torstai 16. lokakuuta 2025

Tuomittujen salaliitto (1950)



Toista maailmansotaa seurasi kylmä sota. Entiset liittolaiset korvasivat natsit Neuvostoliiton ikuisina vihollisina. Sosialismin mörön saatua haltuunsa koko itäisen Euroopan Stalinin egoa ei pidätellyt enää mikään: Neuvostoliitossa seurasi entistäkin kuumeisemman henkilöpalvonnan ja autokratian kausi. Tuomittujen salaliitto onkin elokuva vain muodoltaan – sisällöltään teos muistuttaa banaaliudessaan kuin löyhää poliittista uutiskatsausta tai Stalinin virallista tiedonantoa. Mihail Kalatozovin ohjaustyössä ei ole hienotunteisuuden häivääkään, vaan kaikki olennainen lätkäistään katsojan eteen symboliikasta riisuttuna, olihan kansan sentään ymmärrettävä Stalinin nerokkaita aivoituksia sekä kylmän sodan vainoharhaista logiikkaa.

Nimettömään itäeurooppalaiseen pikkuvaltioon sijoittuva tarina on kuin pastissi aikansa poliittisista ongelmista. Stalinin suosimat kommunistit yrittävät rakentaa maassaan suunnitelmataloutta itäisen naapurimaansa esikuvan mukaisesti, mutta kristillisten ja kapitalististen voimien ikeessä taantumus onkin lähellä ottaa niskalenkin työväestöstä. Amerikkalainen edustajisto on päättänyt sabotoida hyväsydämisten idän ihmeiden työtä ja tarjota kansalle turmiollista järjestelmäänsä. Avukseen kierot jenkit ovat värvänneet Stalinin isällisestä kaitselmuksesta kieltäytyneitä Titon partisaaneja Jugoslaviasta. Stalinin voimat ovat kuitenkin vihollisiaan mahtavampia, ja voitto idässä kuuluu siten kommunismille. Viimeisissä kuvissa miljoonapäinen kansa hurraa vasemmistopoliitikoille punalipun liehuessa taustalla.

Huomaa Stalinin kuva massojen ja satelliittivaltion päättäjien yläpuolella.

Kuten sanoin: tarinassa ei hienostuneisuuden murenaakaan. Mitäpä muuta voisikaan odottaa jälleenrakennuskauden neuvostoelokuvalta? Nikolai Virran pahamaineisesta kynästä lähteneenä elokuvan kirjallisen tason ei sovi olettaakaan olevan järin korkea – Virta nimittäin tunnettiin aikoinaan pikemminkin opportunismistaan kuin kirjoitustaidoistaan. Kiintoisana knoppitietona kynäilijä ei suinkaan ollut suomalaisia loikkareita, vaan nimi ”Virta” oli henkilön taiteilijanimi ja viittasi tämän karjalaisiin sukujuuriin. Kalatozovin henkilökohtainen panos elokuvassaan taas rajoittunee muutamiin mielenkiintoisiin visuaalisiin sommitelmiin sekä joukkokohtauksiin. Tuomittujen salaliitto onkin lähtökohtaisesti valtion kuin tekijöidensä elokuva.

Enpä lähtisi ketään syyttävällä sormella osoittamaan, vaikka tämänkin teoksen Kalatozovin filmografiassa jättäisi näkemättä. Tuomittujen salaliitolla oli tekoaikanaan ajankohtainen sanomansa ja tarkoituksensa, mutta ilman kontekstia tätä tuskin moni katsoisi edes historiallisena kuriositeettina. Kuten yleensä, itse nautin Tuomittujen salaliiton kaltaisten turhuuksienkin kohdalla erityisesti historiallisista ja poliittisista yksityiskohdista. Harmittaa vain ajatella, kuinka Mihail Kalatozovin kaltaisen neron ja näkijän kykyjä tuhlattiinkaan vuosikausia tällaiseen humpuukiin. Stalinin egopullistelu oli kuolinkellojen helinää laadukkaalle elokuvataiteelle siinä missä ihmisille ja eläimillekin. Kylmä sota onneksi lauhtui Stalinin potkaistua tyhjää. Aave vain jäi leijailemaan Euroopan ylle – Stalinin aave. Voi mörkö sentään!


Arvio: 2/5


ZAGOVOR OBRECHYONNYKH, 1950 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Kalatozov
Käsikirjoitus: Nikolai Virta
Näyttelijät: Ljudmila Skopina, Boris Sitko, Vsevolod Aksjonov

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.