El compadre Mendoza (1934)

Vanha ukko Mendoza lyö vallankumouksen vuosinakin rahoiksi kuin aito poroporvari ainakin. Rintamalinjat levottomuuksien hallitsemassa maassa siirtyilevät summittaisesti pohjoisesta etelään ja idästä länteen: välillä rikkaan maanomistajan ovelle saapuvat diktaattori Huertan kannattajat, toisinaan taas kansanomaisten kapinallisjoukkojen valkopukuiset taistelijat. Rikkaana maanomistajana Mendozan ukolla on millä lahjoa osapuolia ja pitää talonsa, perheensä sekä työväkensä turvassa verenvuodatukselta – sekä kahmia vähä taloudellinen hyöty irti ikävästä tilanteesta. Don Mendozan vahingoksi osapuolet osuvatkin kertaalleen samanaikaisesti tämän taloon, jolloin pelimiehenkin on viimein valittava puolensa. Tragedia seuraa.

Jos Vanki 13 oli vielä varovaista kokeilua elokuvan parissa, on El compadre Mendoza kypsyneen taiteenlajinsa mestarin väkivahva työnäyte, höyryveturin lailla eteenpäin laukkaava suuren maailman melodraama. Fuentesin elokuva tuntuukin katsoessa kuin laadukkaalta mykkäelokuvalta, mutta äänillä: kohtaukset liukuvat sulavasti tilanteesta ja tunnetilasta toiseen, ajan kulkua demonstroidaan vanhanmallisella kalenterilla, ja don Mendozan tehdessä traagisen päätöksensä kamerakin zoomaa asianmukaisesti vanhan äidin sureviin silmiin. Äänielokuvan alkuaikojen Hollywoodin teatterimaisen pökkelöstä yleisilmeestä ei meksikolaisten tekijöiden teoksessa ole jälkeäkään. El Compadre Mendoza onkin likimain aikansa edistyneintä elokuvataidetta.

Ja ne pahuksen hatut. Pelkkien tuotantoarvojen kannalta mittakaava on kahden teoksen välillä kuin hyttysellä ja tiikerillä: don Mendozan tragediassa erityisesti henkilöhahmojen vaatteiden symboliikalla on oma erityinen merkityksensä, käyttäväthän diktaattorin miehet sotilaallista univormua ja kapinalliset mahtavan pompöösejä sombreroja, uhkaavan latinalaista partakarvoitusta sekä yhdenmukaisen vitivalkoista vaatepartta. Uusia niksejään hyväkseen käyttäen Fuentes onnistuukin mutkattomasti esittelemään tarinan lähtökohdat ja miljöön Meksikon historiasta tietämättömille ulkolaisillekin. Don Mendozan talon vaihtaessa puolta vaihtuukin myös tämän seinällä komeileva diktaattorin kuva kapinajohtajaan ja toisinpäin.

El compadre Mendoza on ensimmäisiä todella kansainvälisen tason meksikolaisia elokuvia, suorastaan hämmentävän laadukas. Yleistyyliltään Fuentesin ohjaustyö vielä lähentelee siinä määrin klassista Hollywoodia, että uskoisin nykyisinkin kenen tahansa aiheesta kiinnostuneen kykenevän vaivatta nauttimaan meksikolaisten melodraamasta. Vallankumousta käsittelevänä elokuvatrilogianakin Fuentes on ymmärtänyt pitää poliittisen aineksen ”hienostuneemmalla” epäsuoran viestinnän asteella iskemättä kaikkea aggressiivisesti katsojan eteen parhaaseen neuvostotyyliin. Ehkä kapinalliset olivatkin väärässä hirttäessään vihollisen komentajan ilman oikeudenkäyntiä. Silti, hallituksen miesten pyrkimys painostaa don Mendoza rikkomaan lupauksensa ja perhesiteensä henkensä edestä on kiristyskeinona paholaismainen jopa sodan tilassa.


Arvio: 4.5/5


EL COMPADRE MENDOZA, 1934 Meksiko
Ohjaus: Fernando de Fuentes, Juan Bustillo Oro
Käsikirjoitus: Fernando de Fuentes, Juan Bustillo Oro, Mauricio Magdaleno
Näyttelijät: Alfredo del Diestro, Carmen Guerrero, Antonio R. Fausto