Yhteen aikaan enemmistö
briteistä ei väitetysti tiennyt maan armeijan teloittaneen myös
omia sotilaitaan. Teloituskomppanian eteen joutuneen rivimiehen
omaisille saatettiinkin ilmoittaa pojan yksinkertaisesti vain
kaatuneen taistelussa, aina merkintää rikoksista ei löytynyt edes
virallisista papereista. Upseeristo järkeili äärimmäiset tuomiot
miehistön taistelumoraalin ylläpitämisellä, olihan jo varhain
muodostunut rivisotilaiden kesken tavaksi esittää loukkaantunutta
tai sairasta päästäkseen miljoonia miehiä nielevistä
suurtaisteluista. Kuten Kuningas ja isänmaan henkilöhahmot
sivumennen vihjaavat: myös oikeiden sairastapausten hoito oli
monesti mainituista syistä nöyryyttävien ulostuslääkkeiden ja
peräruiskeiden varassa. Vielä Suomenkin sodissa henkisesti
arpeutuneita teloitettiin toisinaan pelkureina.
Kuningas ja isänmaa alkaa minkä tahansa muun aiheesta kertovan teoksen tavoin kuvilla Pariisin riemukaaresta sekä sotilasmuistomerkeistä ja siirtyykin juoksuhautojen ja hautaamattomien ruumiiden täyttämälle länsirintamalle. Kyseessä onkin vähän kuin Stanley Kubrickin Kunnian polkujen ydintarina yhdistettynä Larisa Shepitkon Nousun henkilökuvaukseen. Tarinan päähenkilöä syytetään sotaoikeudessa rintamakarkuruudesta. Sotilaan puolustusasianajajaksi määrätty kapteeni yrittää ymmärtää syylliseksi leimatun miehen motiiveja sekä pelastaa tämä pyöveliltä. Viimeiset kuvat elokuvassa ovatkin katkeria: sodassa upseeriston tarpeet menevät lainkin edelle.
Joseph Losey oli muinoin Hollywoodin nousevia ohjaajanimiä, kunnes kylmä sota ja ”punakammo” johtivat tämän sulkemiseen sikäläisten elokuvabisnesten ulkopuolelle. Uraansa Losey päätyi jatkamaan vanhalla mantereella, ja sittenkin miehen teosten budjetit olivat erittäin vaatimattomia. Kuninkaan ja isänmaan kohdalla olematon taloudellinen tuki näkyykin erityisesti tapahtumien keskittymisenä yksittäiseen tilaan: juoksuhautoja elokuvassa nähdään tuskin muutamaa metriä enempää. Vesisade on loputon, ja suojanaan miehillä on yksinkertaisimmillaan vain halpa pellinpala. Sotilaita verrataankin toistuvasti rottiin.
Korkeakontrastista mustavalkoista kuvausta hyödyntävässä teoksessa löytyy puheroolin tekeviä näyttelijöitäkin enintään kourallinen. Syytettyä sotilasta esittävä Tom Courtenay sekä tätä puolustavaa kapteenia tulkitseva Dirk Bogarde ovat vuosien varrella keränneet kehuja sekä palkintoja rooleistaan täysin ansaitusti. Joseph Losey olikin tunnettu tavastaan psyykata näyttelijöitään huippusuorituksiin, eikä ohjaajan työpanosta tontillaankaan sovi vähättelemän. Losey itse piti Kuningasta ja isänmaata uransa onnistuneimpana ohjaustyönä.
Kuningas ja isänmaa alkaa minkä tahansa muun aiheesta kertovan teoksen tavoin kuvilla Pariisin riemukaaresta sekä sotilasmuistomerkeistä ja siirtyykin juoksuhautojen ja hautaamattomien ruumiiden täyttämälle länsirintamalle. Kyseessä onkin vähän kuin Stanley Kubrickin Kunnian polkujen ydintarina yhdistettynä Larisa Shepitkon Nousun henkilökuvaukseen. Tarinan päähenkilöä syytetään sotaoikeudessa rintamakarkuruudesta. Sotilaan puolustusasianajajaksi määrätty kapteeni yrittää ymmärtää syylliseksi leimatun miehen motiiveja sekä pelastaa tämä pyöveliltä. Viimeiset kuvat elokuvassa ovatkin katkeria: sodassa upseeriston tarpeet menevät lainkin edelle.
Joseph Losey oli muinoin Hollywoodin nousevia ohjaajanimiä, kunnes kylmä sota ja ”punakammo” johtivat tämän sulkemiseen sikäläisten elokuvabisnesten ulkopuolelle. Uraansa Losey päätyi jatkamaan vanhalla mantereella, ja sittenkin miehen teosten budjetit olivat erittäin vaatimattomia. Kuninkaan ja isänmaan kohdalla olematon taloudellinen tuki näkyykin erityisesti tapahtumien keskittymisenä yksittäiseen tilaan: juoksuhautoja elokuvassa nähdään tuskin muutamaa metriä enempää. Vesisade on loputon, ja suojanaan miehillä on yksinkertaisimmillaan vain halpa pellinpala. Sotilaita verrataankin toistuvasti rottiin.
Korkeakontrastista mustavalkoista kuvausta hyödyntävässä teoksessa löytyy puheroolin tekeviä näyttelijöitäkin enintään kourallinen. Syytettyä sotilasta esittävä Tom Courtenay sekä tätä puolustavaa kapteenia tulkitseva Dirk Bogarde ovat vuosien varrella keränneet kehuja sekä palkintoja rooleistaan täysin ansaitusti. Joseph Losey olikin tunnettu tavastaan psyykata näyttelijöitään huippusuorituksiin, eikä ohjaajan työpanosta tontillaankaan sovi vähättelemän. Losey itse piti Kuningasta ja isänmaata uransa onnistuneimpana ohjaustyönä.
Ehkä sodan todellisuudesta ja upseerien mielivallasta oli näihin aikoihin jo ehtinyt kulua niin kauan, ettei yleisö enää osannut asettua sotilaiden asemaan, eikä Loseyn teos kaikesta kunniastaan huolimatta ole meidän päiviimme mennessäkään kyennyt tuottamaan vähiä sijoitettuja rahojaan takaisin. Omiaan britit kuitenkin tappoivat, joten nytpä on totuus siitäkin julki.
Arvio: 4/5
KING AND COUNTRY, 1964 Iso-Britannia
Ohjaus: Joseph Losey
Käsikirjoitus: Evan Jones, John Wilson, J.L. Hodgson
Näyttelijät: Dirk Bogarde, Tom Courtenay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.