Aron tuulet (1955)

Yhteistyö oli voimaa Neuvostoliitossakin. Siksipä neuvostojen maassa siirryttiinkin jo varhain yksityisviljelystä kollektiivitiloihin resursseja ja ihmishenkiä säästämättä. Ulkomaiset tarkkailijat hämmästelivätkin vielä 80-luvulla neuvostolehdistön mielenkiintoa sikäläistä sadonkorjuuta kohtaan. Neuvostoliiton lukijoille aihe oli sikäli tärkeä, että surkean ja tehottoman maatalouden vuoksi laadukkaat elintarvikkeet olivat reaalisosialismissa ylellisyyttä ja pula aina läsnä: kauppojen hyllyt notkuvat ei-oota, ja yksinkertaisintakin hyödykettä saattoi joutua jonottamaan tuntikaupalla. Kollektiiviviljelyn ongelmat havaittiin jo varhain, mutta järjestelmän purkuun ei ideologisista syistä ylletty kuin vasta paratiisin elinkaaren viimeisinä vuosina. Kolhoosijärjestelmä olikin sosialisteille tärkeä ylpeydenaihe.

Aron tuulet edustaa Neuvostoliiton ”välikauden” teoksena stalinismin ja uuden aallon välimaastossa liikkuvaa saippuaoopperamaista hybriditarinaa kolhoosin perustamisesta. Elokuvan alussa joukko uudisraivaajia saapuu Kazakstanin aroille tarkoituksenaan perustaa villin heinän valtaamalle maapalstalle tuore ja tuottava maatalousyhteisö. Varhaisessa Neuvostoliitossa traktorit erityisesti symboloivat edistystä, joten tarinan kuvastossakin painotetaan valtavien maakoneiden armeijan vyörymistä auroineen villikasvuston rumistamaa horisonttia. Kaikki ihmisiin ja ihmissuhteisiin viittaava taas on Aron tuulissa totuttuun tapaan äärimmäisen banaalia: henkilöhahmot ovat kuin nukkeja näytelmässä ja edustavat ennemmin stereotyypioita kuin eläviä ja tuntevia olentoja. Lopussa rakkaus voittaa, mies saa naisen, ja kolhoosin pellot nousevat Feniks-linnun tavoin tuhkista - elämä voittaa kuoleman.

Olen havainnut lukuisten lähteiden viittaavan Kalatozovin maalaisdraamasta puhuessaan Terrence Malickin Onnellisten aikaan sekä vihjanneen Malickin teoksen saaneen jopa innoitusta Kalatozovilta. En osaa aiheesta sanoa mitään varmasti, mutten ihmettelisi vaikka Malick olisikin ollut vaikuttunut kuvaajamestari Sergei Urusevskin viljavista pelloista sekä kahleettomista luonnonelementeistä. Erityisesti lopun kuvat punaista auringonlaskua vastaan matkaavasta kulkijasta sekä suuresta maastopalosta ovat ekspressionistisessa värikylläisyydessään täyttä Urusevskia. Kalatozovin ja Urusevskin Aron tuulien kolhoosiromantiikkaa seuranneen mestarillisen trilogian kaltaista tykitystä tosin on tässä vaiheessa vielä turha haikaillakaan. Stalinin aave leijaili sitkeästi elokuvantekijöiden yllä.

Aron tuulet oli haikea joutsenlaulu ennen Kalatozovin ja Urusevskin pitkiä jäähyväisiä koko aiemmalle neuvostoelokuvalle. Nikita Hrustsovin ”salaisen puheen” jälkeen neuvostoyhteiskunta otti radikaalin pesäeron Stalinin ajan ummehtuneisuudelle, ja maan taiteilijoillekin avautui mahdollisuus ilmaista itseään vapaammin. Kuten patoutuneiden ilmiöiden kohdalla yleensä, myös neuvostoelokuva räjähti avautuessaan uuteen kukoistukseen: Kalatozovin kolmen klassikon ohella Grigori Kozintsev inspiroitui ohjaamaan kuuluisat Shakespeare-tulkintansa, Grigori Tsuhrain Balladi sotilaasta pääsi ehdolle parhaan käsikirjoituksen Oscariinkin, eikä sovi unohtaa nuorta Andrei Tarkovskiakaan. Yhteistyön hedelmää tai ei, suojasää oli elokuvataiteen suhteen upeaa aikaa. Eikö luomisen ihme olekin kaunista katseltavaa?


Arvio: 3.5/5


PERVYY ESHELON, 1955 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Kalatozov
Käsikirjoitus: Nikolai Pogodin
Näyttelijät: Vsevolod Sanajev, Nikolai Annenkov, Oleg Jefremov, Izolda Izvitskaja