Vähäiset ovat tietomme Historian oppitunnista. Esitän seuraavan teoriani lähinnä
spekulatiivisessa mielessä: Bulgarian sosialistisen
neuvostotasavallan elokuvista vastaavat tahot päättivät tuottaa
puolueen yksinvallan 10-vuotisjuhlavuodeksi resursseihinsa nähden
liiankin kunnianhimoisen teoksen, joten nämä pyysivät tuotantoapua
isoveli Neuvostoliiton Mosfilmiltä. Näin siis vanha jermu Mihail
Rommin maankuulut kertojantaidot palkattiin avustamaan
kollegojaan kotimaansa studiosta käsin. En ole varma, mitä
kohtauksia ja miten Romm loppujen lopuksi elokuvaan ohjasi, mutta
lonkalta veikkaisin tekijän kätten jäljen näkyvän erilaisissa
takaumissa, joukkokohtauksissa, uutiskuvissa ja oikeussalin
ulkopuolelle sijoittuvissa välähdyksissä, ym. olihan Romm jo
näihin aikoihin tunnettu myös dokumenteistaan.
Ja kyllä, mainitsin oikeussalin: Historian oppitunti on oikeussalidraama, vähän kuin Tengiz Abuladzen Katumus, mutta sijoitettuna natsi-Saksaan, ja Stalinin Neuvostoliiton sijaan tarkastelun alle joutuukin Kolmas valtakunta. Bulgaarien elokuvan alussa Saksan valtiopäivätalon tulipalon jäljiltä napatun Marinus van der Lubben taskusta löytyy kommunistisen puolueen jäsenkirja. Natsit alkavat koota valtakunnan vasemmistoa näytösoikeudenkäyntien kautta uudelleenkoulutusleireille. Bulgarialainen Georgi Dimitrov sattuu olemaan samaan aikaan Saksassa verkostoitumassa paikallisten kommunistien kanssa ja joutuu itse syytettyjen penkille. Dimitrov oli siis Bulgarian Kommunistisen puolueen pääsihteeri kansandemokratian muodostamisen ja puolueen vallan sementoimisen aikoihin – eräänlainen paikallinen maanisä siis.
Historian oppitunti saattaa olla propagandaa, mutta historiankirjoista tiedämme Dimitrovin oikeasti olleen syytettynä sekä puolustaneen itseään Leipzigin käräjillä. Dimitrovin röyhkeää puolustuspuhetta pidettiin aikoinaan sensaatiomaisena ja ylistettiin Amerikassa asti. Tässä tapauksessa mielipiteenmuokkaus keskittyneekin tarinaa voimakkaammin visuaalisiin vihjeisiin: liioitellun synkässä Saksassa päivälläkin pimeys vallitsee, ja johtavat natsitkin ovat ylimeikattuja kuin kauhuelokuvan hirviöt. Dimitrovin urotyökin kuvataan paitsi merkkimiehen henkilökohtaisena sankaritekona, myös työväen moraalisena voittona fasismista. Aatteiden välistä ristiriitaa tekijät korostavat kuvilla nahistelevista univormupukuisista natseista ja ryysyisistä työväenluokkaisista kommunisteista. Onnellinen loppukin kuvaa karkoitusta Stalinin Neuvostoliittoon.
Kun tarpeellinen on sanottu, on Historian oppitunti taustoineen mielestäni erittäin kiehtova ja onnistunut draamaelokuva meikäläiselle yleisölle vähemmän tunnetun merkkihenkilön elämästä. Erityisen hauskaa oli elokuvan katsominen ja arvosteleminen silkan uteliaisuudenkin kannalta – kerrankin koin oppineeni jotain uutta. En tosin ole vieläkään varma Mihail Rommin luovasta panoksesta Historian oppituntiin, mutta onko moisella lopulta edes väliä? Rommin ura perinteisen fiktion parissa oli näihin aikoihin jo lähellä auringonlaskuaan, ja mies keskittyikin vanhemmiten yhä enemmän arkistomateriaalin editointiin sekä opetus- ja mentorointitoimeensa. Kumpikin haara tuotti makoisan hedelmän poikineen, mutta siitä lisää joskus.
Arvio: 3.5/5
UROK HISTORII, 1957 Bulgaria, Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Romm, Lev Arnshtam, Hristo Piskov
Käsikirjoitus: Lev Arnshtam, Hristo Piskov
Ja kyllä, mainitsin oikeussalin: Historian oppitunti on oikeussalidraama, vähän kuin Tengiz Abuladzen Katumus, mutta sijoitettuna natsi-Saksaan, ja Stalinin Neuvostoliiton sijaan tarkastelun alle joutuukin Kolmas valtakunta. Bulgaarien elokuvan alussa Saksan valtiopäivätalon tulipalon jäljiltä napatun Marinus van der Lubben taskusta löytyy kommunistisen puolueen jäsenkirja. Natsit alkavat koota valtakunnan vasemmistoa näytösoikeudenkäyntien kautta uudelleenkoulutusleireille. Bulgarialainen Georgi Dimitrov sattuu olemaan samaan aikaan Saksassa verkostoitumassa paikallisten kommunistien kanssa ja joutuu itse syytettyjen penkille. Dimitrov oli siis Bulgarian Kommunistisen puolueen pääsihteeri kansandemokratian muodostamisen ja puolueen vallan sementoimisen aikoihin – eräänlainen paikallinen maanisä siis.
Historian oppitunti saattaa olla propagandaa, mutta historiankirjoista tiedämme Dimitrovin oikeasti olleen syytettynä sekä puolustaneen itseään Leipzigin käräjillä. Dimitrovin röyhkeää puolustuspuhetta pidettiin aikoinaan sensaatiomaisena ja ylistettiin Amerikassa asti. Tässä tapauksessa mielipiteenmuokkaus keskittyneekin tarinaa voimakkaammin visuaalisiin vihjeisiin: liioitellun synkässä Saksassa päivälläkin pimeys vallitsee, ja johtavat natsitkin ovat ylimeikattuja kuin kauhuelokuvan hirviöt. Dimitrovin urotyökin kuvataan paitsi merkkimiehen henkilökohtaisena sankaritekona, myös työväen moraalisena voittona fasismista. Aatteiden välistä ristiriitaa tekijät korostavat kuvilla nahistelevista univormupukuisista natseista ja ryysyisistä työväenluokkaisista kommunisteista. Onnellinen loppukin kuvaa karkoitusta Stalinin Neuvostoliittoon.
Kun tarpeellinen on sanottu, on Historian oppitunti taustoineen mielestäni erittäin kiehtova ja onnistunut draamaelokuva meikäläiselle yleisölle vähemmän tunnetun merkkihenkilön elämästä. Erityisen hauskaa oli elokuvan katsominen ja arvosteleminen silkan uteliaisuudenkin kannalta – kerrankin koin oppineeni jotain uutta. En tosin ole vieläkään varma Mihail Rommin luovasta panoksesta Historian oppituntiin, mutta onko moisella lopulta edes väliä? Rommin ura perinteisen fiktion parissa oli näihin aikoihin jo lähellä auringonlaskuaan, ja mies keskittyikin vanhemmiten yhä enemmän arkistomateriaalin editointiin sekä opetus- ja mentorointitoimeensa. Kumpikin haara tuotti makoisan hedelmän poikineen, mutta siitä lisää joskus.
Arvio: 3.5/5
UROK HISTORII, 1957 Bulgaria, Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Romm, Lev Arnshtam, Hristo Piskov
Käsikirjoitus: Lev Arnshtam, Hristo Piskov
Näyttelijät: Stefan Savov, Ivan Tonev, Gennadi Judin, Juri Averin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.