Voiton siivet (1941)

Valeri Tškalov oli kotimaassaan sankari. Huimapäinen lentäjä pätevöityi leipätyöhönsä sisällissodan vuosina puna-armeijan riveissä. Sodan jälkeen Stalinin oma Juri Gagarin kunnostautuikin huimapäisenä taito- ja koelentäjänä, joka armeijan lentokoneiden ominaisuuksien hienosäädön ohella tutkaili uraauurtavia arktisia lentoreittejä Neuvostoliiton ja Amerikan Yhdysvaltojen välillä. Epäonnistunut koelento koitui lopulta maailmankuulun seikkailijan kohtaloksi. Neuvostokansojen suurena miehenä myös Valeri Tškalovin elämästä ja teoista oli tuotettava edistyksellinen melodraamansa itsensä Stalinin siunauksella. Vastikään ilmakuvaustekniikoillaan hämmästyttänyt Mihail Kalatozov sopi teoksen ruoriin kuin teräsviikset Tsugasvilin pojan naamavärkkiin.

 

Kuten missä tahansa Disney-leffassa, myös Valeri Tškalovin elämänkerran päähenkilö unelmoi vapaudesta ja seikkailusta. Siviililennoston asettamat joutavat säännökset ovat sankarimme esteenä tämän matkalla tähtiin vaikka sitten jalat edellä. Tškalovin esimiehet ovat vaikuttuneita tämän lentotaidoista, mutta varoittavat tätä toistuvasti asettamasta henkeään alttiiksi mielettömyyksille. Todistettuaan lentonäytöstä jopa Stalin (Mikheil Gelovani) saapuu neuvomaan isällisesti neuvostokansojen suurta sankaria. Henkilökohtaisen tragedian edessä Tškalov inspiroituu parantamaan tapansa ja suorittamaan suuren uroteon Stalinin johtamain neuvostokansojen nimissä ja kunniaksi.

Josif Stalin (Mikheil Gelovani)

Tiedä sitten johtuuko tuotantovaiheessa myllänneestä sodasta vaiko mistä, mutta Voiton siivet on mielestäni tylsä ja kaavamainen elokuva – Kalatozovin mittapuulla. Ohjaajamestarin tavaramerkiksi muodostuneesta visuaalisesta ilotulituksesta ei tässä elokuvassa ole havaittavissa pihaustakaan, ei edes Rohkeudessa nähtyjä stunt-lentoja tai näyttäviä erikoistehosteita. Tällä kertaa harvat lentokohtaukset muodostuvatkin enimmäkseen valkokankaan edessä kuvatusta pölyttyneestä ja selvästi feikistä materiaalista. Mihail Rommin teoksista tiedän varmuudella näihin aikoihin vielä tehdyn älyllisempääkin neuvostoelokuvaa, joten Stalinin kourakaan tuskin lienee Kalatozovia kuohinnut. Ehkä ohjaaja varoi yhä suututtamasta korkea-arvoista kohdeyleisöään?

Mihail Kalatozov tuskin onkaan urallaan oikeasti huonoa elokuvaa ohjannut – Valeri Tškalovin elämänkertakin edustanee miehen filmografiassa lähinnä pitkästyttävintä äärilaitaa. Teknisesti tai taiteellisesti tämä teos ei poikkea merkittävästi aikansa neuvostoliittolaisesta bulkkielokuvasta: valmiiksi pureksittu Voiton siivet voisi Stalin-cameoineen yhtä hyvin kertoa kenestä tahansa sosialismin merkkihenkilöstä. Parasta mitä Voiton siivistä voi äkkiseltään sanoa on, että kyseessä on sävyltään pohjimmiltaan erittäin positiivinen ja mieltä ylentävä teos, joka tuskin loukkaisi ketään herkkähipiäisenä nykyaikanakaan. Kukapa sankarin edesottamuksista mielensä pahoittaisikaan?


Arvio: 2.5/5


VALERY CHKALOV, 1941 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Kalatozov
Käsikirjoitus: Georgi Bajdukov, Boris Chirskov, Dimitri Tarasov
Näyttelijät: Mikheil Gelovani, Vladimir Belokurov