Cruz Diablo (1934)

Mikä mustiin pukeutuva hahmo hiipii Uuden Espanjan yössä varastaen rikkailta ja antaen köyhille? Zorro? Ei kai nyt sentään. Jos taas ovelana kettuna veikkasit Cruz Diabloa eli Paholaisristiä, osuit oikeaan. Historialliset seikkailuelokuvat olivatkin vanhaan aikaan eturivin menestystuotteita, joten meksikolaisten aloittaessa omia bisneksiään, oli paikallisväriä huokuvien kotoistenkin ryminäleffojen tuottaminen itsestäänselvyys. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastannut Fernando de Fuentes ei yritäkään peitellä lainaansa Hollywoodin genreklassikoille – jopa Cruz Diablona nähtävä Ramon Pereda voisi pitkine tukkineen, poikamaisine karismoineen ja lyijykynäviiksineen olla suoraan Douglas Fairbanksin ja Errol Flynnin miekkailurainoista. Roolitus ainakin on siis mennyt meksikolaisten näkemyksessä nappiin. 

Cruz Diablon juoni on joka tapauksessa konseptiaan monimutkaisempi. Köyhäin ystävä, salaperäinen Cruz Diablo käy väsymätöntä taisteluaan uuden maailman ahneutta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Samaan aikaan toisaalla kaunis ja ylhäinen naikkonen joutuu keskelle romanttista kriisiä: Marcela-neidon on määrä naida vanha markiisi Pedro, joka vuorostaan on vanginnut emännän rakastaja kapteeni Carlosin estääkseen tätä sotkemasta aviohaaveitaan. Yhteiskunnan kerman joukkoon soluttautuneen Cruz Diablon tehtävänä on selvittää vangin olinpaikka sekä saattaa nuoret jälleen yhteen. Mukaan mahtuu myös kourallinen pienempiä sivujuonia, joilla on hädin tuskin tekemistä tarinan lopputuleman kanssa. Tarkkasilmäisempi pystyy bongaamaan myös nuoren femme fatale Rita Hayworthin debyyttiroolissaan tanssivien ekstrojen joukosta.

Fuentesin teoksen perusongelma seikkailuelokuvana on mielestäni toiminnan ja Cruz Diablon hahmon niukkuus etenkin tarinan ensimmäisessä puolikkaassa. Elokuvan tuottanut studio selvästi käyttikin pitkän pennin autenttiseen historialliseen puvustukseen ja lavastukseen, ja olisi ollutkin sääli, elleivät tekijät olisi saaneet tilaisuutta esitellä tällä saralla osaamistaan. 1500-luvun pompöösi espanjalainen barokki kiemurtelevine muotoineen ja ylellisen kimaltelevine vaatteineen onkin näyttävää katseltavaa, ja alun tanssiaiskohtaus voisikin olla kuin suoraan Linnan juhlista. Autenttisuudessa tekijät menivät tahattomasti niinkin pitkälle, että aitoja historiallisia reliikkejä käsitelleet työntekijätkin saivat isorokkotartunnan, ja kuvauspaikkana käytetty studio jouduttiin asettamaan karanteeniin epidemiariskin vuoksi.

Kun köyhien sankari vihdoin ilmestyy näköpiiriin, alkaakin tapahtua paljon ja äkkiä. Viimeinen kolmannes Cruz Diablosta onkin klassista Dumas-seikkailua katakombeissa ja vankityrmissä, miekkailua, melodraamaa ja verivihollisten klimaattista välienselvittelyä. Alun vetkuttelun ja silmäkarkin jälkeen kunnon toiminta tekeekin eetvarttia. Muuta moitteen sijaa en Cruz Diablolle tohdi antaa, mutta toiminnan ja draaman tasaisempi rytmitys olisi mielestäni kohentanut katselunautintoa kummasti. Näin vanhalta elokuvalta ääni- ja kuvapuolelta tuskin voisikaan parempaa toivoa. Hukkaan ei Fuentesin tuotantoryhmän vaivannäkö mennyt, sillä Cruz Diablo menestyi aikoinaan muikeasti ja poiki pienen franchisenkin sarjakuvien muodossa.


Arvio: 3/5


CRUZ DIABLO, 1934 Meksiko
Ohjaus: Fernando de Fuentes
Käsikirjoitus: Fernando de Fuentes, Vicente Oroná
Näyttelijät: Ramón Pereda, Lupia Gallardo, Julián Soler