Volgan linnoitus (1942)

Neuvostoliiton onnelliset ja vapaat työläiset saivat kimppuunsa japanilais-taantumuksellise yhteisrintaman. Puna-armeijan päättäväisin toimin vihollinen lyötiin takaisin, ja rauha palasi Siperiaan. Vihollisen heikkoudesta kertonee, ettei edes Stalinin tarvinnut vaivautua näiden aivoituksilla itseään rasittamaan. Toisin on asiain laita Volgan suulla, jossa Valkoisten riveissä seisovat kasakat ovat nousseet uusia isäntiään vastaan ja piirittäneet Tsaritsynin teollisuuskaupungin. Tilanne on vakava, sillä Venäjää halkovana suurjokena Volga on keskeinen kulkuväylä maan tärkeimpien kaupunkien läpi Kaspianmereltä Itä- ja Jäämerelle. Tsaritsynin valtaus tarkoittaisi maan keskeisimmän logistisen kanavan sulkeutumista ja pohjoisten teollisuuskeskusten ahdinkoa.

Epätoivon keskellä kansan katseet suuntautuvat odotettuun pelastajaan, Josif Staliniin (Miheil Gelovani), tuohon vastavallankumouksellisten voimien kukistajaan sekä laadukkaan piipputupakan ja vodkan ystävään. Sankarillinen ja itsevarma Stalin valaa uskoa punaiseen aatteeseen ja mobilisoi maaseudun työväestönkin auttamaan luokkatovereitaan taistelussa vihollisiaan vastaan. Omituista kyllä, Stalinin itsensä hahmoa kuitenkin nähdään verrattain säästeliäästi Vasiljevin veljesten huomion keskittyessä ennemmin sivuhahmojen edesottamuksiin. Ilmeisesti ratkaisulla haluttiin painottaa etäisen sankarin hahmon ohella tämän rinnalla taistelevien työläisten osuutta sekä vedota yleisöön kevyellä draamalla. Stalinin ihannoidulla hahmollahan ei tunnetusti ole murheita tai huolia – vain menestystarinoita. Eihän voittamaton Teräsmieskään ole hahmona järin mielenkiintoinen.

 

Kummallisuudet eivät kuitenkaan rajoitu Staliniin: vaikka Volgan linnoitusta onkin luonnehdittu sotaelokuvaksi, ei itse teoksessa nähdä paljoakaan taistelua. Tsaritsynin taisteluhan lukeutui Neuvostoliiton ikonisimpaan kuvastoon juurikin Stalinin osallisuuden vuoksi, mutta ilmeisesti kaupungin puolustus vaati enemmän osaamista organisaatioiden hallinnan ja suunnittelun sekä hallinnan saralla – ja toimihan sota-ajan kaupungin hallinta samalla mikrokosmoksena Neuvostoliitosta ja suunnitelmataloudesta itsestään. Taiteellinen arvo Vasiljevien teoksessa on suoraan sanottuna olematon yhtä näyttävää joukkokohtausta lukuun ottamatta. Volotshajevin päivien heikkous ei ollut sattumaa.

Tsaritsynin puolustus onkin historiallisena kertomuksena kiehtovampi tositarinana kuin elokuvallisessa muodossa: Stalinin päävastustaja, atamaani Pjotr Krasnov, pakeni sodan jälkeen ulkomaille ja teki sittemmin yhteistyötä saksalaisten kanssa. Kolmannen valtakunnan luhistumisen jälkeen kapinallisjoukkojen johtaja jäi Stalinin miesten vangiksi ja teloitettiin. Tsaritsynin kaupunki sai sisällissodan tapahtumien muistoksi nimekseen Stalingrad. Saksalaiset eivät ehkä hyökänneet Volgan suulle kaupungin nimen vuoksi, mutta neuvostoliittolaisille ja Stalinille itselleen tuolla asutus- ja teollisuuskeskittymällä oli äärimmäisen tärkeä historiallinen ja symbolinen arvonsa. Puna-armeija kukisti Stalinin johdolla sitkeimmät vihollisensa Stalingradin porteilla peräti kahdesti.


Arvio: 2/5


OBORONA TZARITZYNA, 1942 Neuvostoliitto
Ohjaus: Vasiljevin veljekset
Käsikirjoitus: Vasiljevin veljekset
Näyttelijät: Miheil Gelovani, Nikolai Bogoljubov, Mihail Zharov