Arkipäivän fascismi (1965)

Alussa oli sirpaloitunut joukko ruhtinaskuntia. Ruhtinaskunnat yhdistyivät keisarikunnaksi. Keisarikuntaa seurasi ensin Weimarin tasavalta ja Weimarin tasavaltaa Kolmas valtakunta. Natsi-Saksan romahdettua valtakunta pirstaloitua takaisin alkutekijöihinsä – osa miehitysvyöhykkeistä jäi länsiliittoutuneiden haltuun, itäiset vyöhykkeet taas Neuvostoliitolle. Näistä pahuksen maakaistaleista kohistiin seuraavat vuosikymmenet. Tietyssä mielessä Saksan historiasta ulistaan ja voivotellaan vieläkin – katsokaa joskus vaikka Ylen dokumenttitarjontaa. Mihail Rommin Arkipäivän fascismia ei sentään Ylekään ilkeäisi ohjelmistossaan näyttää. Ei siksi, että Neuvostoliitto tai sosialismi olisivat kanavan henkilöstön mielissä mennytkään muodista – toisin kuin Venäjä.

Arkipäivän fascismi on dokumenttielokuva sodan kokeneen sukupolven mieliä iäti polttelevasta aiheesta, eli natsi-Saksan noususta ja tuhosta. Kerrontansa tyylin Romm lainasi mykän ajan dokumentaristipioneeri Esfir Shubilta, jonka tavaramerkkinä toimi valmiin uutiskuvan ja muun kuvamateriaalin editointi narratiiviseen muotoon. Romm vei Shubin tekniikan vielä askelen pidemmälle soveltamalla erilaisia pysäytyksiä, suunnanmuutoksia sekä suullista kerrontaa. Miellyttävä-ääninen ohjaaja tiettävästi pestasikin kertojaksi erillisen näyttelijän, mutta palkollisen kannustuksesta Romm ottikin työn hoitaakseen. Kertojaäänen vuoroin vakava, vuoron ironinen ja ivallinenkin kerrontatyyli ovatkin mielestäni huomattava osa Arkipäivän fascismin viehätystä.

Rommin teoksen onnistuneena lähtökohtana yksinkertainen lineaarinen kronologia on korvattu tajunnanvirtamaisella editoinnilla sodanjälkeisestä kapitalistisesta lännestä aina 20-luvun Saksaan ja Kolmannen valtakunnan nousuun. Oikeistolaiset piirit mielsivät Weimarin tasavallan rappion pesäksi, vasemmistolle taas länsimaisen liberalismin kyllästämänä porvarillisempi aikakausi oli kauhistus. Sotamarsalkka Paul von Hindenburgin nousu maan presidentiksi on tekijän silmissä selkeä käännekohta demokratiasta kohti natsismia. Hindenburgin johtama itäinen armeija siis kukisti edeltäneessä sodassa Venäjän armeijan ja pakotti bolshevikit rauhaan ja mittaviin alueluovutuksiin. Presidenttinä Hindenburg kohensikin vanhan sotilasaristokratian asemaa Saksassa. Ensimmäisen maailmansodan vaikutusta ajan henkeen olisin ehkä suonut enemmänkin käsiteltävän.

Hindenburgista Romm löytää suoran linkin Hitleriin. Ohjaaja jättää kertomatta, kuinka Hindenburg todellisuudessa halveksi nuorta nousukasta ja nimitti tämän valtakunnan johtoon lähinnä olosuhteiden pakosta. Yksityiskohtaiset esittelyt natsien aikaansaannoksista tai politiikasta eivät nekään ole ohjaajan näkökulmasta oleellista tietoa – natsit olivat tekojen sijaan tunnetumpia näyttävästä rituaalisuudestaan. Sotilasparaateista ja Berliinin vuoden 1936 olympialaisista Romm löytää jatkoyhteyden vallan ja rahan salonkeihin, amerikkalaiseen kulutuskulttuuriin ja tekohetken Länsi-Saksaan. Romm yrittääkin elokuvallaan kertoa, kuinka fascismi eri muotoineen ei todellisuudessa kuollutkaan sodan melskeissä, vaan sorto on vuosien varrella vain saanut uudenlaisia ilmentymiä. Sotaakin Romm näyttää, muttei mässäile väkivallalla tai holokaustilla. Hyvä maku sodassakin.

Arkipäivän fascismi on oikein mainio dokumentti aivan liian pieniksi paloiksi pureksitusta aiheesta. Väitetysti moni aikalainen näki Rommin teoksessa ehkä tahattomastikin kaikuja aikansa sosialistisesta yhteiskunnasta, joka ei siis välttämättä eronnut kuin nimellisesti fasistien sotilasvallasta. Kriittiseen tulkintaa on saattanut vaikuttaa suojasään aikaan repeilevä sosialistinen yhteiselo sekä keskelle Berliiniä tupsahtanut muuri aseistettuine vartijoineen sekä tappavine ansoineen. Kumpi puolisko lopulta olikaan hengeltään lähempänä Hitlerin Saksaa, harva kommunisti suostuisi myöntämään tänä päivänäkään. Onneksi kylmä sota meni lopulta muodista, ja Berliinin muurikin revittiin maan tasalle. Vanhan valtakunnan sirpaleille soisin jo rauhan niin fasismilta kuin sosialismiltakin. Yle-veron voisi yhtä hyvin lakkauttaa.


Arvio: 4/5


OBYKHNOVENNYY FASHIZM, 1965 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Romm
Käsikirjoitus: Mihail Romm, Maja Turovskaja
Näyttelijät: Mihail Romm