maanantai 2. tammikuuta 2017

Your Name (2016)


Vuoden odotetuin elokuva tuli kuin tulikin viimein nähtyä. Aikamme johtavan animeohjaajan ja auteur-animaattorin Makoto Shinkain uutuuselokuva Your Name on ollut ensimmäisistä näytöksistään lähtien valtava ilmiö, jonka veroista ei Japanissa olekaan nähty sitten Hayao Miyazakin ja Ghiblin parhaiden päivien. Tähän mennessä Your Name on kuuleman mukaan kotimaassaan jo toiseksi katsotuin anime-elokuva maan historiassa, heti Henkien Kätkemän jälkeen ja se hätistelee kotimaansa lipputuloissa jo Frozenin ja Titanicin lukemia. Se on jo muutamien kuukausien teatterilevityksen aikana voittanut läjäpäin palkintoja ja päässyt useiden kriitikoiden vuoden 2016 parhaiden elokuvien listoille. Kansainvälisesti kaikkien aikojen toiseksi tuottoisimmaksi anime-elokuvaksi Your Name nousi hiljattain, siitäkin huolimatta ettei elokuva oikeastaan ole vielä edes päässyt Euroopassa tai Amerikassa kunnon levitykseen. Elokuvalle on povattu jo menestystä kun Oscareita seuraavan kerran taas jaetaan; siis ainakin mikäli onnistuu virallisesti pääsemään ehdolle. Makoto Shinkai ja Your name kannattaa siis tässä vaiheessa panna korvan taakse, kummastakin tulee vielä valtavan iso juttu.
Mitsuha on kämäisessä maalaiskaupungissa elävä omaan elämäänsä kyllästynyt, vanhan shintolaispappina toimivan isoäitinsä luona asuva teinityttö, joka toivoisi mieluummin elävänsä jossain muualla ja jossain muussa ajassa. Taki on tokiolainen nuori mies, joka eräänä aamuna huomaa vaihtaneensa ruumiita Mitsuhan kanssa ja elävänsä nyt Mitsuhan ruumiissa kämäisessä maalaiskaupungissa samalla kun oikea Mitsuha elää Takina Tokiossa. Tarinan mittaan kahden nuoren tajunnat vaihtavat ruumiita ristiin rastiin, he alkavat pikkuhiljaa tutustua toisiinsa ja viestitellä keskenään. Varsinainen iso tarina alkaa, kun ruumiiden vaihtuminen yllättäen loppuu, eivätkä nuoret enää saa yhteyttä toisiinsa. Mitä oikeastaan on tapahtunut ja miksi?

Your Namessa on jälleen nähtävissä kaikki sellaiset tyylikeinot ja tunnusmerkit, joita Makoto Shinkain teoksilta yleensä on tottunut odottamaan. Tälläkään kertaa kyseessä ei ole mikään ghiblimäinen suuri seikkailu, tarinassa ei ole ollenkaan hyvää eikä pahaa, sankaria tai pahista vaan kyseessä erittäin intiimi, runollinen ja melankolinen romanttinen fantasiatarina muutamilla todella uniikeilla yksityiskohdilla ja käänteillä. Perinteiseen ohjaajansa tyyliin Your Name näyttää hengästyttävän upealta ja elokuvan syvyyttä huokuva äänimaailma yksinkertaisine pianomusiikkeineen jaksaa ihastuttaa. Audiovisuaalisesti Your Name lähentelee täydellisyyttä, ja genren teosten keskuudessa kilpailee täysin omassa sarjassaan lähinnä muiden ohjaajan töiden kanssa.
Jos on audiovisuaalinen puoli onnistunutta, niin sitä on myös elokuvan täydellisyyttä hipova käsikirjoitus. Elokuvan maailma ja sen mitättömimmätkin sivuhahmot ovat yksinkertaisesti niin uskottavia ja niin pidettäviä, että koko elokuva voisi periaatteessa keskittyä kuvaamaan heidän elämäänsä ja kasassa voisi olla vuoden parhaimpiin kuuluva elokuva. Viimeistään viimeisen kolmen vartin jännittävämpien kohtausten alettua huomaa oikeasti miten välittävänsä tarinan henkilöiden kohtaloista ja toivoisi kahden nuoren jälleen tavoittavan toisensa.

Your Name on niitä elokuvia jotka alkavat täysin erilaisina kuin minä ne loppuvat. Tässä tapauksessa ruumiiden vaihto on vain naurettavan pieni osa valtaisampaa ja vähän yllätyksellistäkin kokonaisuutta, jota en suin surminkaan lähde spoilaamaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kepeä teinikomedia niin kuin voisi olettaa, vaan loppua kohden Your Name muuttuu hyvinkin synkäksi. Kaikkein ihmeellisintä elokuvassa mielestäni on, että se on niin täydellisesti onnistunut yhdistämään niinkin omituiset ainekset kuin ruumiiden vaihdon ja lopun elokuvan käänteet keskenään täysin saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Ääninäytteljät ovat kautta linjan erinomaisia. Mitsuhan isoäitiä näyttelevä Etsuko Ichihara on pitkän linjan näyttelijä, jota nähdään ja kuullaan jo 60-luvulla tehdyissä klassikkoteoksissa Horus, Auringon prinssi ja Samurai rebellion. En olisi ikinä osannut ajatellakaan. Ehkä ainoana pienenä särönä muuten upeassa elokuvassa on sen harvat kohtaukset, joissa kuullaan j-rockia. Muuhun minimalistisempaan äänimaailmaan verrattuna rock-musiikki on vähän "out of place".

En ole vielä kerennyt katsastamaan kaikkia vuoden 2016 kehutuimpia elokuvia, tyyliin Martin Scorsesen tai Paul Verhoevenin uusia, mutta voin jo tässä vaiheessa ilman epäilystäkään sanoa, ettei kumpikaan niistä todennäköisesti tule peittoamaan Your Namea, rima vuoden parhaan elokuvan tittelin suhteen on jo niin korkealla. Uskon vakaasti että Makoto Shinkain Your Name tulee olemaan alkavana vuonna valtava ilmiö myös meillä ja toivottavasti myös johtaa Shinkain muiden töiden päätymiseen laajempaan tietoisuuteen. Pidän täysin varmana, että tulevat sukupolvet tulevat muistamaan Your Namen yhtenä uuden vuosituhannen parhaimmista japanilaisista elokuvista ja yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista animaatioelokuvista, täysin Miyazakin parhaiden töiden veroisena merkkiteoksena. Your Name on yksinkertaisesti mestariteos.

Arvio: 5/5
Kimi no Na wa, 2016 Japani
Tuotanto: Noritaka Kawaguchi, Genki Kawamura
Ohjaus: Makoto Shinkai
Käsikirjoitus: Makoto Shinkai
Näyttelijät: Aoi Yūki, Etsuko Ichihara, Kaito Ishikawa, Kanon Tani, Masami Nagasawa, Mone Kamishiraishi, Nobunaga Shimazaki, Ryo Narita, Ryunosuke Kamiki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.