Persepolis (2007)

Yhdysvaltain elokuva-akatemia julkisti kuluneena tiistaina tämänvuotiset Oscar-ehdokkaat. En normaalisti seuraa näitä ehdokkuuksia kovinkaan tarkkaan, mutta tällä kertaa olin utelias näkemään miten omasta mielestäni viime vuoden paras elokuva, Makoto Shinkain Your Name tulisi selviytymään. Vaikka moni muu suosikeistani ehdokkuuksia keräsikin, jäi mielestäni vuoden paras animaatio pettymyksekseni täysin ilman ainuttakaan ehdokkuutta. Pettymys akatemian puusilmien valintoihin toi mieleeni senkin kerran kun Persepolis hävisi yllättäen parhaan animaation Oscarin Disneyn Ratatouillelle. Ai mikä ihme on Persepolis? No, sehän on se Marjane Satrapin samannimisen klassisen sarjakuvaromaanin pohjalta tehty omaelämänkerrallinen elokuva ja mielestäni yksi 2000-luvun parhaista pitkistä animaatioelokuvista. Ratatouille, my ass.

Marjane Satrapi (Chiara Mastroianni) syntyi vauraaseen persialaiseen älykköperheeseen itsevaltias Shaahi Mohammad Reza Pahlavin aikaan 60-luvun lopulla. Hänen ollessaan 10-vuotias puhkesi vallankumous ja Persiassa valtaan nousi ääri-islamistinen hallinto, minkä seurauksena maa vajosi täydelliseen teokratiaan ja totalitarismiin. Irakin Saddam Hussein käytti maan sekaannusta hyväkseen ja maiden välille syttyi äärimmäisen verinen ja pitkä sota. Perhe päättää lähettää vapaamielisen Marjanen turvaan Eurooppaan, mutta lopulta kohtalo päätti toisin.

Persepolis ei todellakaan ole mikään kliininen Disney-leffa, jossa tylsistynyt prinsessa laulaa huonekalujen ja eläinten kanssa elämän tylsyydestä ja jossa lopulta ystävyys ja rakkaus voittaa. Ehei, Persepolis on enemmänkin aikuiseen makuun suunnattu draama ilman yksiselitteisen onnellista loppua tai edes yksiselitteistä sankaria. Tärkeässä osassa tarinaa on paitsi Marjanen ja hänen perheensä elämä, myös Iranin poliittiset kuviot ja lähihistoria. Toisin sanoen, jos kumpikaan ei kiinnosta, menettää tämän elokuvan suhteen paljon.

Mitään ruusuilla tanssimista ei Marjanen elämäntarina todellakaan ole. Totalitaristisessa Iranissa hengenlähtö ja pahoinpitelyrangaistukset ovat käytännössä aina riski militanttien partioidessa katuja ja ratsatessa taloja laittomien bileiden, hevimusiikin ja alkoholin varalta. Vastaavasti Euroopassa häntä odottavat päihteet, juurettomuus ja kodittomuus. Eräässä vaiheessa hän masentuu ja yrittää jopa itsemurhaa. Synkkään kuvastoon nähden elokuvassa on kuitenkin myös ihmeellisen paljon velmua huumoria – jopa heti itsemurhayrityksen jälkeen. Marjane ei selvästi murehdi omaa kohtaloaan tai ryve itsesäälissä, vaan käsittelee vakaviakin aiheita pilke silmäkulmassa.

Persepoliksen animaatio ja visuaalinen tyyli on suoraan kopioitu alkuperäisestä sarjakuvasta, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Se ei edes yritä kilpailla minkään Disneyn kanssa värikkäällä visuaalisella ilmeellä vaan tyytyy lähinnä olemaan simppeli ja mustavalkoinen, oikeasti käsinpiirretyn näköinen. Elokuvan ja sarjakuvan mustavalkoisuutta Marjane Satrapi on perustellut halullaan poistaa hahmoilta ulkoiset ihonväriin ja etnisyyteen viittaavat merkit korostaakseen, miten tarinan tapahtumat voisivat sijoittua mihin hyvänsä ja sattua kelle tahansa.

Yksi asia, josta erityisen paljon pidän tässä elokuvassa, ovat sen kaunistelemattomat ja realistisen monipuoliset hahmot, joista etenkin Marjane itse on luonnollisesti kaikkein samaistuttavin. Toinen tärkeä hahmo on isoäiti, joka on Marjanen tärkeä omantunnon ääni pitkin elokuvaa. Pienissä sivuosissa nähdään myös Jumala ja Karl Marx. Harmittavasti elokuvassa ei juurikaan nähdä tai opita tuntemaan Marjanen puolisoa. Eräässä kohtaa hän siis menee naimisiin opiskelijatoverinsa kanssa ja käytännössä heti seuraavassa kohtauksessa he eroavat. Sarjakuvassa avioliitosta ja hahmojen suhteesta oli huomattavasti pitempi pätkä, jonka olisi mielestäni saanut ottaa mukaan myös elokuvaan tai jättää se vähäkin kokonaan pois.

Henkilökohtaisesti pidän erittäin paljon Persepoliksen sarjakuvaversiosta, mutta useamman katselukerran jälkeen alan vain entistä enemmän kallistua elokuvan paremmuuden kannalle. Kumpikin ovat erittäin hienoja teoksia, mutta elokuvaa varten kaikenlaisia pikkurönsyjä ja turhia yksityiskohtia on karsittu juuri omaan mieleeni sopivasti ja kokonaisuus tuntuu huomattavasti sarjakuvaa tiiviimmältä. Jos tekijät olisivat malttaneet vielä kertoa syvällisemmin Marjanen avioliitosta, kasassa voisi olla lähes täydellinen paketti. Näinkin kyseessä on mielestäni viiden tähden elämys.

Arvio: 5/5

PERSEPOLIS, 2007 Ranska

Tuotanto: Xavier Rigault, Marc-Antoine Robert, Kathleen Kennedy

Ohjaus: Marjane Satrapi, Vincent Paronnaud

Käsikirjoitus: Marjane Satrapi, Vincent Paronnaud

Näyttelijät: Chiara Mastroianni, Gabriele Lopes, Simon Abkarian, Francois Jerosme, Danielle Darrieux