Persistence of Vision (2012)

Keskellä Ken Harris ja Art Babbit. Äärimmäisen oikealla Richard Williams.

Richard Williams on yksi suurimmista elävistä animaattoreista, koko uhanalaisen taiteenlajin legenda ja kolminkertainen Oscar-voittaja; vuoden 2016 gaalassa oli jo neljäskin pysti lähellä. Jokin aika sitten tulin hankkineeksi mestarin kirjoittaman animaation perusoppikirjan nimeltä Animator’s Survival Kit, jossa Williams kuvaa aivan alkeista lähtien animaatioelokuvan tuotantoa ja erilaisia perustekniikoita sekä kertoilee siinä sivussa värikkäitä tarinoita ja kaskuja yli puoli vuosisataa kestäneen uransa varrelta. Jos haluatte tietää tarkemmin animaatioiden teknisestä puolesta, lukekaa tämä kirja. Kirjan lukemisen jatkeeksi seuraava askel on luonnollisesti katsoa tämä Richard Williamsin kunnianhimoisimman ja suuruudenhulluimman produktion, The Thief and the Cobblerin tarinan kertova dokumentti.

The Thief and the Cobblerin tarina alkaa niinkin kaukaa kuin vuodesta 1964. Richard Williams oli palkattu kuvittamaan persialaisia moraliteetteja kertovaa kirjaa, kun miehen mielen valtasi ajatus tehdä tarinoiden ja hahmojen pohjalta kokonainen elokuva, eikä vähempää kuin kokonainen mestariteos. Erinäisten vaiheiden ja pakollisten muutosten jälkeen alkoi hahmottua yksinkertainen Tuhannen ja yhden yön tarinoiden maisemiin sijoittuva tarina räätälistä, varkaasta, prinsessasta ja klimaattisesta eeppisestä sodasta. Animaattoreiksi elokuvaan palkattiin alan kovia konkareita, joista nimekkäimpiä taitavat olla Looney Tunes -mies Ken Harris, jota myös pidetään yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista alallaan sekä entinen Disneyn ja UPAn huippuanimaattori Art Babbitt, joka elokuvanteon aikaan oli jo päälle kahdeksankymppinen. Teknisesti elokuvan piti olla animaatiolle samaa, mitä Abel Gancen Napoleon on mykälle elokuvalle; äärimmilleen hiottua teknistä sarjatulitusta, massiivisia joukkokohtauksia ja mahdollisimman hiottua sulavaa animaatiota, eli suunnilleen parasta ja timanttisinta settiä, jota maailmassa on vain koskaan mahdollista tuottaa.

Normaalisti animaatioiden tekeminen käsin on niin kallista ja aikaa vievää, että alan standardiksi on muodostunut 12 kuvaa sekuntia kohti. Saadakseen elokuvan näyttämään mahdollisimman sulavalta, animaattorit käyttivät 20-24 kuvaa yhtä sekuntia kohti. Williamsin päätös tarkoitti tuotantokustannusten sekä tuotantoajan kasvamista moninkertaisiksi - välillä animaattorit vitsailivat, josko elokuva olisi oikeasti valmis vielä 2000-luvullakaan. Williams itse vertasi elokuvaansa Sikstuksen kappelin kattofreskojen maalaamiseen. Mielenkiintoisena käänteenä Richard Williams tiimeineen rahoitti elokuvansa pitkälti tekemällä erilaisia pienempiä projekteja, kuten mainoksia, lyhytelokuvia ja elokuvan Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?. Käytännössä siis kaikki, mitä Richard Williams on tuottanut vuosien 1964 ja 1992 välillä on ollut pelkkää sivutoimista työtä sen suurimman ja kauneimman rahoittamiseksi.

Persistence of Vision kertoo tämän tarinan sekoittamalla vanhaa uutiskuvaa ja elokuvan parissa työskennelleiden haastatteluja. Richard Williamsin hahmo välittyy katsojalle vain vuosikymmeniä vanhoissa haastatteluissa ja uutispätkissä, joissa onnellinen ja yltiöoptimistinen mies kertoo unelmastaan ja tekeillä olevasta mestariteoksestaan. Richard Williams on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, mutta unelman lopullinen tuhoutuminen oli hänelle niin raskas ja nöyryyttävä kokemus, ettei mies suostu puhumaan asiasta vielä vuosikymmenien jälkeenkään. Toisin kuin esimerkiksi Alejandro Jodorowskyn Dyynin tapauksessa, Richard Williamsin mestariteos oli jo melkein, noin 90% valmis kun taiteilijan pahin mahdollinen painajainen alkoi. Erinäisten synkkien käänteiden jälkeen suuranimaattorin uran kruunaavaksi mestariteokseksi kaavailtu spektaakkeli päätyi markkinoille ulkopuolisen tahon läpikotaisin tärvelemänä versiona muropaketin ilmaisena kylkiäisenä, vieläpä alkuperäisen ohjaajan nimellä.

Tähän päivään mennessä The Thief and the Cobbler on yksi pisimpään tuotannossa olleista elokuvista, eikä se virallisesti tullut koskaan valmiiksi vaikka siitä versio jos toinenkin on julkaistu. Ehkä lähimmäksi ohjaajan alkuperäistä näkemystä on päässyt mainio entistetty versio nimeltään The Thief and the Cobbler: The Recobbled Cut, jossa keskeneräistä filmiä on remasteroitu ja puuttuvia kohtauksia täydennetty still-kuvilla ja luonnoksilla. Itse olen nähnyt myös alkuperäisen keskeneräisen kopion ja nämä kaksi ovat lähes identtiset. Mutta niistä arvostelu erikseen.

Persistence of Vision on kiinnostava ja hyvin tehty dokumentti elokuvahistorian merkillisimmistä ja kunnianhimoisimmista suunnitelmista, mielipuoliset mittasuhteet saaneesta unelmasta ja siitä, miten lähellä se oli toteutumistaan ennen totaalista katastrofia ja idean isän täydellistä nöyryytystä. Rehellisesti sanottuna en jaksa uskoa, että tämä dokumentti tai itse elokuva jaksaa oikeasti kiinnostaa muita kuin animaattoreita tai itseni kaltaisia animaation hc-harrastajia, mutta minkä dokumentti meikäläiselle tekee, se tekee sen pahuksen hyvin. Tosin, kun dokkarin kohderyhmänä on animaation alaan ja tekniikkaan perehtynyt yleisö, olisi suonut ohjaajan kertovan syvemmin myös elokuvan virtuoosimaisesta teknisestä animaatiosta, mutta nyt kokonaisuus jää pelkäksi kiinnostavaksi, mutta samalla välttämättömäksi informaatiopalaksi jos meinaa itse elokuvaa lähteä tarkastamaan. Lukekaa se kirja.

PERSISTENCE OF VISION, 2012 Kanada, Iso-Britannia, USA

Tuotanto: Kevin Schreck

Ohjaus: Kevin Schreck