Isäni Toni Erdmann (2016)

Aina ei mene putkeen leffafriikilläkään. Sitä tuli joulun ja uudenvuoden välillä metsästettyä kaikenlaista arvosteltavaa siihen tahtiin, että jäi kokonaan huomaamatta, että yksi vuoden kehutuimmista elokuvista sai meilläkin ensi-iltansa 16. päivä joulukuuta. Saksalainen Isäni Toni Erdmann on saanut kriitikoilta huikean vastaanoton likimain kaikkialla, missä se on ilmestynyt, se valittiin jo vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi ja se pääsi jopa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Ennen varsinaista arvosteluani haluan kiittää sitä tykkiläistä, joka minulle tämän vinkkasi vielä näin viime hetkellä. Kiitos sinulle; tiedät itse, kuka olet.

Toni Erdmannin tarina kertoo eläköityneestä musiikinopettaja Winfriedistä ja tämän tyttärestä Ineksestä. Winfried on spontaani luonnonlapsi ja erilaisiin käytännön piloihin ja kepposiin erikoistunut jokamies, joka päättää koiransa kuoleman jälkeen matkustaa Romaniaan kylmäkiskoisena bisnesnaisena tunnetun tyttärensä luokse juhlistamaan tämän syntymäpäivää. Paikan päällä ukko omaksuu humoristisen turhapuromaisen alteregonsa Toni Erdmannin roolin ja päättää omalta osaltaan tuoda huumoria tyttärensä ankeaan elämään. Lopputuloksena saadaan jos jonkinlaisia absurdeja käänteitä ja yllättävänkin syvällistä ihmissuhdedraamaa.

Heti alkuun täytyy muistuttaa, ettei tämä ole mitään valmiiksi pureksittua Hollywood-komediaa eikä elokuva edes yritä selittää itseään auki saati sitten naurattaa tai olla edes vitsikäs. Itse asiassa koko elokuva on erittäin vähäeleinen ja varsin pienehköllä budjetilla tehty, eikä siinä oikeastaan tapahdu mitään sellaista mitä ei todellisessakaan elämässä voisi tapahtua. Omasta mielestäni tämä on nimenomaan elokuvan vahvuus, joka paitsi tuo elokuvaan huomattavasti syvyyttä, myös auttaa pääsemään koko juttuun helpommin sisälle. Itseni se imaisi mukaan täydellisesti jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien ja piti otteessaan koko kolmituntisen.

Jos Isäni Toni Erdmannia johonkin elokuvaan lähtisi vertailemaan, niin ehkä Paul Verhoevenin Elleen, jonka tavoin tämäkin on erittäin hidastempoinen ja kuivaa, lähes eleetöntä huumoria ja paljasta pintaa aika ajoin laukova pienen budjetin euroelokuva. Toni Erdmannin tarina on vain huomattavasti positiivisempi kuin Verhoevenin elokuvassa. Ellen tavoin tämänkin elokuvan varsinainen päähenkilö on kylmä bisnesnainen, joka tekee parhaansa haastaakseen kyvykkyydessä miespuoliset kollegansa. Toni Erdmannin eräs teema isän ja tyttären suhteen sekä sukupolvien välisen kuilun lisäksi on sen päähenkilöiden viehtymys erilaisiin rooleihin, Winfried erilaisiin pellen sekä Ines uranaisen rooleihin. Aivan erityinen syy, miksi elokuva oli mielestäni niin kiinnostava, oli juurikin Winfriedin kaltaisen sympaattisen luonnonlapsen joutuminen totuttua täysin päinvastaiseen ympäristöön kylmien ja laskelmoivien porvareiden keskelle ja lopussa kylmäkiskoisen Ineksen vähitellen paljastumista spontaanin isänsä kaltaiseksi tyttäreksi. Hyvin rakenneltua vastakohtaisuuksia vilisevää perusasetelmaa on mielenkiintoista seurata, vaikkei siinä oikeastaan tapahtuisikaan yhtään mitään.

Yksi omista suosikkikohdistani elokuvassa on noin tunnin kohdalla, kun tarina siirtyy joksikin aikaa kuvaamaan Inestä ja hänen bisneksiään. Jossain vaiheessa isä alkaa yhä uudelleen ilmestyä tyttären elämään ja saattamaan tämän yhä nolompiin tilanteisiin. Hetken verran elokuva toimii jännärinä katsojan vain odotellessa yhä uudelleen Toni Erdmannin ilmestymistä munaamaan Ineksen bisnekset ja ihmissuhteet. Koko elokuva on varsinaista tunteiden vuoristorataa myötähäpeästä äänekkääseen hekotukseen ja synkeähkömmästä draamasta jopa melko iloisiin kohtauksiin. Hetkittäin Ineksen kasvoilta näkee selvästi, miten nainen häpeää isänsä kohellusta, mutta kaikesta huolimatta isän ja tyttären välillä on tiivis tunneside. Lopussa jopa hiukan itsekin liikutuin. Tarkkaavainen katsoja voi löytää tästä viittauksia ainakin Vittorio De Sican Umberto D. - elämän vankiin ja Yasujiro Ozun Tokyo Storyyn.

Parasta koko elokuvassa on mielestäni sen hienot hahmot. Peter Simonischekin upeasti esittämä Winfried on uskomattoman sympaattinen, monipuolinen ja uskottava persoona, jonka asemaan on helppo asettua ja jota on helppoa ymmärtää. Vastaavasti Sandra Hüller tulkitsee konemaisen kylmän Ineksen roolin äärimmäisen uskottavasti ja etenkin loppupuolen alastonkohtauksissa yllättävänkin rennolla otteella. Vaikka kyseessä onkin komedia, eivät näyttelijät tunnu missään vaiheessa vetävän kieli poskessa tai vääntävän karikatyyriä itsestään vaan järjettömimmätkin repliikit lausutaan rauhallisen katu-uskottavuudella, jollaista nykypäivän vakavissakaan jenkkipörinöissä harvoin enää näkee. Parasta vielä on, etteivät nämä näyttelijät ole varsinaisesti kovinkaan tunnettuja täälläpäin eivätkä siksi ole leimautuneet muihin hahmoihin. Lisäksi oli hienoa huomata, että tarinan hahmot itse muistavat omaa aiempaa dialogiaan ja viittaavat omiin tai toistensa sanomisiin toistuvasti. Tällaista näkee yllättävänkin harvoin.

Kysymykseen siitä, onko Isäni Toni Erdmann yksiselitteisesti mestariteos vai ei, on todella vaikeaa antaa mitenkään tyhjentävää vastausta. En jaksa uskoa, että tällainen useimpiin valtavirtaelokuviin verrattuna vähäeleinen, kuivahuumorinen, vaikeammin avautuva ja muutenkin raskas elokuva jaksaa vedota kovinkaan moneen. Itseni se imi mukaansa välittömästi; erityisen paljon pidin sen tarinasta, hahmoista ja syvällisestä ihmissuhdekuvauksesta. Jos jonkun Andrei Tarkovskin laahaavat taide-elokuvat, Werner Herzogin minimalistiset draamat tai vaikka jo aiemmin mainittu Paul Verhoevenin Elle tuottaa mielihyvää, voi tämä elokuva jopa toimiakin. Jos erittäin hidas tempo, cgi-örkkien puuttuminen ja kaiken yleinen tulkinnanvaraisuus pelottaa, ei tästä varmaan paljoa viisaammaksi tule.

TONI ERDMANN, 2016 Saksa, Itävalta

Tuottaja: Maren Aden, Jonas Dornbach, Michael Merkt, Janine Jackowski

Ohjaus: Maren Aden

Käsikirjoitus: Maren Ade

Näyttelijät: Hadewych Minis, Ingrid Bisu, Lucy Russell, Michael Wittenborn, Peter Simonischek, Sandra Hüller, Thomas Loibl, Trystan Pütter, Victoria Cocias, Vlad Ivanov