Kaunotar ja Hirviö (1946)

Disneyn Kaunotar ja Hirviö on rakastettu klassikko vailla vertaa, tai ainakin melkein. Yrittäkää nimetä joku, joka ei sitä elokuvaa ole nähnyt tai ei siitä pidä ede vähän; eihän sellaista ihmistä olekaan. Mutta tiesittekös, että Disneyn versio on todellisuudessa pelkkä remake tästä Jean Cocteaun klassisesta vuoden 1946 versiosta? Ennen Disneyn Kaunotarta ja Hirviötä tämä oli se definitiivinen ja rakastetuin filmatisointi aiheesta; omasta mielestäni se on sitä edelleen. Elokuvasta ja sen ohjaajasta liikkuu monenlaisia hassuja tarinoita ja kaskuja; Jean Cocteau esimerkiksi jännitti elokuvansa ensi-iltaa niin paljon, että pyysi ystäväänsä Marlene Dietrichiä mukaansa pitämään kädestä. Söpöä.

Tarina on käytännössä täysin sama kuin Disneynkin versiossa, mutta vähän eri tavoin kerrottu ja erilaisilla painotuksilla. Elokuvan alussa vanha kauppias (Marcel André) eksyy salaperäiseen linnaan ja ottaa sen puutarhasta itselleen ruusun. Leijonan ja nuoren Edgar Froesen sekasikiöltä näyttävä Hirviö (Jean Marais) saapuu kertomaan miehelle, että tämä on tehnyt rikoksista suurimman viemällä tältä rakkaimman asian koko maailmassa ja ukon on siksi kuoltava. Vanha kauppias kuitenkin saa pitää henkensä lupaamalla Hirviölle vangiksi tyttärensä Bellen (Josette Day) – jotain, jota mies itse eniten maailmassa rakastaa.

Disneyn versioon tottuneille Cocteaun näkemys saattaa ensialkuun tuntua erittäin hämmentävältä. Tässä versiossa ei esimerkiksi lauleta ollenkaan, siinä ei ole lainkaan pahista eikä kliseistä elämäänsä kyllästynyttä prinsessaa. Katsojaa saattaa myös hämmentää, että tässä versiossa Belle ei ole perheen ainut lapsi, eikä hirviön linnakaan näytä alkuunkaan perinteiseltä satulinnalta. Cocteaun versiota ei yleensäkään ole suunnattu lapsille, eikä se siksi sisällä mitään uudemman version koomisista sivuhahmoista tai muista latteuksista. Niiden sijasta nähdään valtava määrä runollista kuvastoa, symboliikkaa, metaforia ja vihjailevaa erotiikkaa – jotain, jota Disneyn elokuvissa ei ikipäivänä voisi näyttää.

Yksi asia, josta erityisen paljon pidän tässä versiossa, on Hirviön asuinsija: mystinen linna, jossa jokainen huone muistuttaa ihmisyydestä, jossa on vain valoa ilman varjoa ja savua ilman tulta; paikka jossa on oma Eedenin puutarhan kaltainen paratiisimainen sviittinsä varattuna Hirviön ainoalle rakastetulle: Bellelle. Kyseessä on klassinen talovertaus; linna symboloi Hirviön sielua. Toinen suosikkikohtaukseni tapahtuu puutarhassa, jossa on patsas, joka kuvaa metsästyskoiria peuran kimpussa. Tässä kohtauksessa Belle odottaa hirviötä tämän patsaan luona, minkä jälkeen hän ottaa suihkulähteestä vettä kämmenelleen, josta hirviö sen sitten juo. Kohtaus on naurettavan yksinkertainen, mutta siinä on niin paljon tunnetta ettei sanotuksi saa. Kaikki tällaiset piilotetut merkitykset ja metaforat loistavat Disneyn näkemyksessä täysin poissaolollaan.

Jos luulitte, että Disneyn näkemys on jotenkin erityisen sentimentaalinen ja lälly, ette tiedäkään mihin ne hullut gallialaiset tällä saralla oikeasti pystyvät. Toisin kuin Disneyn versiossa, tässä filmatisoinnissa ei ole mitään ihmetaikoja tai haltioita vaan Cocteaulle pyhä ja kaiken voittava rakkaus yksinään riittää kaatamaan kaikki esteet ja herättämään kuolleet henkiin. Belle ei ole mikään nainen pulassa vaan nimenomaan tarinan pelastajahahmo; Belle pelastaa Hirviön kadotukselta rakkaudellaan. Vastaavasti tarinan suurin hirviö on lopulta se, joka asettaa maallisen mammonan rakkauden edelle. Lällyä ja sentimentaalista? Kyllä. Kaunista ja runollista? Kyllä.

Disneyn Kaunotar ja Hirviö ei ole ollenkaan huono elokuva; tämä versio on vain paljon parempi, älykkäämpi ja syvällisempi elämys. Kokonaisuutena tarina on tässä versiossa mielestäni paremmin kerrottu ja sen varsinainen sanoma vaikuttavammin ilmaistu kuin remakessa. Lisäksi Cocteaun riisutumpi tyyli on enemmän omaan mieleeni kuin mahtipontinen Disney. Hyviä elokuvia molemmat, mutta itse pidän tästä enemmän. Sen pituinen se.



Arvio: 5/5

LA BELLE ET LA BÊTE, 1946 Ranska

Tuotanto: André Paulvé

Ohjaus: Jean Cocteau

Käsikirjoitus: Jean Cocteau, Jeanne-Marie Leprince de Beaumont

Näyttelijät: Jean Marais, Josette Day, Marcel André, Michel Auclair, Mila Parély, Nane Germon, Raoul Marco