Kaunotar ja Hirviö (1991)

Muistan joskus armeijavuosina kun porukalla tapettiin aikaa katsomalla tuvassa South Parkia ja yksi niihin aikoihin julkaistuista jaksoista oli nimeltään ”The Ring”, missä Disney myy lapsille tuotteita seksillä ja ostaa konservatiivisempien vanhempien hyväksynnän kauppaamalla samalla jotain puhtoisuussormuksia, joiden tarkoitus on suojella lapsia ”tuhmuuksilta”. Koko jutun vitsi oli siinä, että se on oikeasti totta. Homma on täsmälleen niin absurdi ja naurettava kuin miltä se kuulostaa. Koko juttu tuli mieleen katsottuani vähän aikaa sitten saman lafkan tuottaman Rogue Onen ja huomasin kuinka se yrittää rahastaa suuresti arvostamani, nyt jo edesmenneen Peter Cushingin henkilöllä kaikilla cgi-tempuillaan. Se tuntuu vähän samalta kuin lisäisi absolutistina tunnetun Bruce Leen digitaalisesti johonkin viinakaupan mainokseen. Näinkin on muuten jo tehty.

Tällä kertaa haluan palata takaisin vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin Disney vielä tuotti perinteisiä, viattomia ja sentimentaalisia satuelokuvia, joiden katsomiseen ei erikseen tarvittu mitään halvatun selibaattisormuksia. Kaunotar ja Hirviö oli aikoinaan valtaisa yleisö- ja arvostelumenestys, jopa siinä määrin, että siitä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen parhaan Oscarin ehdokkaaksi päässyt animaatioelokuva ja se on yhä monen mielestä parasta, mitä Disney on koskaan tuottanut. Kun puhutaan Disneyn renessanssista, tämä teos on yleensä SE teos, josta kaikki pitää.

Tarina sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään aikaan ja paikkaan, mutta kuitenkin Ranskaan. Belle on pienessä kyläpahasessa isänsä kanssa asuva nuori, kaunis ja älykäs nainen, joka on lopen kyllästynyt elämäänsä ja unelmoi joistain paljon suuremmasta. Hassu fakta: Bellen ja Arielin vartalomallina toimi sama Sherri Stoner, joka on käsikirjoittanut Animaaniset ja Tiny Toonsin. Nyt tiedätte. Joka tapauksessa, Bellen asuttaman kylän sankari on komea, mutta tyhmä Gaston, jonka mielestä Belle kuuluisi itsestäänselvästi tälle vaimoksi. Yllättävä käänne kuitenkin tapahtuu, kun Bellen isä jää Hirviön asuttamaan salaperäiseen linnaan vangiksi ja Belle päättää vaihtaa paikkaa isänsä kanssa. Te tiedätte kyllä miten tarina menee, joten se siitä.

Kaunottaren ja Hirviön tarina Tukholma-syndroomasta on niin tunnettu ja klassinen, ettei sitä oikeastaan pysty enää edes spoilaamaan. Se on deus ex machina -loppuansa lukuun ottamatta hieno ja kauniisti kerrottu satu, joskin ehkä aikuisempaan makuun vähän turhan ennalta arvattava moraaleineen päivineen. Kestävintä antia elokuvassa on mielestäni sen täydellisyyttä hipova animaatio, joka oikeastaan nyppii ainoastaan yhden cgi-tehosteita sisältävän kohtauksen verran. Ilmaisuun on selvästi haettu vaikutteita Jean Cocteaun klassisesta ranskalaisesta filmatisoinnista, mutta kaikki on vain toteutettu vieläkin suureellisemmin ja rahaa säästämättä. Juonellisesti ainut mieltäni kaivamaan jäävä kysymys tässä elokuvassa on, miksi näitä hahmoja sanotaan tarinan lopulta ratkettua? Onko Kippo oikealta nimeltään Kippo ja sanotaanko Pannua vielä Pannuksi? Entä miten kokonainen linna palvelusväkineen on ylipäänsä voinut kadota ilman kenenkään koskaan huomaamatta? 

Varmaan sanomattakin selvää, että Belle on oikea Disney-prinsessan arkkityyppi: Elämäänsä kyllästynyt, kaipaa jotain suurempaa, laulaa aiheesta ja vieläpä saa haluamansa. Siitä on tullut omanlaisensa klisee, joka on ryöstöviljelty kuoliaaksi pelkästään jo Disneyn itsensä toimesta. Kaunottaressa ja Hirviössä klisee kuitenkin vielä toimii. Itse pidän Bellestä paljon, ja etenkin Mervi Hiltusen hienosta puhe- ja lauluäänestä. Suomenkielinen ääninäyttely yleensäkin lähentelee tässä elokuvassa täydellisyyttä: Matti Ranin on loistava Bellen isänä, Matti Olavi Ranin – edellisen poika – on niinikään mainio Hirviönä ja huiman basson omaava Esa Ruuttunen täysin omassa elementissään Gastonina. Ihan Aladdinin kaltaista timanttisuutta ei tässä kuulla, mutta hyvin samoissa sfääreissä liikutaan.

Yksi asia jota tässä elokuvassa oikeasti inhoan, on sen rasittavat laulut. Bellen laulua ja lopun hyökkäävien kyläläisten laulua lukuun ottamatta en lämmennyt yhdellekään muulle. Ylipäänsä inhoan Disney-musikaaleja yli kaiken. Alan Menkenin kirjoittama koko muu soundtrack onkin sitten parasta koko elokuvassa. Se periaatteessa kertoo jo itsessään koko elokuvan tarinan ja kaikki muu on vain siinä lisänä. Kaikista Disneyn elokuvista tässä on mielestäni parhaat musiikit. Piste.

Kaunotar ja Hirviö on hieno elokuva, mielestäni yksi Disneyn parhaista, muttei kuitenkaan paras - siihen aiheeseen palataan vielä myöhemmin. Kaikista Disneyn elokuvista Kaunotar ja Hirviö sisältää kuitenkin hienoimman moraalin: ajatuksen sisäisen kauneuden arvostamisesta. Lisäksi, jos joku joskus valittaa jotain suosikkielokuvaanne epäuskottavaksi tai epärealistiseksi, voitte aina vedota siihen, että puhuuhan Bellekin huonekalujen kanssa.

Arvio: 4.5/5

BEAUTY AND THE BEAST, 1991 USA

Tuotanto: Don Hahn

Ohjaus: Gary Trousdale, Kirk Wise

Käsikirjoitus: Brenda Chapman, Brian Pimental, Bruce Woodside, Burny Mattinson, Chris Sanders, Joe Ranft, Kelly Asbury, Kevin Harkey, Linda Woolverton, Robert Lence, Roger Allers

Näyttelijät: Matti Ranin, Matti Olavi Ranin, Esa Ruuttunen, Mervi Hiltunen