Summer Wars (2009)

Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut mikään kaksinen animetietäjä, mutta omasta mielestäni Mamoru Hosoda kuuluu Makoto Shinkain sekä Hiromasa Yonebayashin kera uuden vuosituhannen kiinnostavimpiin uusiin animeohjaajiin ja nykyisin niihin harvoihin, joiden tuoreempiakin elokuvia ylipäänsä päätyy meille teattereihin asti. Tähän päivään mennessä ohjaajan filmografiaan kuuluu kaikkiaan kuusi elokuvaa; mies aloitti Digimonin parissa, kävi yhdessä vaiheessa Studio Ghiblillä kääntymässä ja löi sitten itsensä läpi mainiolla The Girl Who Leapt Through Timella, josta ainakin itse pidin erittäin paljon. Miehen tuorein, Poika ja peto nähtiin meilläkin teattereissa viime vuoden syksynä. Summer Wars oli ilmestyessään vasta Hosodan neljäs ohjaustyö ja Girl Who Leapt Through Timen tavoin valtaisa menestys ja palkintorohmu. Se valittiin edeltäjänsä tavoin kotimaassaan vuoden 2009 parhaaksi pitkäksi anime-elokuvaksi.

Tarinan päähenkilö on matemaattisesti lahjakas lukiolaispoika Kenji, joka matkustaa ystävänsä Natsukin kanssa maalle juhlistamaan jälkimmäisen isoäidin 90-vuotispäivää. Paikan päällä paljastuukin, että Natsuki on värvännyt Kenjin esiintymään poikaystävänään sukulaistensa mieliksi. Summer Warsin maailmassa meikäläisen internetin sijaan käytössä on massiivimoninpelejä ja sosiaalista mediaa sekoittava Oz-verkko. Juoni saa yllättävän käänteen, kun Kenji onnistuu vahingossa murtamaan Ozin suojausavaimen ja koko kyberavaruus sekä sitä myöden muu maailma ajautuu hetkessä täydelliseen kaaokseen.

Summer Wars on sekoitus lämminhenkistä nuorten parisuhdekomediaa ja Digimonia, ja sen keskeisenä teemana toimii ajatus digitalisoituneen ja internetiin elimellisesti nojaavan maailman perimmäinen haavoittuvuus. Tarina itsessään loikkii reaalimaailman ja kyberavaruuden välillä; kyberavaruudessa seurataan pelaajien luomia hahmoja ja käytännössä kaikki jännempi sekä toiminnallisempi sisältö tapahtuu nimenomaan kyberavaruudessa reaalimaailman tarinan keskittyessä lähinnä humoristisempaan antiin. En ole aivan varma, mutta jotenkin tarinan rakenne toi mieleeni South Parkin ”Make Love not Warcraft” -jakson, mikä voi olla myös sattumaa tuntien Hosodan Digimon-taustan.

Henkilökohtaisesti pidän erittäin paljon Summer Warsin tarinasta ja sen henkilöhahmoista, mutta sen kerronta takkuaa toisinaan melkoisesti. Välillä esimerkiksi tuntuu, että elokuva unohtaa tyystin sen päähenkilöt ja tärkeät tapahtumat ja keskittyy täysin epäolennaisiin asioihin, kuten isoäidin tai muiden sukulaisten touhuihin. Summer Warsilla on mittaa melkein kaksi tuntia, mutta siitäkin olisi helposti voinut leikata vaikka kymmenisen minuuttia tai vartin menettämättä mitään kovin olennaista.

Ehkä kaikkein hämmentävin yksittäinen kohtaus koko elokuvassa on sen ensimmäinen, jossa sukelletaan välittömästi ilman minkäänlaista selitystä cgi-animoituun Oz-verkkoon seuraan erilaisten söpöjen eläinhahmojen tepastelua. Ensimmäisellä kerralla oma katsomiseni loppui ja ensimmäisellä minuutilla ja vasta toisella kertaa viitsi katsoa sen verran pitkälle, että varsinainen juoni pääsi vauhtiin. Mutta näin ainoastaan alussa, nimittäin kun elokuva vihdoin pääsee vauhtiin, tuntuu kuin kaikki parhaat kohtaukset tapahtuisivat nimenomaan mielikuvituksellisessa Oz-verkossa.

Summer Warsin animaatiosta en oikeastaan keksi mitään erityisen pahaa sanottavaa; jos on sattunut näkemään Hosodan muita elokuvia, niin taso on jotakuinkin samaa laadukasta tasoa. Ainut ero tässä on cgi-animaatiota hyödyntävä kyberavaruus, joka taitaa olla alallaan onnistuneemmasta päästä. Yleensä inhoan perinteisen käsinpiirretyn ja tietokoneanimaation sekoitusta, mutta tällä kertaa ongelmaa ei ole. Mitään erityisen muistettavaa soundtrackia elokuvassa ei oikeastaan ole, vaan taustalla kuullaan paljon luonnon ääniä ja hiljaisuutta. Myöskään ääninäyttelijöistä lienee turha erikseen moitetta etsiä, sillä he kaikki olivat mielestäni hyviä ja sopivan huomaamattomia rooleissaan.

Loppujen lopuksi kaikista pikkuvioistaan ja hämmentävästä alusta huolimatta pidin Summer Warsin omaperäisestä tarinasta erittäin paljon; mielestäni kyseessä on kokonaisuutena ehdottomasti keskivertoa laadukkaampi anime-elokuva vaikkei se Hosodan toistaiseksi suppean, mutta tasokkaan filmografian terävään kärkeen oikeastaan kuulukaan. Kertakaikkisen hyvä elokuva.

Samâ wôzu, 2009 Japani

Tuotanto: Takashi Watanabe, Takuya Ito, Yuichiro Saito, Nozomu Takahashi

Ohjaus: Mamoru Hosoda

Käsikirjoitus: Satoko Okudera, Mamoru Hosoda

Näyttelijät: Ayumu Saitô, Mitsuki Tanimura, Nanami Sakuraba, Ryûnosuke Kamiki, Sumiko Fuji, Yôji Tanaka