Chirinin kello (1978)

Minä rakastan hyviä elokuvia. Jos saisin valita en muuta katsoisikaan. Viime vuoden lopulla kuitenkin pakotin itseni katsomaan useammankin huonon tai muuten vaan keskinkertaisen elokuvan pelkästään vaihtelun ja huvin vuoksi. Rogue One osoittautui kaikista pahimmaksi pökäleeksi ja mielestäni koko vuoden huonoimmaksi elokuvaksi. Sain siitä varmaan syövän. Ei enää huonoja elokuvia vähään aikaan; uusi vuosi kuuluu aloittaa vähintäänkin hyvällä elokuvalla. Itse asiassa tällä kertaa arvostelussa on yksi omista ikuisista suosikkielokuvistani koskaan: Chirinin kello.

Chrinin kellon historia on vähintäänkin kiinnostava. Elokuva on japanilaisen Sanrion tuottama anime vuodelta 1978. Kyseessä on ns. shokkielokuva, eli koko juttu on periaatteessa rakennettu massiivisten kontrastien ja keskivaiheen synkän ja väkivaltaisen twistin aiheuttaman shokkiefektin varaan. Alun perin elokuva julkaistiin länsimaissa alimmalla mahdollisella ikärajoituksella ja sitä markkinoitiin valheellisesti pienille lapsille sopivana, mutta se traumatisoi ja itketti lapsia niin paljon, että se kiellettiin lopulta kaikkialla länsimaissa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta; Japanissa sitä pidetään edelleen yhtenä varhaisen animen suurista klassikoista. Sanrio on edelleen olemassa ja yhtiön uudemmat tuotteet tuntee kyllä jokainen länsimaalainen. Lukija miettiköön kaikessa rauhassa mitä muuta Sanrio on tuottanut. Paljastan sen sitten lopussa.

Elokuvan päähenkilö on Chirin, joka elokuvan alussa on vasta pieni karitsa. Chirinin kaulaan on ripustettu kultainen kello ettei elikko pääse karkaamaan ja tästä tulee sekä hahmon että elokuvan nimi: "Chirin" tarkoittaa kellon kilinää. Lapsena Chirinin äiti varoitti sitä koskaan lähtemästä kotoa ja astumasta lammasaitauksen toiselle puolelle, sillä maailma aitauksen ulkopuolella on pohjimmiltaan pelottava ja paha; läheisillä vuorilla asuu yksinäinen susi, joka tappaa ja syö elääkseen Chirinin kaltaisia pikkueläimiä. Eräänä syysyönä vuorten yksinäinen susi hyökkää lampaiden aitaukseen ja tappaa Chirinin äidin. Chirin päättää karata aitauksesta ja kostaa sudelle äitinsä kuoleman hinnalla millä hyvänsä.

Juonireferaatin perusteella voisi päätellä elokuvan olevan varsin lapsellista kamaa, vähän tyyppiä Leijonakuningas ja Bambi, mutta paljon tyhmempi. Väärin. Chirinin kello on todellisuudessa klassinen tragedia Oidipuksen, MacBethin, Faustin ja Hamletin hengessä. Elokuva sisältää lukuisia ovelia viittauksia Platonin ja Friedrich Nietzschen ajatteluun, se sivuaa ainakin tusinan verran erilaisia isompia teemoja isänmurhasta nonkonformismiin ja nihilismistä kostoon ja kuolemaan, minkä lisäksi elokuvassa on vieläpä kaikkien hyvien satujen tapaan moraali, tässä tapauksessa niitäkin on ainakin tusinan verran erilaisia ja kaikki ovat mielestäni todella osuvia ja suorastaan kauniita. Luit oikein. Chirinin kello on vain kolme varttia pitkä elokuva, mutta siinä on ajatusta ja syvyyttä kokonaisen elokuvasarjan verran.

Yksi asia, jota erityisen paljon rakastan tässä elokuvassa, on sen aivan ensimmäinen minuutti: Chirinin kellon aloittaa kauniin melankolinen laulu, joka jo paljastaa, että Chirinille tulee tapahtumaan jotain pahaa. Sitten leikataan suoraan kuvaamaan Chirinin iloista lapsuutta ja söpöillään. Katsoja kuitenkin tietää, että jokin uhkaa Chiriniä, mutta mikä ja miksi? Mutta tämä on vasta alkua. Koko elokuva on nimittäin tämäntapaista heittäen vaihtelevaa tunnelmointia täynnä.

Chirinin kellon animaatio ja värimaailma on tarkkaan suunniteltu luomaan tunnelmaa kuin jossain psykologisessa trillerissä konsanaan. Ensimmäinen puolikas elokuvasta on järjestään täynnä kevyehköä ja valkoisen, keltaisen ja vaaleanvihreän sävyjä, kun taas keskivaiheilla sävy muuttuu täydellisesti mustan, tumman sinisen ja verenpunaisen eri sävyiksi. Elokuvan synkkä ja väkivaltainen kliimaksi tapahtuu lähes täydellisessä pimeydessä sateen ja ukkosen keskellä. Samoin elokuvan dialogi ja äänimaailma tukee keskivaiheen hienoa shokkiefektiä: Alun sentimentaalisen dialogin tilalle tulee täysin tunnekylmä ja nihilistinen teksti ja rennon musiikin korvaa aavemainen ja häiritsevä hiljaisuus. Koko elokuvassa ei yksinkertaisesti ole mitään turhaa; ei turhia kohtauksia, turhaa dialogia, turhia hahmoja, yhtään mitään.

Yksi asia, josta olen järjestään napissut lähes jokaisessa viimeaikaisessa arvostelussani, on ollut kunkin elokuvan huonot hahmot, joilla ei tunnu olevan mitään heikkouksia, menneisyyttä, uskottavaa motiivia tai ne eivät kasva tai opi mitään. Chirinin hahmo onnistuu täydellisesti juuri näissä asioissa. Koko elokuva käytännössä perustuu Chirinin kostomotiiville, alun heikkoudelle sekä tarinan mittaan tapahtuvalle kasvulle ja muutokselle. Toinen keskeinen hahmo ja kahdesta oma suosikkini on susi, joka elokuvan alussa on ensin kuvattu raakalaismaiseksi tappajaksi ja roistoksi, keskivaiheilla hahmo paljastetaan viisaaksi, mutta nihilistiseksi otukseksi ja aivan lopussa suden vihjataan hienovaraisesti olevan myös hyvin surumielinen olento. En ole koskaan nähnyt missään toisessa animessa näin monipuolisia hahmoja.

Chirinin kellon soundtrack on sanalla sanoen upea. Koko elokuvan musiikki perustuu käytännössä yhteen ainoaan melankoliseen melodiaan, jota varioidaan eri tunnelmissa ja erilaisilla soittimilla pitkin elokuvaa tarinan käänteiden mukaisesti. Varmaan turhaa erikseen sanoa, että elokuva kannatta katsoa alkuperäisen laadukkaan japanilaisen ääniraidan kanssa; englanninkielinen dubi ei ole mielestäni kovinkaan onnistunut.

Minä rakastan tätä elokuvaa. Minä rakastan sen melankolista kauneutta, sen salakavalaa älyllisyyttä sekä sen hienosti ja ammattitaidolla rakennettua tragediaa. Minä rakastan sen hienoa soundtrackia, sen hyviä ääninäyttelijöitä, sen mukavan pyöreää ja sulavasti etenevää animaatiota, sen tunnelmallista värimaailmaa, sen väkivaltaa ja nihilismiä, sen dialogia ja kaikkea muutakin. Chirinin kello on omaan makuuni juuri niin täydellinen elokuva kuin anime vain voi olla ja yllättäen hengeltään paljon lähempänä alkuperäistä Star Warsia kuin kumpikaan Disneyn viritelmistä. Se oli myös oma suosikkianimeni vuosikausia ennen kuin Makoto Shinkain Your Name kiilasi äskettäin sen ohi. Olen kuullut monen kritisoivan Chirinin kelloa sen epäuskottavuudesta, mutta itseä ei kiinnosta. Jos haluatte nähdä jotain todella epäuskottavaa, katsokaa Disneyn Kaunotar ja Hirviö, missä Belle puhuu huonekalujen kanssa.

Jokos muuten keksitte, mistä Sanrio nykyään tunnetaan? No tietysti Hello Kittystä.


Arvio: 5/5

CHIRIN NO SUZU, 1978 Japani

Tuotanto:-

Ohjaus: Masami Hata

Käsikirjoitus: Takashi Yanase

Näyttelijät: Akira Kamiya, Hitoshi Takagi, Minori Matsushima, Seizô Katô, Taeko Nakanishi