Rintama (1943)

Suuri isänmaallinen sotakaan ei Neuvostoliitossa ollut syy pihtailla propagandan tuotannosta. Kahden kömpelön sotapökäleen jälkeen suuret ja mahtavat Vasiljevin veljekset saivatkin seuraavaksi tehtävänannokseen ajankohtaisten asioiden käsittelyn sosialistisen realismin avuin tuotantoarvoja säästämättä. Sodasta – mistäpä muustakaan – kertoo myös Rintama. Tällä kertaa vihollisen rooleissa nähdään lännestä vyöryvät natsi-Saksan armeijan epäinhimillisen kasvottomat sotilaat panssarivaunuineen. Niin varma vihollinen on voitostaan, ettei tämä malta orkestroida edes tiedustelua tai tykkitulta, vaan pahuuden voimat vain rynnivät eteenpäin mongolilauman tavoin tuhoten kaiken tieltään. Kiveäkään ei jää kääntämättä, eikä ruoho enää kasva missä niksmanni teräshevollaan on kerran askeltanut.

Lähestyvän täystuhon edellä joukko neuvostoarmeijan upseereja kokoontuu vanhan sisällisodan veteraanin johdolla järjestämään puna-armeijan puolustuslinjoja. Harmaaviiksinen vanhus elää kuitenkin yhä nuoruusvuosissaan ja osoittautuukin kykenemättömäksi ymmärtämään koneistuneen totaalisen sodan luonnetta. Puolet karvan verran alle parituntisen elokuvan kestosta onkin rutikuivaa dialogia ja loputonta piirustamista, unihiekan silmistä pyyhkiviä taistelukohtauksia nähdään harvakseltaan. Nähtävästi Vasiljevin veljeksillä olikin tapana ladata kaikki elokuvansa resurssit klimaattiseen toimintakohtaukseen, jossa kalustoa ja ihmisiä vyöryy horisontista valtavana aaltona kuin lampaita laitumella. Tälläkään kertaa jälki ei ole uskottavaa, mutta fiktiona Rintaman reuhaamista on jännittävää katsoa.

 

VasiljevienRintama kuuluukin sarjassamme teoksiin, joista ei ole saatavilla informaatiota edes alkuperäiskielellä, niinpä joudunkin jälleen turvautumaan tulkintoihini. Ensimmäiset sotavuodet olivat tunnetusti puna-armeijalle katastrofi, ja saksalaiset olettivatkin alun menestyksensä jälkeen Neuvostoliiton olleen jo lyöty. Rintaman tarkoituksena olikin nähtävästi sälyttää vastuu alkuvuosien karvaista tappioista puna-armeijan vanhan kaartin ja muiden punaupseerien harteille. Vasiljevit erikseen elokuvassaan korostavatkin, kuinka erityisesti tavallisen kansan rohkeus ja uhraukset pitivät taistelutahtoa yllä vaikeissakin olosuhteissa. Stalin ja puolue mainitaankin lopussa lähinnä nimeltä tilanteen korjaavina viisaina ja hyvinä auktoriteetteinä, kansan ystävinä.

Rintama ei ole kaksinen teos edes propagandana. Sodan riehuessa kuumimmillaan Neuvostoliiton viranomaisilla tuskin olikaan tarjota lempilapsilleen välttämättömintä kaksisempaa tukea elokuvaansa varten. Silti, ottaen huomioon Vasiljevin veljesten aiemmat epäonnistumiset sitten mahtavan Tshapajevin, en usko Rintamankaan kaatuneen yksin tekoajan resursointiongelmiin. Kaksikon jatkot rintaman jälkeen taasen ovat jääneet historiankirjoissa vähemmälle huomiolle. ”Veljistä” Georgi päätyi sodan jälkeen – ehkä puna-armeijan leivissä – nykyiseen Sloveniaan, jossa ohjaaja kuoli tuberkuloosiin. Sergei Vasiljev jatkoi uraansa suojasään aikaan kahdella ohjaustyöllä ennen poistumistaan parrasvaloista. Stalinin kuolemakaan ei pysäyttänyt propagandan tulvaa, ainoastaan muutti valheen muotoa.


Arvio: 2/5


FRONT, 1943 Neuvostoliitto
Ohjaus: Vasiljevin veljekset
Käsikirjoitus: Aleksandr Korneychuk
Näyttelijät: Boris Babochkin, Boris Zhukovski, Pavel Geraga