sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Jodorowsky's Dune (2013)


Sanokaa mitä sanotte, omasta mielestäni Alejandro Jodorowsky on yksi aikamme suurimmista elokuvantekijöistä sekä alan karismaattisimmista ja älykkäimmistä taiteilijoista. Mies on myös harmittavan nuuka elokuviensa suhteen, tai niin ainakin voisi ensi alkuun luulla. Todellisuudessa sillä miehellä on jatkuvasti suunnitelmissa jonkinlainen suuri taide-elokuva, joka harvoin materialisoituu varsinaiseksi teokseksi. Yleensä syy löytyy rahoittajista, toisin sanoen niiden puutteesta. Harva on valmis tukemaan rahallisesti vaikeaselkoisia taide-elokuvia, joiden ei ole tarkoituskaan tuottaa itseään takaisin. Frank Herbertin klassikkokirjan filmatisointi kuuluu näihin suunniteltuihin, mutta lopulta harmittavasti telakalle jääneisiin taideprojekteihin.

Tämä dokumentti kertoo Alejandro Jodorowskyn, mm. El ToponHoly Mountainin ja Santa sangren ohjaajan suuruudenhullun tieteiseeppoksen noususta ja tuhosta. Maestron itsensä lisäksi ääneen pääsevät projektin parissa työskennelleet taiteilijat H.R. GigerChriss Foss, sekä tuottaja Michel Seydoux. Elokuvan konseptitaiteesta vastannut sarjakuvapiirtäjä Moebius sekä käsikirjoituksesta ja erikoistehosteista vastannut Dan O’Bannon (Pimeä tähti) olivat harmittavasti dokumenttia tehtäessä jo kuolleet. Haastateltavista shown varastaa superkarismaattinen Jodorowsky itse. Miehellä tuntuu olevan loputtomat määrät hyviä tarinoita ja elämänviisauksia, joita hän intohimoisesti ja vakuuttavasti tykittää katsojilleen parhaimmillaan minuuttikaupalla. Sille miehelle voisi antaa pelkästään mikrofonin ja kameran sekä aikaa puhua suunsa puhtaaksi ja lopputulos olisi mitä mahtavinta settiä. Alejandro Jodorowsky on vakuuttava ja sympaattinen esiintyjä. Hän on hyvin, hyvin inspiroiva persoonallisuus siinä missä muutkin elokuvan taiteilijat.

Dokumentti itsessään on koottu hienosti, vähän palapelimäisesti ja siinä hyödynnetään paljon elokuvaa varten tehtyjä luonnoksia sekä suunnitelmia. Haastateltavien kertoessa tarinoitaan ja kaskujaan elokuvan edistymisestä aina väliin vilautellaan valmiita suunnitelmia ja niiden pohjalta animoituja luonnosmaisia kohtauksia. Dyyni valmistuu pala palalta katsojan silmien edessä ja projekti etenee mahdottomien ja koomistenkin esteiden yli kohti lopullista epäonnistumistaan. Loppujen lopuksi elokuvaan oli jo jotenkin saatu houkuteltua mukaan näyttelijöiksi mm. Orson WellesGloria SwansonSalvador Dali ja Mick Jagger sekä musiikeista vastaamaan Pink Floyd sekä Magma. Lopullisella elokuvalla piti olla pituutta vaatimattomat 14 tuntia. Kirjan kuvausoikeudet myytiin myöhemmin Dino De Laurentiisille ja lopullisen, vuonna 1984 julkaistun elokuvan ohjasi lopulta David Lynch.

Jos loistava dokumentti jossain suhteessa vähän kiville menee, niin ehkä puhuttaessa epäonnistuneen elokuvan merkityksestä koko myöhemmälle elokuvataiteelle. Luonnollisesti Jodorowsky itse näkee suuren taideteoksensa vaikutukset aivan kaikkialla Indiana JonesistaTähtien Sotaan. Itse olen taipuvainen epäilemään. Ehkä Jodorowskyn Dyynin suurin kontribuutio oli näiden suurten persoonallisuuksien sekä taiteilijoiden tuominen yhteen. Heidän yhteistyönsä jatkui tiettävästi tämänkin projektin jälkeen menestyksekkäästi Hollywoodissa: Giger yhdessä O’Banonnin kanssa oli toteuttamassa Ridley Scottin Alienia samalla kun Moebius jatkoi hänkin mm. Alienin ja Blade Runnerin konseptitaiteen parissa. Jodorowsky itse alkoi elokuvien sijaan tuottaa sarjakuvia yhdessä Moebiuksen kanssa. Kaksikon tunnetuin yhteistyö Incal hyödyntää myös Dyynin alkuperäisiä suunnitelmia.


Dokumentin itsensä suurin ja hienoin saavutus oli paitsi hienon tarinan esittäminen, myös sen parissa työskennelleiden taiteilijoiden yhteen kerääminen sekä heidän tarinoidensa tallentaminen viime hetkellä ennen keskeisten tekijöiden poismenoa. Jodorowsky itse sai tästä elokuvasta valtavan boostin elokuvauralleen. Dokumentin kuvauksissa Jodo tapasi pitkästä aikaa vanhan ystävänsä Michel Seydoux’n, jonka kanssa mies pääsi samalla sopimaan seuraavan elokuvansa Elämän tanssin rahoituksesta. Elokuvasta tuli lopulta ensimmäinen loppuun asti tuotettu Jodorowskyn taide-elokuva yli kahteenkymmeneen vuoteen.



Arvio: 5/5


JODOROWSKY'S DUNE, 2013 USA, Ranska
Tuottaja: Frank Pavich, Stephen Scarlata, Travis Stevens
Ohjaus: Frank Pavich

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.