Bloodfight (1989)

Harva taidemuoto ylittää ajan ja paikan rajat yhtä tehokkaasti kuin fyysinen toiminta, kaunein ihmiskehon voiman ilmaisumuodoista. Van Dammen Bloodsport edusti kaikessa kämäisyydessään modernin toimintaelokuvan kosmopoliittisempaa äärilaitaa, vetosihan tarina kamppailulajiturnauksesta aikansa globaaliin yleisöön yhtä purevasti kuin Brysselin ihmeen hikeä tihkuvat takakierrepotkut ja munaskuissa asti tuntuvat spagaatitkin. Mikä tärkeintä: Bloodsportin taistelevat metsot tuottivat tukuittain tuohta ja tekivät Van Dammesta tähden. Bloodfightin ilmeisenä tarkoituksena onkin ollut toistaa Cannon Filmsin menestysresepti aasialaisin voimin tuotettuna halpiksena. Nimen ohella itämaiset osaajat lainasivat esikuvaltaan myös julisteen, nipun kohtauksia sekä osan näyttelijöistä – vain maksava yleisö jäi puuttumaan.

Ilokseni havaitsin aasialaisten menevän suoraan asiaan, eli lentokoneen laskeuduttua siirrytäänkin heti seuraamaan taistelun tuoksinaa hämyisällä areenalla. Näin martia arts -ähinän kuuluisikin alkaa. Muutaman minuutin hauskan mätkinnän ja hikisten ahtereiden jälkeen turnaus onkin jo ohi, ja pääsemmekin seuraamaan varsinaista tarinaa. En vain vieläkään ymmärrä, mistä Bloodfightissa pohjimmiltaan oli edes kysymys, sillä näyttelijät puhuivat harvoin ja niin voimakkaalla aksentilla, etten saanut lainkaan punaisesta langasta kiinni. Ilmeisesti elokuvan päähenkilöitä ovat taistelulajimestari ja tämän oppilas. Oppilaan saatua selkäänsä mainitussa turnauksessa mestari päättääkin itse otella kostaakseen Bolo Yeungin esittämälle pahalle taistelijalle.

Harmittavasti toimintaa nähdään Bloodfightissa esikuvaansa nähden yllättävänkin harvakseltaan. Sanoisinkin suuren osan leffan kestosta kuluvan halpojen kasarisyntikoiden säestämiä köyhän miehen Rocky-montaaseja katsellen sekä satunnaisia dialogipitoisempia jaksoja kuulustellen. Bololla vaikuttaisi olevan leivissään joukko punkkareita muita kilpailijoita häiriköimässä. Niin epämääräistä jälkeä Bloodfightin käsikirjoitus ja sanallis-fyysinen ilmaisu kuitenkin ovat, etten osaa edes sanoa varmasti, josko kyseisillä rakkareilla onkaan tekemistä koko turnauksen kanssa. Kun elokuvasi saa Van Dammen Bloodsportinkin vaikuttamaan rinnallaan Shakespearen näytelmältä, lienee syytä vaihtaa nimensä ja liikkua ulkosallakin vain paperipussin suojissa.

Van Damme ja Cannon Films voivatkin nukkua yönsä rauhassa: japanilais-hongkongilaisena yhteistyönä syntynyt martial arts -pötkäle ei nimittäin kilpaile likimainkaan samassa sarjassa Bloodsportin kanssa. Siksi jäinkin ihmettelemään tekijöiden päätöstä apinoida juuri länsimaista toimintaelokuvaa valmiiksi suosittujen paikallisten taistelulajiperinteiden sijaan. Bloodfightin pääosassa nähtävä Yasuaki Kuratakin on jo Shaw Brothers -klassikoista tuttu pitkän linjan stunt-mestari ja ninjailija. Miksi siis tuhlata Kuratan kaltaisen veteraanin osaamista plagioimalla länsimaisen toiminnan temppuja eikä esimerkiksi soveltamalla taisteluareenalla ninjutsun, karaten tai kungfun näyttävimpiä tekniikoita? Hukkaan meni hyvä mies. Kuratan osaamiseen voipi tutustua tarkemmin vaikkapa Heroes of the Eastin parissa.


Arvio: 1.5/5


FAINARU FAITO - SAIGO NO ICHIGEKI, 1989 Japani, Hongkong
Ohjaus: Shuji Goto
Käsikirjoitus: Yoshiaki Kashigawa
Näyttelijät: Yasuaki Kurata, Simon Yam, Meg Lam