Donetskin kaivosmiehet (1951)

Neuvostokansojen ponnistukset suuren isänmaan puolesta eivät tunne rajoja. Loistokas tulevaisuus edellyttää meiltä tehdaskomplekseja sekä tehokkaampia työmenetelmiä maaperämme rikkauksien hyödyntämiseksi. Enemmän tuotantolaitoksia ja taivaisiin kohoavia piippuja tarkoittaa enemmän ideologian mukaista työväkeä, ja yhdenmukaistettu työväki sekä työväenluokka ovat edellytys kommunismin toteutumiselle – tai näin ainakin väittävät. Siirtymä yksityistalouksista vuokrakasarmeihinkin edusti reaalisosialismissa edistystä. Kotinsa hylkäämään pakotettujen villiytyneet eläimet jälkeläisineen ovat valtava riesa yhä kapitalismin taantumuksen turmelemina rappiovuosinakin. Olemme rappiolla. Mutta missä on Stalin?

Stalin (Miheil Gelovani) on työhuoneessaan kuulemassa Donetskin työmiesten suunnitelmia hiilikaivoksen louhimis- ja kuljetusketjujen modernisoinnista. Siunauksensa Isä Aurinkoinen alaisilleen antaakin, joskin muutaman viisaan neuvonsa saattelemana. Neuvostokansojen isä tietää kaiken teollisuudesta ja tuotantomenetelmistä. Ja katso! Uusia tehtaanpiippuja kohoaa taivaaseen, työläisten elinolot kohenevat, ja hiili suorastaan lentää kaivoksista kansan kamiinoihin ja samovaareihin. Kohisten kohoava elintaso sekä isänmaan kunnia saavat työläiset laulamaan ja juhlimaan onnesta. Menneisyyteen jämähtänyt vanha kansa on pessimismillään jarruttamassa nuorison kouluttautumista sekä teknologista edistystä. Lopulta vanhukset tekevät sovun nuorempiensa kanssa, ja neuvostokansojen menestys on taattu.

 

Donetskin kaivosmiehet on Bakun tulien tapaan Neuvostoliiton teollisuuden tuottavuuden edistämiseen suunnattua innostavaa ja kahvikuppiakin banaalimpaa propagandaa ilman sen kummempaa aatoksen voimaa. Heti ensimmäisissä kuvissa Stalinin ajan teoksille tutut hullaantuneet kansanjoukot marssivat esiin punaliput liehuen ja suuren johtajan kuvat onnesta vapisten. Stalin on koko maailman keskipiste, kaikki rakastavat Stalinia. Työläiset eivät tässä elokuvassa vaikuta enää perinteisiltä työväestöltä, vaan univormuissaan ja mitaleissaan rinta pystyssä marssiva nuoriso muistuttaa pikemminkin armeijaa. Asevelvollisuuden ohella marxismi-leninismin nimeen vannovissa maissa oli voimassa työvelvollisuuskin. Kutsuivat ilmiötä ”työn militarisoinniksi”.

Tyypillisenä aikansa tuotteena Donetskin kaivosmiehet loistaa ja kaatuu täsmälleen samoihin perusongelmiin kuin suuri osa muistakin Stalin-leffoista: Tarina elokuvassa on lattea ja täysin itsestään selvä, ja kaikki henkilöhahmot ovat lähempänä ihmisinä esiteltyjä marionetteja kuin eläviä olentoja. Falskissa valheellisuudessa on myös omat mielekkäät puolensa, kuten innostava ja optimistinen tunnelma, teollisen pompöösi skaala sekä Stalinin hahmo itse. Jostain kumman syystä piiputteleva Isä aurinkoinen on koristanut pramean työhuoneensakin omilla kuvillaan. Tehtaiden piippujen tavoin taivaisiin kohosi myös tarinan todellisen sankarin ego. Saasteet tulivat alas happosateina.


Arvio: 2/5


DONETSKIE SHAKHTYORY, 1951 Neuvostoliitto
Ohjaus: Leonid Lukov
Käsikirjoitus: Vladimir Aleksejev, Boris Gorbatov
Näyttelijät: Miheil Gelovani, Aleksei Gribov, Viktor Hohrjakov