Maciste - Spartan gladiaattori (1964)

Vuodet vierivät, sukupolvet vaihtuvat – mahtuupa väliin pari maailmansotaakin, mutta Maciste elää ainiaan. Ensimmäisen aallon italoklassikoista Giovanni Pastronen Cabiria erityisesti antoi kipinän amerikkalaiselle spektaakkelielokuvalle. Kylmän sodan vuosina asetelma kääntyikin päälaelleen italialaisten apinoidessa suruttua rapakon takaisia trendejä, lähtien omasta antiikin maailmaan sijoitetusta muskelisankarigenrestään eli peplumista. Vanhan ajan sankari Bartolomeo Pagano saattoi olla raamikas toiminnan mies, mutta syvällä sisimmässään Pagano oli aina vain isokokoinen satamatyöläinen ja jokamies, ei niinkään pompöösi urheilija tai huippumalli. Peplum sen sijaan ei muuta ollutkaan kuin muoti- ja urheilulehtien kansikuvakasvojen ja nahkafetissin juhlaa. Tämä on kuulkaas taidetta. No homo.

Asianmukaisesti bodattu ja rasvattu Mark Forest esittelee osaamistaan miehiset nännit väristen heti ensimmäisessä kohtauksessan ottaessaan mittaa nahkaan ja niitteihin pynttäytyneistä roomalaisista toimintaukoista. Maciste on nimensä mukaisesti muuttunut afrikkalaisesta orjasta ja keskiluokkaisesta italialaisesta väkivahvaksi kreikkalaiseksi sankariksi – mainostenkin mukaan Herkuleen pojaksi. Väkivahva helleeni rakastuukin kristittyyn naiseen – tietysti heti ensimmäisen yhteisen kohtauksen jälkeen. Henkisesti rappioituneen roomalaisen eliitin sortama vähemmistö voittaakin puolelleen Macisten myötätunnon. Kuten Paganonkin kansanomaisempi Maciste, myös uuden ajan yliampuva peplum-voimamies taistelee viimeiseen asti pulaan joutuneen naisen puolesta.

Maciste kohtaa gorillan. Gorilla on vasemmalla.

Maciste – Spartan gladiaattori on ihanan pöljä leffa. Selvästikään tuotantoarvot italialaisilla eivät olleet kaksiset, sillä nämä venyttivät vähiä vaivaa kysyneitä kohtauksia tarkoituksella minuuttikaupalla toisensa perään välttyäkseen ylimääräisiltä kuluilta. Elokuvan gladiaattoriareenat ovat vaivoin kolmea tai neljää miestä kattavampia taistelutantereita, ja katsomotkin täyttää sama muutaman tusinan kokoinen joukko avustajia. Puvustus on kankeasta toteutuksesta huolimatta näyttävää ja tomintakohtaukset autenttisuudessaan hauskoja. Kliimaksissa Maciste ottaakin mittaa tarinan roistosta – hyvänä tyyppinä helleeni ei surmaa vihollistaan, vaan ilkiö survaiseekin itseään kuolettavasti omalla miekallaan!

Synkeälle ja sateiselle lauantaiaamulle Macisten melodramaattinen reuhaaminen teki aikas eetvarttia. Korkeakulttuuriseempaan makuun maailmasta löytyy Ben-Huria ja Simson & Delilaa, mutta ehdan roskan ja kuriositeettien ystäville tällaiset semi-propagandistiset halpisseikkailut osuvat juuri oikeaan hermoon. Spartan gladiaattoriakaan tuskin tohtii moittia yksin kehnoista tuotantoarvoistaan – pikemminkin kromia ja hyvää makua oli tällä kertaa liiankin kanssa. Missä on Reb Brown kun miestä maailmassa eniten kaivataan? Ehkä seuraavissa arvosteluissa tutustumme viimein myös kikkarapäisen sankarimme edesottamuksiin saapasmaan elokuvateollisuuden kiemuroissa. Macistea Brownista ei saisi kirveelläkään, mutta viihdyttäjänä ja rymyeetuna tämän ansiot puolen puupennin italotoiminnan palveluksessa ovat legendaarista luokkaa.


Arvio: 2.5/5


MACISTE, GLADIATORE DI SPARTA, 1964 Italia
Ohjaus: Mario Caiano
Käsikirjoitus: Mario Amendola, Alfonso Brescia, Albert Valentin
Näyttelijät: Mark Forest, Marilù Tolo, Elisabetta Fanti