Kiväärimies (1938)

Kuinka tehdä komediaa lokakuun vallankumouksesta ja Venäjän sisällissodasta? Ei mitenkään, etenkään Neuvostoliitossa. Verisen sodan muisto eli maassa niin sitkeänä, ettei aiheella ilakointia pidetty soveliaanakaan. Mykän elokuvan aikaan tiedetään muuan rohkean koettaneen onneaan, mutta teos päätyikin vain vuosikymmeniksi sensuuriviranomaisen valmiiksi ahtaaseen kassakaappiin. Kiväärimiestä on toisinaan luonnehdittu humoristiseksi teokseksi, sijoittuupa elokuvan tarinakin pahamaineisen kahakan dramaattisimpiin vaiheisiin. Sergei Jutkevitšin ohjaustyön taisi kuitenkin pelastaa kadotukselta keskittyminen päähenkilön humoristisiin edesottamuksiin itse sodan sijaan. Stalinin henkilöpalvonta saattoi myös auttaa asiaan.

Kiväärimies on kertomus matkasta. Sotamies Ivan Shadrin lähetetään eturintamalta viemään kirjettä Petrogradiin itselleen Leninille. Mihail Rommin teoksesta tuttu lupsakka ja huumorintajuinen Lenin-kuva saa jatkoa Jutkevitšin käsissä – sotamies Shadrinkin törmää suureen kansanjohtajaan varsin arkisissa ja kansanomaisissa olosuhteissa. Poissaolollaan loistaa Leninin uskonnolliset mittasuhteet saavuttava mystisyys. Jouduin katsomaan elokuvani ilman tekstejä, joten saatoin menettää Jutkevitšin teoksen sanallista huumoria. Alkuperäisessä versiossa Stalinin hahmo esiintyi tuttuun tapaansa maanläheisen Leninin parhaana ystävänä ja työtoverina – kaksikon yhteisissä kohtauksissa on kuvailtu olleen jopa pikkupoikamaista charmia.

 

Kuten niin monesti ennenkin, myös Kiväärimiestä on vuosien varrella moneen otteeseen tärvelty ja sensuroitu. Stalinin osalta hahmoa tuskin näkyykään kuin pienen vilahduksen verran kohtauksessa tai kahdessa. Neuvostoliiton damnatio memoriae -politiikkaa onkin mahdotonta länsimaiseen vapauteen tottuneen käsittää. Myöhempien aikojen yleisölle on näin jätetty vain haikea aavistus Jutkevitšin elokuvan alkuperäisestä loistosta. Henkilökohtaisesti en Stalinin ja Leninin henkilökultin, mykästä elokuvasta ammentavia hauskoja montaaseja sekä alun ja lopun sotakohtauksia lukuun ottamatta saanutkaan Kiväärimiehestä paljoakaan irti. Voisin muuten vaikka vannoa Kiväärimiehen viimeisten kuvien lainaavan Panssarilaiva Potemkinia.

Sergei Jutkevitšin Kiväärimies jättikin minut kylmäksi. En katsoessani nauranut, enkä katsottuani itkenyt. En tuntenut yhtään mitään, mutten toisaalta tylsistynytkään kuoliaaksi. Harvat löytämäni itäeuroppalaiset lähteet kohtelevat näkemääni silkkihansikkain, joten ehkä kyseessä onkin sikäläisittäin historiallisesti tai kulttuurillisesti arvokas teos. Voisin esimerkiksi kuvitella tietyissä piireissä vallitsevan nostalgisiakin tunteita edesmennyttä Neuvostoliittoa ja maan mielenkiintoista elokuvatarjontaa kohtaan. Henkilökohtaisesti en sosialismista edes perusta, mutta neukkulainen taide ja kulttuuri ovat silti mieleeni. Kunpa vain löytäisin enemmän aitoa ja autenttista Stalinia. Kai laatupropagandan sekaan joku sisällissotakomediakin mahtuu.


Arvio: 2/5


TSHELOVEK S RUSHJEM, 1938 Neuvostoliitto
Ohjaus: Sergei Jutkevitš
Käsikirjoitus: Nikolai Pogodin
Näyttelijät: Miheil Gelovani, Vladimir Lukin, Boris Tenin, Maksim Shtraukh