
Stalinin ihmeteoista puhuivat
vanhat ja nuoret. Liekö tuolla miehellä heikkouksia laisinkaan?
Mihail Tshiaurelin – Stalinin
suosikin – isännälleen ja ihailijalleen tuottaman
70-vuotisjuhlaeepoksen ilmestyessä kalkkeutuvat verisuonet olivat jo
tehneet juhlakalusta viittä vaille selvää jälkeä. Vanhemmiten
isännän megalomania vain yltyi ja vainoharhaisuus sakeni
entisestäänkin. Stalinin syntymäpäivälahjaa varten valtakunnan
talous ja armeijan resurssit mobilisoitiinkin ennennäkemättömällä
tavalla elokuvataiteen palvelukseen: elokuvan budjetiin päätyi
kymmeniä miljoonia ruplia suoraan valtion kassasta, Stalinin
käskystä taistelulaivat laskettiin vesille ja kokonaisia
kasvottomien ekstrojen massa-armeijoita liikuteltiin tarkoitusta
varten rakennetun rintamakulissin juoksuhaudoissa. Elokuvataide
olikin Neuvostoliitossa kuolemanvakavaa bisnestä.
Valtavista mittasuhteistaan huolimatta Ristitulessa on kuitenkin pökkelö ja unohdettava elokuva – valitettavasti. Tarinan tapahtumat alkavat pienellä introlla Versaillesin palatsista, jossa ensimmäisen maailmansodan voittajat vetelevät uuden maailman suuntaviivoja. Risaiset ja nälkiintyneet saksalaiset marssivat sisään julistaen kostoa vihollisilleen. Myöhemmin neuvostojen maassa vastavallankumouksellisten voimien näytetään soluttautuneen yhteiskunnan sopukoihin ja vaanivan oikeamielisiä villipetojen tavoin varjoissa, näkymättömissä. Oikeassa elämässä vanhan vallan vakoilutoiminta oli niinkin tehokkaasti organisoitu, että yksi Leninin lähimmistä miehistäkin paljastui vallankumouksen jälkeen Ohranan agentiksi ja teloitettiin.
Valtavista mittasuhteistaan huolimatta Ristitulessa on kuitenkin pökkelö ja unohdettava elokuva – valitettavasti. Tarinan tapahtumat alkavat pienellä introlla Versaillesin palatsista, jossa ensimmäisen maailmansodan voittajat vetelevät uuden maailman suuntaviivoja. Risaiset ja nälkiintyneet saksalaiset marssivat sisään julistaen kostoa vihollisilleen. Myöhemmin neuvostojen maassa vastavallankumouksellisten voimien näytetään soluttautuneen yhteiskunnan sopukoihin ja vaanivan oikeamielisiä villipetojen tavoin varjoissa, näkymättömissä. Oikeassa elämässä vanhan vallan vakoilutoiminta oli niinkin tehokkaasti organisoitu, että yksi Leninin lähimmistä miehistäkin paljastui vallankumouksen jälkeen Ohranan agentiksi ja teloitettiin.
Vastarinnan näkyvämpänä ilmaisuna valkoiset joukot ottavat laajoja alueita etelässä haltuunsa ja lähestyvät pohjoisessa Petrogradin esikaupunkialueitakin. Rohkeiden työläisten armeijat ovat demoralisoituneita ja tuhon partaalla kirkonmiesten sekä lännen kapitalistien tukemien vastavallankumouksellisten edessä. Laivastokin lähettää aluksia puna-armeijan taistelijoiden avuksi. Kansa kaipaa pelastajaa, kansa kaipaa Stalinia. Suuren johtajan ilmestyessä viisaine neuvoineen taistelukentälle myös neuvostojoukkojen ahdinko alkaa kuin ihmeen kautta hellittää. Valkoiset antautuvat tai pakenevat, loput saavat surmansa oikeudenmukaisuuden luodeista ja tasa-arvon tykkitulesta. Sodan tultua päätökseensä yksi sotilaista menee naimisiin rakkaimpansa kanssa. Tilaisuuden ylimpänä pappina toimii Stalin itse.
Mikä tässä kaikessa siis on tylsää ja unohdettavaa? Mielen ja kielen ylittävät tuotantoarvot poislukien Ristitulessa on äärimmäisyyksiin asti kaavamainen henkilöpalvontaleffa. Lukuisista hiljattain arvostelemistani Stalin-elokuvasta lähes jokainen toimii täsmälleen identtisellä logiikalla, eikä Ristitulessa eroa Volgan linnoituksesta tai Berliini kukistuu -klassikosta kuin nimeltään – jopa näyttelijät ovat tämän lajin teoksissa vakiokasvoja. Lopun klimaattista taistelua lukuun ottamatta Ristitulessa ei tarjoakaan mitään järin uutta tai mielenkiintoista omassa genressäänkään. Ilmeisesti ikääntyvän Stalinin elokuvamaku muuttui loppua kohden yhä yksipuolisemmaksi ja mielikuvituksettomammaksi.
Ristitulessa olikin viimeisiä, ellei jopa viimeinen, mainitsemisen arvoinen Stalin-elokuva. Omien tietolähteideni mukaan Teräksen virallisella kaksoisolennolla riitti töitä vielä kahden elokuvan verran: toinen oli Mihail Kalatozovin Aron tuulet, ja toinen taas niin mitätön teos, ettei moista nykyisin enää muistetakaan. Miheil Gelovani leimautui niin perusteellisesti yhden ainoan hahmon esittäjäksi, ettei tälle Stalinin poismenon jälkeen töitä enää tarjottukaan. Stalin-elokuvien erikoismies Mihail Tshiaureli sen sijaan jatkoi uraansa ohjaajana vielä 70-luvulle, joskin aiempaa vaatimattomammalla menestyksellä. Ristitulessa toimi sittemmin virallisena negatiivisena esimerkkinä Stalinin henkilöpalvonnasta Nikita Hrustshovin Neuvostoliitossa. Isäntä itse varmisti juhlakalunsa menekin tuottamalla samana vuonna kymmenien tai satojen nimikkeiden sijaan vain kourallisen muita elokuvia.
Arvio: 2/5
NEZABYVAEMYY 1919 GOD, 1951 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Tšiaureli
Käsikirjoitus: Mihail Tšiaureli, Vsevolod Vishnevsky, Alexander Filmonov
Näyttelijät: Boris Andrejev, Miheil Gelovani, Pavel Molchanov, Gavriil Belov


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.