Blade Runner (1982)

Eletään vuotta 2019, paikkana Los Angeles. Kolmas maailmansota on käyty ja suuri osa ihmis- ja eläinkunnasta on tuhoutunut lopullisesti, ilmastonmuutos ja ympäristömyrkyt ovat tuhonneet maapallon ilmakehän ja sortuneiden valtioiden tuhkasta on noussut valtaan joukko ylikansallisia korporaatioita, joista suurimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin lukeutuu ihmisiä ja eläimiä identtisesti muistuttavien, orjiksi vaarallisiin töihin ja ulkoavaruuden asuttamiseen tarkoitettujen replikanttien valmistamiseen erikoistunut Tyrell Corporation. Aina silloin tällöin joukko replikantteja pääsee pakenemaan isänniltään. Karkulaisten etsimisestä ja eliminoimisesta vastaavat koneihmisten jahtiin erikoistuneet palkkionmetsästäjät, blade runnerit.

Harrison Ford esittää Rick Deckardia, philipmarlowemaista blade runneria, joka kutsutaan eläkepäiviltä takaisin hommiin. Joukko Nexus-6 -mallisia replikantteja on paennut takaisin maahan etsimään olemassaolonsa tarkoitusta ja pidentämään elinikäänsä. Alkajaisiksi Deckard päättää testata Voight Kampff -paljastintaan Tyrellin sihteeriin Rachaeliin, kokeelliseen yksilöön, jolle on korporaation toimesta istutettu valheellisia muistoja ja joka ei edes itse tiedä olevansa replikantti; tarinan edetessä kahden välille kehittyy kiihkeä romanssi. Epäilys kuitenkin kalvaa, mahtaako mies olla ihminen itsekään…

Kaikki mahdollinen ja tarpeellinen Blade Runnerin visuaalisesta puolesta taitaa olla jo puitu täälläkin moneen kertaan, mutta sanotaanpa vielä kertaalleen: Blade Runner on yksi visuaalisesti hienoimmista elokuvista, joita on koskaan tehty. Koko elokuva perustuu perinteisen film noir -estetiikan, neonvalojen ja äärimmäisten kontrastien luovaan käyttöön. Rick Deckardin maailma on pimeä, sateinen ja identiteetittömän monikulttuurimössöinen paikka, jossa ihmisyys on jäänyt täysin valtavien ilmeettömien pilvenpiirtäjien varjoon. Jokaisella tarinan hahmolla on hallussaan vanhoja haalistuneita valokuvia, joita monessa kohtaa tunteellisesti hypistelläänkin ikään kuin ennen olisi ollut kaikki paremmin.

Kiinnostavia visuaalisia yksityiskohtia voisi alkaa luetella tässä vaikka kuinka paljon. Katsokaa esimerkiksi kohtauksia, joissa hahmot katselevat valokuviaan tai puhuvat muistoistaan. Näissä kohtauksissa taustalla loistaa yleensä jonkin elektroniikkoyrityksen logo pelkästään muistuttamassa muistojen keinotekoisuudesta. Sitten on elokuvan lintusymboliikka. Lopussa kristusmaiseksi hahmoksi kasvanut Roy päästään kädestään kyyhkysen, joka tässä symboloi sielua. Lähes jokainen kohtaus elokuvassa sisältää erilaisia lintuja kyyhkysistä strutseihin ja haukkoihin, mutta katsojalle ei missään paljasteta ovatko ne elokuvan maailmassa oikeasti keinotekoisia vai aitoja. Edes Royn sielua symboloivan kyyhkysen aitoudesta ei ole takeita.

Sitten on tietysti klassinen nukkesymboliikka, josta olen pauhannut jo kyllästymiseen asti Mamoru Oshiin elokuvien arvosteluissa. Lopussa yksi replikanteista piiloutuu mallinukkejen joukkoon ja soluttautuu täydellisesti muovisten hahmojen sekaan. Tällä elokuva kertoo replikantin olevan pelkkä nuken kaltainen keinotekoinen lelu. Vähän ennen samainen hahmo piiloutui roskien sekaan, mistä varmaan pystyykin päättelemään symboliikan edellisen perusteella. Vastaavia pieniä, mutta ah, niin merkitseviä juttuja on elokuva väärällään.

Blade Runnerista ei tietenkään voi kirjoittaa omistamatta useampaa riviä kaiken vihjailun ja avoimen lopun synnyttämille klassisille tulkinnoille, joista suosituimman mukaan Deckard onkin itse tietämättään replikantti. Käyhän tuokin toki järkeen, mutta itse olen enemmän kirjaa myötäilevän tulkinnan kannalla, jonka mukaan Deckard on oikeasti ihminen, Tyrellin todellista bisnestä on muistojen väärentäminen ja replikantit ovat oikeasti orjiksi kaapattuja ja aivopestyjä ihmisiä, joiden ei missään nimessä saa päästää Maahan paljastamaan kuprun todellista juonta. Elokuvan aikana nähtävät origamit paljastavat poliisien tietävän Deckardin ajatukset ja tunteet luonnottoman tarkkaan, yksisarvinen on todellisuudessa Tyrellin Decardiin istuttama väärä muisto ja lopussa Deckard ymmärtää tulleensa huijatuksi ja tunteidensa Rachaelia kohtaan olevan valhetta.

Tuleva jatko-osa jatkaa sitten näistä asetelmista: Tyrellin Deckardin perään usuttamat palkkionmetsästäjät jahtaavat totuuden jäljille päässyttä ja maan alle vetäytynyttä entistä blade runneria. Vapaana ihmisenä Deckardilla ei luonnollisesti ole replikanteille ja orjille sisäänrakennettua elinaikarajoitinta, joten hän on onnistunut säilymään hengissä vuosikausia jatko-osan tapahtumiin asti…

Ridley Scottin Blade Runner on muodossa kuin muodossa audiovisuaalinen mestariteos ja koko kyberpunk-genren kuningasteos numero uuno yhdessä Mamoru Oshiin Ghost in the Shellin kanssa. Onhan tämä ehkä hiukan haalea ja hahmot robottimaisen eleettömiä, mutta elokuvan teemana onkin ihmisyyden ja keinotekoisen kopion välisen juovan hämärtyminen. Tässä kontekstissa ihmishahmojen kylmä konemaisuus ja koneiden tai ”koneiden” inhimillinen tunteellisuus kuuluvat pelkästään asiaan. Blade Runner on pala kauneinta elokuvataidetta ja täydellisyyksiin asti kristallisoitunutta nerouden multihuipentumaa. Joka muuta väittää on väärässä. Nih!

Arvio: 5/5

BLADE RUNNER, 1982 USA
Tuotanto: Michael Deeley
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: David Webb Peoples, Hampton Fancher, Philip K. Dick, Roland Kibbee
Näyttelijät: Brion James, Daryl Hannah, Edward James Olmos, Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young, William Sanderson