Mikä voisikaan olla harmillisempaa kuin joukko brittiläisiä mopopoikia kimpussasi yrittäessäsi suoriutua rauhassa saatanallisista rituaaleistasi? Tottahan häiriintynyt okkultisti kiusaajilleen kostaakin asettamalla moottoripyörään asumaan manaamansa pahan hengen. Kohtalokkaasta yöstä aina aikojen loppuun tuo hirmuinen mopedi olisi käyvä ihmisveren voimalla ja riivaava pahaa aavistamattomia teinejä kautta maailman. Isännätön kesämopo päätyykin piruineen romukaupan kautta teinipojan autotalliin. Noddyksi ristitty nuori mies osti vanhan romun korjatakseen omistuksestaan menopelin tyttöystävälleen. Ennen kuin Noddy ehtii kissaa sanoa, on yksi tämän ystävistä jo maan mullissa. Mopokin kaipailee uutta pakoputkea.
I Bought a Vampire Motorcyclen inspiraatioksi on tekijöiden toimesta nimetty Sam Raimin alkuperäinen Evil Dead. Itse taipuisin Raimin klassikon ohella näkemään vaikutteita myös John Carpenterin Christine -tappaja-autosta sekä William Friedkinin Manaajasta – I Bought a Vampire Motorcyclessä on jopa kohtaus, jossa sankarimme yhdessä paikallisen papin kanssa yrittävät manata pirua ulos kesämopon tankista. Kaksipyöräinen Dracula inhoaa valkosipulin tuoksua, päivänvaloa sekä krusifiksejä. Arvailun varaan jää, kuinka moottoripyörä ylipäänsä näkee tai haistaa yhtään mitään. Vielä parempi: mopolla viitataan olevan pakkomielteinen suhde sankarin tyttöystävään. Mitä ihmettä vampyyrimoottoripyörä tekee ihmisnaisella? Eikö torahampailla varustettu moottoripyörä voisi vain tartuttaa muita moottoripyöriä imemällä näiden öljyjä?
Keskeisen tarinan täydellisessä absurdiudessa piileekin I Bought a Vampire Motorcyclen viehätysvoima. Tekijät näkivät selvästi vaivaa naamioidakseen teoksensa mahdollisimman vakavahkoksi kauhuelokuvaksi: suurin osa kohtauksistakin nähdään yöllä tai muuten vain täydellisessä pimeydessä, kohtaukset on kuvattu aidossa ympäristössä, ja näyttelijätkin elehtivät rooleissaan suhteellisen maltilliseen tapaan. Vampyyrimopedi alkaakin tarinan edetessä saada yhä hirviömäisempiä ominaisuuksia aina sarvista hampaisiin, kynsiin ja piikkeihin. Oikeamielisen nuoren miehen, papin sekä poliisimiehen taistelu pahaa vampyyrifillaria vastaan onkin kuin toisintoa Hammerin vampyyriklassikoista.
Ennen vanhaan mopojen tankissa oli vain tiikeriä. Meillä oli kerran myös kengurubensaa. Jos ihmiskunta keksisi alkaa käyttää verta polttoaineena, ajaisi ahneus yksin karvattoman apinan sukupuuton partaalle kuin sen kuuluisan dodolinnun. Verta imevä moottoripyörä on siksi ajatuksen tasollakin eksistentiaalinen uhka ihmiskunnalle sekä mustalla kullalla rahastaville öljy-yhtiöille. Kääntämällä tilanteen ylösalaisin I Bought a Vampire Motorcyclen tekijät ehkä tahattomasti nauravatkin myös yhteiskunnan energiariippuvuuksille. Pahan kesämopon öisen terrorin samaistuttavuus kertonee jotain meidänkin kotomaamme tilasta. Moderni teknologia ei ehkä vielä ime kirjaimellisesti vertamme, ainoastaan sosiaalisen elämämme ja mielenterveytemme. Vampirismilla on monia muotoja. Luopukaa saatanasta.
Arvio: 4/5
I BOUGHT A VAMPIRE MOTORCYCLE, 1990 Iso-Britannia
Ohjaus: Dirk Campbell
Käsikirjoitus: Mycal Miller, John Wolskel
Näyttelijät: Neil Morrissey, Amanda Noar, Michael Elphik
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.