Iloisia poikia (1934)

Varhaista äänielokuvaa myytiin musikaaleilla. Ihmiset eivät saaneet musiikista tarpeekseen: laulua ja soittoa raikui jopa osittaisilla ääniraidoilla. Neuvostoliiton kaltaisessa elokuvaimperiumissa musikaalien yleistymistä jarruttivat musiikkielokuvien vaatimat valtavat resurssit yhdessä sekasortoisen paikallistilanteen kanssa. Kuten Mihail Rommin myöhemmistä dokumenteista tiedämme, musikaalien kaltaisia kaupallisia spektaakkeleja pidettiin sosialistien keskuudessa leimallisesti porvarillisina viihdemuotoina, eikä genren klassikoitakaan kaikkina aikoina päättävien tahojen keskuudessakaan katsottu hyvällä. Koska miljoonapäinen neuvostoyleisö ja piällysmies itse hullaantuivat aikansa villityksestä, oli viranomaistenkin annettava periksi.

Iloisia poikia on Sergei Eisensteinin avustajana tunnetun Grigori Aleksandrovin vilpitön yritys muovata Hollywoodin omimmasta viihdetaiteesta vapaille työläisille soveltuva näkemyksensä. Elokuvan ensimmäisissä kuvissa loistavat laulavat maalaiset eläintensä kanssa. Rikas nainen erehtyy luulemaan paimenpoikaa kuuluisaksi musikantiksi ja kutsuu tämän kotiinsa hulppealle illalliselle. Puhaltaessaan pilliinsä paimen tuleekin kutsuneeksi koko eläinkatraansa pistämään poskeensa laulutaidottoman hienostorouvan juhla-aterian. Kyseessä on selkeää irvailua rikasta ja keskiluokkaista pröystäilyä kohtaan, sosialistimaissa talous kun oli tehoton ja tuhlailu siksi tabu. Vastaavaa kuvastoa tarjosi Luis Buñuel Viridianassaan, jossa joukko kulkureita ja kodittomia kokoontuu rikkaan miehen kotiin nauttimaan roskaväen ehtoollista. Tuhlailusta ammensi myös tsekkiläinen Tuhatkaunokit.

Vuosia myöhemmin paimenpoika on muuttanut kaupunkiin ja liittynyt jazz-orkesteriin. Elokuvan keskivaiheilla seurataankin paimenpojasta musikantiksi ryhtyneen miehen vaikeuksia löytää yleisöään ja lyödä rahoiksi. Myös alussa nähty laulutaidoton nainen on luonut uraa suurkaupungissa. Kaksikon tiet kohtaavat jälleen, ja viimeisessä klimaattisessa kohtauksessa eri yhteiskuntaluokista tulevat ihmiset orkestereineen julistavat yhteiselon iloa ja onnea. Missä määrin Aleksandrovin teoksen sanomassa on mukana tarkoituksellista sarkasmia, on paha sivullisena mennä jälkikäteen vannomaan, mutta uskoisin suuren osan elokuvan huumorista perustuvankin viiltävälle ironialle.

Yhtäkään Iloisten poikien lauluista en tuntenut etukäteen, enkä ehkä osannut niitä siksi asettaa kontekstiinsa. Tiedän kuitenkin Aleksandrovin elokuvan kappaleiden lukeutuvan kotimaansa kaikkien aikojen klassikoiden joukkoon. Itselleni Iloisissa pojissa kiehtovinta oli klassisen Hollywood-musikaalin feikkiä soundstage-estetiikkaa apinoiva ulkoasu sekä erityisesti laadukas kuvaus, kuten rannalla nähtävä useammalle tasolle jaettu toiminta yhdistettynä takaraivojen ja selkien lomasta pilkistävien jalkojen kaltaisiin ironisiin yllätyksiin. Iloisissa pojissa nähdään jopa muutamia hauskoja animoituja jaksoja. Aleksandrovin ja Eisensteinin töitä tunteville rikas ja kokeellinen kerronta varmasti onkin jo entuudestaan tuttua. Tässä tapauksessa tyylillisesti lähimmäksi kaksikon teoksista näkisin Que viva Mexicon.

Helppo ei ole ollut Iloisten poikienkaan tie neuvostosensuurin kynsissä. Ilmeisesti sosialistisen realismin alkuaikoina poliittinen ohjaus ei vielä täysin ollut löytänyt myöhempää muotoaan, ja muottiin sopimattomiakin teoksia pääsi vielä seulasta läpi. Stalinin potkaistua tyhjää sensuuri saksi Iloisia poikia uuteen uskoon poistaen kohtauksia ja vaihtaen laulut toisiin. Yhtenä syynä muutoksille taisi olla jazzin leimautuminen porvarilliseksi musiikiksi – CIA jopa tuki amerikkalaisten jazz-muusikoiden maailmankiertuita propagandasyistä. Yleisön vihaisen reaktion vuoksi Aleksandrov päätyi myöhemmin restauroimaan sensuroidun version lähemmäs alkuperäistä muotoaan. Täysin alkuperäistä vastaava värillinen entisöity versio näki päivänvalon vasta niinkin myöhään kuin 2003, jolloin niin elokuvan tekijät kuin Neuvostoliittokin olivat jo laulaneet viimeisen virtensä.


Arvio: 4/5


VESYOLYE REBYATA, 1934 Neuvostoliitto
Ohjaus: Grigori Aleksandrov
Käsikirjoitus: Grigori Aleksandrov, Vladimir Mass, Nikolai Erdman
Näyttelijät: Leonid Utyosov, Lyubov Orlova, Mariya Strelkova