Kasarilla kaiken piti aina
olla ”space” tai ”star” jotain – tai ”tron”. Space
Tron? Star Tron? Tällaisiakin tuotteita on olemassa. Space
Mutinyn tekijät sen sijaan olisivat varmasti toivoneet omansa
jääneen tekemättä. Heti kuvausten alkajaisiksi ohjaajaksi
kiinnitetty nimekäs koreografi-näyttelijä David Winters
joutuikin jättämään pestinsä kokemattomalle avustajalleen
perheenjäsenen kuoleman johdosta. Virallisen historian mukaan
henkisesti uupunut tähtiohjaaja asuikin kuvausten ajan läheisessä
hotellissa ja kävi työpaikallaan vain näyttäytymässä
rahoittajien kiertäessä tarkistamassa projektin etenemistä.
Lopullisen tuotoksen kanssa West Siden Storyn liimatukalla ei
ole mitään tekemistä, ja mies onkin jälkikäteen irtisanoutunut
koko leffasta.
Tragikoomien tuotantohistorian omaava avaruuskapina ammentaa Alienista – siis siitä ensimmäisestä. Eteläafrikkalaiseen varastohalliin rakennetussa, zeniä ja aerobik-videota yhdistelevässä avaruusaluksessa matkaavat kolonisaatioprojektin neljännen polven jäsenet elävät huoletonta elämäänsä tiellään tuntemattomalle taivaankappaleelle. Mittaamattoman arvokkaassa ja edistyksellisessä aluksessa on jopa disco sekä baari – pitäähän ihmisjoukon sentään huolehtia suvun jatkamisesta valovuosien pituisella avaruusseikkailullakin. Palmikkopäisen pahiksen johtama joukko roistoja sabotoi avaruusaluksen ottaakseen sen lopulta hallintaansa ja myydäkseen miehistön orjiksi. Reb Brownin johtamat oikeamieliset avaruusmiehet piileskelevät aluksen sisuksissa vain odottaen hetkeä vapauttaa joulupukin näköisen miehen johtamat panttivangit sekä nousta sortajiaan vastaan.
Space Mutiny onkin ensisilmäyksellä tylsä elokuva, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Jossakin vaiheessa kohtauksien sisältä alkaa kuitenkin löytyä kummallisia virheitä, kuten sankarin automobiilin kyljessä komeileva numero 7, joka seuraavassa leikkauksessa onkin 4, ja lopussa taas 7. Tarkalla silmällä katsottuna koko elokuva onkin kohtaus toisensa perään täynnä vastaavia leikkaus- ja äänieditointimokia sekä juoniaukkoja. Yhdessä kohtaa pahis koittaa saada hyvältä tyypiltä tietoa kiduttamalla, myöhemmin saman roiston kätyrin kerrotaankin jo tietävän kyseisen asian, joten kidutus olikin turhaa työtä. Eräässä kohtaa roisto tappaa miehen, joka seuraavassa leikkauksessa onkin taas hengissä. Pahiskin nauraa kerran liikuttamatta suutaan, pian tämä taas nauraa ilman nauruääntä. Space Mutinyssä onkin ainesta mitä rattoisimmaksi juomapeliksi arkeen ja juhlaan.
Kuuluisimmassa yksittäisessä kohtauksessa Reb Brown kajauttaa ilmoille tavaramerkikseen muodostuneen kiljahduksensa ja hyppää ulos huvipuiston törmäilyautolta kalskahtavasta ajopelistään. Milleköhän Reb mahtoi kiljua ja miksi? En tiedä, mutta leikkiauton osuessa toiseen räjähdys on komea. Viihteenä kyseinen liekkimeri lieneekin parasta koko elokuvassa. Toisaalta, todella huonoista roskaleffoista ilonsa saaville Space Mutiny tuskin tuottaakaan pettymystä, onhan mahdottomuuksiin asti vietyjen leffamokienkin bongaamisessa oma riemunsa etenkin hyvässä seurassa ja kevyesti humaltuneena. Käkkäräpäisen Reb Brownin filmografiassa Space Mutiny edustaa halpojen italoteosten rinnallakin heikkoa äärilaitaa oikein kädet alhaalla. Miksiköhän Space Mutinyyn muuten ylipäänsä palkattiin ohjaajaksi koreografi eikä oikeaa spesialistia?
Arvio: 1/5 tai 4/5
SPACE MUTINY, 1988 Etelä-Afrikka, USA
Ohjaus: David Winters, Neal Sundstrom
Käsikirjoitus: David Winters, Ian Yule
Näyttelijät: Reb Brown, Cisse Cameron, Cameron Mitchell, James Ryan
Tragikoomien tuotantohistorian omaava avaruuskapina ammentaa Alienista – siis siitä ensimmäisestä. Eteläafrikkalaiseen varastohalliin rakennetussa, zeniä ja aerobik-videota yhdistelevässä avaruusaluksessa matkaavat kolonisaatioprojektin neljännen polven jäsenet elävät huoletonta elämäänsä tiellään tuntemattomalle taivaankappaleelle. Mittaamattoman arvokkaassa ja edistyksellisessä aluksessa on jopa disco sekä baari – pitäähän ihmisjoukon sentään huolehtia suvun jatkamisesta valovuosien pituisella avaruusseikkailullakin. Palmikkopäisen pahiksen johtama joukko roistoja sabotoi avaruusaluksen ottaakseen sen lopulta hallintaansa ja myydäkseen miehistön orjiksi. Reb Brownin johtamat oikeamieliset avaruusmiehet piileskelevät aluksen sisuksissa vain odottaen hetkeä vapauttaa joulupukin näköisen miehen johtamat panttivangit sekä nousta sortajiaan vastaan.
Space Mutiny onkin ensisilmäyksellä tylsä elokuva, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Jossakin vaiheessa kohtauksien sisältä alkaa kuitenkin löytyä kummallisia virheitä, kuten sankarin automobiilin kyljessä komeileva numero 7, joka seuraavassa leikkauksessa onkin 4, ja lopussa taas 7. Tarkalla silmällä katsottuna koko elokuva onkin kohtaus toisensa perään täynnä vastaavia leikkaus- ja äänieditointimokia sekä juoniaukkoja. Yhdessä kohtaa pahis koittaa saada hyvältä tyypiltä tietoa kiduttamalla, myöhemmin saman roiston kätyrin kerrotaankin jo tietävän kyseisen asian, joten kidutus olikin turhaa työtä. Eräässä kohtaa roisto tappaa miehen, joka seuraavassa leikkauksessa onkin taas hengissä. Pahiskin nauraa kerran liikuttamatta suutaan, pian tämä taas nauraa ilman nauruääntä. Space Mutinyssä onkin ainesta mitä rattoisimmaksi juomapeliksi arkeen ja juhlaan.
Kuuluisimmassa yksittäisessä kohtauksessa Reb Brown kajauttaa ilmoille tavaramerkikseen muodostuneen kiljahduksensa ja hyppää ulos huvipuiston törmäilyautolta kalskahtavasta ajopelistään. Milleköhän Reb mahtoi kiljua ja miksi? En tiedä, mutta leikkiauton osuessa toiseen räjähdys on komea. Viihteenä kyseinen liekkimeri lieneekin parasta koko elokuvassa. Toisaalta, todella huonoista roskaleffoista ilonsa saaville Space Mutiny tuskin tuottaakaan pettymystä, onhan mahdottomuuksiin asti vietyjen leffamokienkin bongaamisessa oma riemunsa etenkin hyvässä seurassa ja kevyesti humaltuneena. Käkkäräpäisen Reb Brownin filmografiassa Space Mutiny edustaa halpojen italoteosten rinnallakin heikkoa äärilaitaa oikein kädet alhaalla. Miksiköhän Space Mutinyyn muuten ylipäänsä palkattiin ohjaajaksi koreografi eikä oikeaa spesialistia?
Arvio: 1/5 tai 4/5
SPACE MUTINY, 1988 Etelä-Afrikka, USA
Ohjaus: David Winters, Neal Sundstrom
Käsikirjoitus: David Winters, Ian Yule
Näyttelijät: Reb Brown, Cisse Cameron, Cameron Mitchell, James Ryan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.