New Yorkin kadut ovat
rappiolla kuin huumeluolat Kalliossa. Kasarilla liikemogulit keksivät
lunastaa Nykin slummeja pikkurahalla ja kunnostaa Väkivallan
vihollisten kuvaamista helvetin esikartanosta
viihtyisiä ja tervehenkisiä asuinalueita keskiluokkaisille
amerikkalaisille – muuan Donald Trump taisi ansaita
palkintojakin ison omenan kaunistamiseksi tekemästään työstä.
Vielä Basket Casen aikaan helvetti oli kaduilla valloillaan:
talojen seiniä täyttivät graffitit, kaikki vastaantulijat olivat
rumia ja huonosti vaatetettuja, ja jopa elokuvan tapahtumapaikkana
toimivan hotellin omistajan toimisto on sijoitettu vanhaan hissiin.
Hotellin respan pölyinen tupakka-automaatti sekä huoneistoissa
asustavat maksulliset naiset kruunaavat rähjäisen ajankuvan.
Kuvauspaikkana toiminut rakennus lienee vieläkin pystyssä.
Takkutukkaisen Duane Bradleyn (Kevin Van Hentenryck) astuessa sisään kuppaiseen kuppilaan ihmisillä riittääkin ihmettelemistä, kuten miksi tuo muukalainen kantaa aina jättimäistä risukoria kainalossaan? Nuori mies kehuskelee kanniskelevansa mukanaan veljeään, mutta kukapa moista murjaisua uskoisi? Totta tuo kuitenkin virkkaa: Duane nimittäin syntyi auringossa sulanutta Lalli Leipäjuustoa muistuttava epämuodostunut kaksoisveli (Van Hentenryck) kyljessään. Lääkärit menivät lupia kyselemättä erottamaan veljekset toisistaan, joten nyt nämä ovat palanneet kostamaan kiusaajilleen tekoverta ja ketsuppia säästämättä. Kliimaksin makuun päästään Leipäjuuston pojan yrittäessä ottaa hengiltä myös veljensä sekä tämän rakastajattaren. Eikö veljesrakkaus olekin kaunista?
Frank Henenlotter on kertonut Basket Casen syntyneen tarpeesta löytää mahdollisimman halvalla toteutettavissa oleva aihe debyyttiohjaukselleen. Basket Casen budjetti olikin kasarivuosien halpaelokuvat tuntienkin erittäin vaatimaton: vain muutamia kymmeniä tuhansia dollareita. Olosuhteiden pakottama nuhjuisuus ja rappioestetiikka ovatkin mielestäni Henenlotterin debyytin aliarvostettuja tehokeinoja ja vetonauloja – jopa epämuodostunut kaksoisveli on vain improvisoitu muovinpalanen silmärei’illä. Hahmon liikkeitä on toteutettu stop motionina sekä työntämällä pääosanäyttelijän käsi muoviseen hansikkaaseen ja ontto muovimassa tämän päähän. Osana Basket Casen viehätystä halvalla ja nopeasti kasattujen erikoistehosteiden tekotavat pystyykin yleensä päättelemään ihan vain katsomalla.
Aikalaiset näkivat Basket Casessa lähinnä tavanomaisen kostokauhun ja slashereista ammentavan tappokimaran, jota Henenlotterin debyytti tavallaan onkin. Sittemmin innokkaimmat ovat löytäneet hyvän ja pahan veljen välisestä tarinasta syvempiäkin teemoja ihmispersoonan jakautuneisuudesta sekä idistä, varjonsa kohtaamisesta ja integroimisesta – jopa abortista. Uskokaa tai älkää: Henenlotterin rappiotaiteen innossa kylpevä debyyttiohjaus on löytänyt tiensä jopa modernin taiteen museoon. Ei Basket Case mielestäni aivan Picasson tasoa ole. Frank Henenlotterin rakkaus kaikkea omituista kohtaan on kuitenkin selvästi sukua maailman taiteen suurille mestareille, luovat mielethän ovat usein myös uteliaita. Mieltymyksiään ohjaaja pääsikin väläyttämään kattavammin Basket Casen jatko-osissa.
Arvio: 3/5
BASKET CASE, 1982 USA
Ohjaus: Frank Henenlotter
Käsikirjoitus: Frank Henenlotter
Näyttelijät: Kevin Van Hentenryck, Terri Susan Smith, Beverly Bonner
Takkutukkaisen Duane Bradleyn (Kevin Van Hentenryck) astuessa sisään kuppaiseen kuppilaan ihmisillä riittääkin ihmettelemistä, kuten miksi tuo muukalainen kantaa aina jättimäistä risukoria kainalossaan? Nuori mies kehuskelee kanniskelevansa mukanaan veljeään, mutta kukapa moista murjaisua uskoisi? Totta tuo kuitenkin virkkaa: Duane nimittäin syntyi auringossa sulanutta Lalli Leipäjuustoa muistuttava epämuodostunut kaksoisveli (Van Hentenryck) kyljessään. Lääkärit menivät lupia kyselemättä erottamaan veljekset toisistaan, joten nyt nämä ovat palanneet kostamaan kiusaajilleen tekoverta ja ketsuppia säästämättä. Kliimaksin makuun päästään Leipäjuuston pojan yrittäessä ottaa hengiltä myös veljensä sekä tämän rakastajattaren. Eikö veljesrakkaus olekin kaunista?
Frank Henenlotter on kertonut Basket Casen syntyneen tarpeesta löytää mahdollisimman halvalla toteutettavissa oleva aihe debyyttiohjaukselleen. Basket Casen budjetti olikin kasarivuosien halpaelokuvat tuntienkin erittäin vaatimaton: vain muutamia kymmeniä tuhansia dollareita. Olosuhteiden pakottama nuhjuisuus ja rappioestetiikka ovatkin mielestäni Henenlotterin debyytin aliarvostettuja tehokeinoja ja vetonauloja – jopa epämuodostunut kaksoisveli on vain improvisoitu muovinpalanen silmärei’illä. Hahmon liikkeitä on toteutettu stop motionina sekä työntämällä pääosanäyttelijän käsi muoviseen hansikkaaseen ja ontto muovimassa tämän päähän. Osana Basket Casen viehätystä halvalla ja nopeasti kasattujen erikoistehosteiden tekotavat pystyykin yleensä päättelemään ihan vain katsomalla.
Aikalaiset näkivat Basket Casessa lähinnä tavanomaisen kostokauhun ja slashereista ammentavan tappokimaran, jota Henenlotterin debyytti tavallaan onkin. Sittemmin innokkaimmat ovat löytäneet hyvän ja pahan veljen välisestä tarinasta syvempiäkin teemoja ihmispersoonan jakautuneisuudesta sekä idistä, varjonsa kohtaamisesta ja integroimisesta – jopa abortista. Uskokaa tai älkää: Henenlotterin rappiotaiteen innossa kylpevä debyyttiohjaus on löytänyt tiensä jopa modernin taiteen museoon. Ei Basket Case mielestäni aivan Picasson tasoa ole. Frank Henenlotterin rakkaus kaikkea omituista kohtaan on kuitenkin selvästi sukua maailman taiteen suurille mestareille, luovat mielethän ovat usein myös uteliaita. Mieltymyksiään ohjaaja pääsikin väläyttämään kattavammin Basket Casen jatko-osissa.
Arvio: 3/5
BASKET CASE, 1982 USA
Ohjaus: Frank Henenlotter
Käsikirjoitus: Frank Henenlotter
Näyttelijät: Kevin Van Hentenryck, Terri Susan Smith, Beverly Bonner
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.