Quo Vadis (1913)

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Ajassa lukemattomia kuunkiertoja myöhemmin koitti elokuvan aamunkoitto. Mutta missä olivat amerikkalaiset ja Hollywood? Thomas Edison omisti rapakon takana patentin elokuvakojeeseen ja käytti määräävää asemaansa kilpailun polkemiseen. Vanhalla mantereella taasen alan tekninen ja taiteellinen kehitys koki huimia edistysaskelia kauan ennen D.W. Griffithiä ja nykyisen Hollywoodin perustamistakaan. Varhaisten kisällivuosien sekasorron tuhkista nousi elokuvan johtavaksi suurvallaksi Italia, tuo myyttien ja klassikoiden luvattu valtakunta. Ja mistäpä muusta italiaanot olisivatkaan tarinoitaan kertoneetkaan kuin antiikin Roomasta. Valovuosien päässä olivat neorealismin huolenaiheet hyvästä maustaan tunnetun saapasmaan eskapistisina kultaisina vuosina.

Henryk Sienkiewiczin Quo Vadis onkin Nobel-romaanina kuin luotu italomielenlaatua silmällä pitäen. Alussa keisarillisessa armeijassa palveleva Marcus Vinicius iskee silmänsä kuvankauniiseen kristittyyn kaunottareen. Rakastavaisten tiet kuitenkin eroavat uskovien jouduttua keisari Neron vihan kohteeksi. Harppuaan soittava tyranni määrääkin poltettavaksi Rooman kaupungin ja syyn tuhotyöstä asetettavaksi ”galilealaisten” niskoille. Viekkauden ja petoksen kautta roomalaisten pakanoiden onnistuukin päästä kristittyjen piilopaikkojen jäljille sekä passittaa kirotun vähemmistön edustajia sirkuseläinten murkinaksi. Kansa kuitenkin on jo lopen kyllästynyt yltäkylläisyyden tylsistyttämän Neron oikkuihin. Äidinmurhaajan mukana tuhoutuu koko Juliusten dynastia – sanoma rakkaudesta ja uskon voitosta sen sijaan elävät iäti.

Enrico Guazzonin Quo Vadis oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellisen kunnianhimoinen teos: Vanhaan aikaan elokuvilla oli harvoin mittaa kymmentä minuuttia enempää, ja vähä tarina oli ymmärrettävästi tiivistetty yksittäisiin irtokohtauksiin – pioneerivuosien elokuvat olivatkin vaivoin kuvattuja näytelmiä teknisempiä taideteoksia. Guazzonin mammutilla taas on mittaa lähes kahden tunnin edestä, ja etäältä kuvattujen kohtausten ansiosta italialaiset elokuvaosaajatkin pääsivät pullistelemaan lihaksiaan ennennäkemättömän jättimäisillä lavasteilla, autenttisilla asusteilla sekä tuhansia ekstroja kattavilla joukkokohtauksilla. Teatterinäytännöissä Guazzonin teoksen mahtipontisuutta paisuteltiin edelleen erillisillä ulkoisilla lavasteilla ja näyttelijöillä. Kuninkaallisetkin tapittivat italialaisen megalomanian riemuvoittoa kateudesta vihreinä.

Quo Vadis hämmästytti ja ilahdutti aikalaisyleisöä ollen yksi julkaisuvuotensa suurista menestysartikkeleista. Jälkimaailma on tituleerannut Guazzonin uran tunnetuinta spektaakkelia myös yhdeksi ensimmäisistä moderneista blockbustereista, meidän aikamme näyttävien ja suurilla numeroilla pröystälevien Hollywood-pötkäleiden kaukaiseksi isoisäksi ja innoittajaksi, elokuvataiteelliseksi neanderthaliksi. Teknisesti italialaisten näkemykset olivat kuitenkin vielä niin vanhanaikaisia ja läpeensä yksinkertaistettuja, etten usko kovinkaan monen edistyneempään tottuneen keskivertokatsojan saavan Guazzonin tekeleestä kuumia aaltoja kuin enintään elokuvahistoriallisena kuriositeettina. Näin muinainen teos varmasti menisikin läpi aitona antiikkiesineenä sekä todisteena Jumalan jatkuvan luomistyön ihmeestä.


Arvio: 3/5


QUO VADIS, 1913 Italia
Ohjaus: Enrico Guazzoni
Käsikirjoitus: Enrico Guazzoni, Henryk Sienkiewicz
Näyttelijät: Amleto Novelli, Gustavo Serena, Carlo Cattaneo, Amelia Cattaneo