Liekehtivän taivaan alla (1961)

Vuosikymmeniä myöhemmin sota eli yhä kansan muistoissa ja unissa vaanivana mystisenä varjona. Julija Solntsevan missio miesvainajansa projektien viimeistelemiseksi tuli toiseen osaansa: tarinaan taistelusta ja maan uudelleensyntymästä. Saksalaisten vyöryessä Ukrainan pyhälle maalle, kolhoosityöläinen nimeltä Ivan päättää tarttua aseisiin isänmaansa puolesta. Koska isänmaa palkitsi Solntsevan aiempaa messevämmillä tuotantoarvoilla, on tämän sotakuvauksessakin eloa ja tunnelmaa kuin dokumentissa: Ukrainan aroilla tankit ja loputtomat ihmisaallot vyöryvät vastustamattomana voimana eteenpäin, onpa kuvauksessa hyödynnetty aitojen sotakuvien hengessä käsikameraakin. Solntsevan vimmainen ote lähentelee neuvostoelokuvan alkuaikojen klassikoiden pidäkkeetöntä voimaa ja energiaa.

Punaelokuvan mykkävuosista muistuttavat niin ikään kuvat Ukrainan eloisasta maaseudusta kansallispukuineen ja lehmineen. Solntseva onkin selvästi mielessään palannut Maan kultaisiin vuosiin – jopa ajan tyylikästä siluettikuvausta nähdään Liekehtivän taivaan alla runsain määrin. Aleksandr Dovzenkon varhaisvuosien tyylille uskollisen käsikirjoituksen erityispainotuksena ei sotaelokuvanakaan ole silkka väkivalta ja tappaminen, vaan taistelu elämän puolesta: Sodan keskelläkin katsojalle näytetään mystisiä näkyjä, unia ja muistoja Ivanista lipumassa vanhan ruuhen kannella keskellä usvaista, köynnösten ja puiden täyttämää paratiisimaista järveä. Veren tahrima maa puhdistuu elämällä. Taivaan pilvet jatkavat loputonta liikettään kuin sotaa ei olisi koskaan käytykään. Julija Solntseva on onnistunut teoksessaan vangitsemaan runoilijan sielun.

Solntsevan elokuvan päättävä nuotti onkin positiivinen. Tuhoisa sota on ohi, kuolleet on ja ihmiset palaavat takaisin kotiseuduilleen. Sodan jäljet pyyhkiytyvät olemattomiin, kunnes jäljellä ovat vain painajaiset. Kevät koittaa. Uusi sukupolvi syntyy. Kylänväki kokoontuu yhteen ensikylvöä varten. Aurinko paistaa. Joku jossain lausuu runoja. Päivä on onnellinen. Silmiinpistävänä ominaisuutena vähäisetkin viittaukset Staliniin puuttuvat, ehkä lopun optimismikin viittaa enemmän suojasään vapaampaan ilmapiiriin kuin historialliseen jälleenrakennuskauteen. Joka tapauksessa, Liekehtivän taivaan alla on erinomainen elokuva – Solntseva jopa voitti teoksellaan Cannes’n parhaalle ohjaajalle myönnettävän erityispalkinnon. Aleksandr Dovzenko -vainaa olisi varmasti ollut ylpeä kauniimman puoliskonsa menestyksestä.


Arvio: 4/5


POVEST PLAMENNYKH LET, 1961 Neuvostoliitto
Ohjaus: Julija Solntseva
Käsikirjoitus: Aleksandr Dovzenko
Näyttelijät: Boris Andrejev, Sergei Lukjanov, Vasili Merkurev