Saksalaisten strategia
Itä-Euroopassa ensimmäisen maailmansodan viimeisinä vuosina on
vähintäänkin mielenkiintoinen pala sotahistoriaa. Erich
Ludendorff kertookin muistelmissaan, kuinka saksalaisten oli ensi
alkuun tarkoitus vain perinteiseen tapaan ryövätä tarvitsemansa,
mutta jossakin vaiheessa korkeammalla taholla välähti kunnolla:
rosvojen ja valloittajien sijaan sakemannit voisivatkin esiintyä
Venäjän sortamien kansojen pelastajina. Yhtenä kyseisen päätöksen
seurauksena oli vastaitsenäistyneen Ukrainan esittämä avunpyyntö
Venäjän ja muiden ympärysvaltojen vihollisille. Keskusvallat
laskivat saavansa liittolaissuhteesta helpotusta elintarvikepulaansa,
ja niinpä Saksan ja Itävalta-Unkarin armeijat vyöryivätkin
Ukrainan aroille auttamaan köyhää kansaa hädässään.
Punaisen lipun alla kertoo tarinan rintamalinjan itäiseltä puolelta. Mykola Shchors oli ukrainalaisten bolshevikkipartisaanien johtaja ja taisteli urheasti niin keskusvaltoja, myöhempiä puolalaisia hyökkääjiä kuin kotimaisia luokkavihollisiaankin vastaan. Historialliselta merkitykseltään varsin mitätön hahmo jäi kuolemansa jälkeen unholaan, ja tämän hauta maallisine jäänteineen tuhottiinkin kertaalleen paikallisten toimesta. Maatalouden kollektivisoinnin jälkilöylyissä alkoi Ukrainassa kyteä kapina keskushallintoa vastaan. Stalin kävi ankariin kostotoimiin tilanteen rauhoittamiseksi: miljoonia tapettiin nälkään ja myöhemmin lisää pakkotyöleireillä. Yhtenä propagandakeinona valtiovalta loi Mykola Shchorsin henkilökultin. Sankarinpalvonnan lähtölaukauksena toimi Vasili Tshapajevin mallin mukaisesti virallinen elämänkertaelokuva.
Punaisen lipun alla kertoo tarinan rintamalinjan itäiseltä puolelta. Mykola Shchors oli ukrainalaisten bolshevikkipartisaanien johtaja ja taisteli urheasti niin keskusvaltoja, myöhempiä puolalaisia hyökkääjiä kuin kotimaisia luokkavihollisiaankin vastaan. Historialliselta merkitykseltään varsin mitätön hahmo jäi kuolemansa jälkeen unholaan, ja tämän hauta maallisine jäänteineen tuhottiinkin kertaalleen paikallisten toimesta. Maatalouden kollektivisoinnin jälkilöylyissä alkoi Ukrainassa kyteä kapina keskushallintoa vastaan. Stalin kävi ankariin kostotoimiin tilanteen rauhoittamiseksi: miljoonia tapettiin nälkään ja myöhemmin lisää pakkotyöleireillä. Yhtenä propagandakeinona valtiovalta loi Mykola Shchorsin henkilökultin. Sankarinpalvonnan lähtölaukauksena toimi Vasili Tshapajevin mallin mukaisesti virallinen elämänkertaelokuva.
Koska tiedot Mykola Shchorshin elämästä ja teoista ovat propagandan ulkopuolelta niin vähäiset, on mahdotonta arvioida elokuvan antaman kuvankaan oikeellisuutta. Mitä luultavimmin kirkasotsaisena sotasankarina kuvatulla Shchorsilla oli särmää, eivätkä Ukrainan maalaiset luultavasti ottaneet pelastajaansa vastaan likimainkaan yhtä naiivin innostuneesti kuin Aleksandr Dovzenkon teos antaisi ymmärtää. Ohjaajan tehtävä ei ollutkaan kadehdittava: elokuvan kuvausten aikaan Stalinin suuret puhdistukset olivat todellisuutta, ja Shchorsin vanhoja asetovereita tapatettiin laumoittain harva se päivä. Tilanteen aiheuttaman stressin vuoksi Dovzenko sai välillä sydänkohtauksenkin.
Neuvostoliiton rahakirstua ja rahakirstun vartijaa vartioineen Stalinin mittatilaustyönä tuotettuna teoksena Punaisen lipun alla (tai vain Shchorsin) tuotantoarvot ovat maailmanluokkaa: Dovzenkon ohjaustyö suorastaan tursuaa komeita joukkokohtauksia, laulavia työläisiä sekä aroilla kiitäviä kasakoita. Erityishuomiona ohjaaja näyttäisi jälleen painottavan rakkauttaan luontoon ja eläimiin erityisesti lyhyessä avauskohtauksessa, jossa sodan sekasorto realisoituu kirjaimellisesti vauhkoontuneiden hevosten kaoottisena säntäilynä. Saksalaiset ovat tulleet raiskaamaan ja tahraamaan maan verellä. Bolshevikkien rakastavissa käsissä nelijalkaiset ystävämmekin noudattavat käskyjä ilman ruoskan sivallusta. Punaisen lipun alla onkin sotaelokuvana kuin kevytversio neuvostokriittisestä Arsenalista.
Sosialistisen realismin riemuvoittona Punaisen lipun alla on mitä puhdasoppisinta elokuvataidetta, puhdasoppisena elokuvataiteena taas lähempänä keskinkertaista kuin kumpaakaan ääripäätä. Niin kauan kuin kansanjoukot jaksavat marssia ja hevoset laukata, riittää kuvaruudulla ihasteltavaa. Kun suorasta toiminnasta leikataankin itse tarinaan sekä paasaavien ja teatraalisesti huitovien henkilöhahmojen edesottamuksiin, alkavat kädet hallitsemattomasti hapuilla vodkapullon vieressä olevan kaukosäätimen viereistä vodkapulloa. Mykola Shchors lienee yhä kulttihahmo Ukrainassa. Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi uskoisin neuvostomielisen sankarin kurssin kuitenkin maassa romahtaneen, ja kansan muistelevan haikealla nostalgialla ennemmin Ludendorffin ja saksalaisten lyhyttä miehityskautta.
Mutta mitä mieltä Stalin itse oli Dovzhenkon elokuvasta? Tiettävästi Isä Aurinkoinen oli näkemistään niin mielissään, että palkitsi ohjaajan huomattavalla rahasummalla ja erityiskiitoksin. Vuosikausien vaivannäkö ja kuoleman porttien kolistelu eivät siis menneet Dovzehnkolta täysin hukkaan.
Arvio: 3/5
SHCHORS, 1939 Neuvostoliitto
Ohjaus: Aleksandr Dovzenko, Julija Solntseva
Käsikirjoitus: Aleksandrt Dovzenko
Näyttelijät: Jevgeni Samoilov, Ivan Skuratov, Pjotr Masokha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.