Stalin oli, Stalin meni –
harva jäi Stalinia kaipaamaan. Vanha kunnon Aleksandr Dovzenko
ei vapauden ajasta ehtinyt nauttimaan kuin siemauksen ennen omaa
vuoroaan. Jälkeensä ohjaajaveteraani jätti tukun
realisoitumattomia suunnitelmia, joista ohjaajavaimo Julija
Solntsevallekin riitti työsarkaa vielä pitkälle
tulevaisuuteen. Runoelma merestä onkin tarinana tyyliltään
kuin yhdistelmä Maata ja Ivania, mutta sijoitettu
jälleenrakennusajan Ukrainaan: tälläkin kertaa elokuvan keskeisiä
teemoja ovat ihminen, luonto ja suuri rakennushanke. Johtavan
junkkarin vaihtumisen maltillisempaan huomaa etenkin Teräkselle niin
rakkaiden suuren johtajan kunniasta laulavien kuorojen, nuorten
neuvostokansojen marssien sekä liehuvien lippujen puuttumisella
kuvastosta. Hrutshev ei ollut henkilöpalvonnan puolestapuhujia.
Runoelma merestä alkaa kirjaimellisesti runoelmasta merestä. Sota on viimein ohi, ja vanha mies palaa rintamalta entiseen kotikyläänsä vain kuullakseen pitäjän jäävän läheisen patohankkeen vuoksi pian veden alle. Solntsevan ohjaustyössä ei ole hyvän tai pahan kahtiajakoa: vanhat suhtautuvat kotinsa ja maansa menetykseen surumielisesti, nuoriso taas näkee patohankkeessa kaikuja tulevaisuuden edistyksestä ja hyvinvoinnista. Luonnon kierrossa syntymää seuraa kuolema, kuolemaa jälleensyntymä. Suuren päivän lähetessä ihmiset saavat vielä tilaisuuden nähdä ja koskettaa nuoruutensa niittyjä ja kiviä ennen raamatullisten vesimassojen vyöryä pelloille ja peitoksi asutuksen ylle. Toisinaan hahmot käyvät läpi muistojaan, jolloin leikkaus saa unimaisiakin piirteitä: ensin henkilöhahmo saattaa olla leikkauspöydän ääressä, seuraavaksi potilaana.
Ei ole vaikeaa ymmärtää, miksei Runoelma merestä edennyt Stalinin komennossa tuotantoon asti: Dovzenkon käsikirjoituksessa on jälleenrakennusajan konemaisen kylmäksi sosialistisen realismin teokseksi aivan liikaa sielua ja sydäntä. Toisaalta, suojasään kaudelle elokuvan kirjallinen sekä kuvallinen anti taas tuntuvat pölyttyneiltä verrattuna vaikkapa Tengiz Abuladzen, Grigori Tsuhrain sekä Mihail Kalatozovin saman ajan teoksiin. Uuden aikakauden leimallisena piirteenä vakiintuneita neuvostoelokuvan keinoja hylättiin ja uudistettiin kovalla kädellä – muiden suurten elokuvamaiden tavoin myös Neuvostoliiton kohdalla puhutaan uudesta aallosta. Erityisesti montaasileikkaus samaistettiin Staliniin, joten uuden isännän mukana seurasi radikaali muutos kuvallisen kerronnan saralla.
Suuren maailman spektaakkeleihin tai muodikkaampiin Hollywood-leffoihin mieltyneet tuskin saavat Solntsevan ja Dovzenkon teoksesta juuri mitään irti, mutta antiikkisempaan neuvostoelokuvaan tutustuneet saattavat nauttia avioparin sielukkaasta tematiikasta. Onko Runoelma merestä sellaisenaan mestarillista elokuvataidetta? Ehkäpä ei sentään. Ehkä uudistunut valtiovalta ei ollut kiinnostunut Stalinin suosikiksi tunnetusta ohjaajasta, eikä tämän teoksen hiomiseen siksi myönnetty aikaa tai resursseja. Stalinin määräysvallan alla tuotetut Dovzenkon äänielokuvat Runoelma merestä pieksee koska tahansa. Mitäpä tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan? Tuskin sen enempää Abuladzea, Tsuhraita kuin Kalatozoviakaan – tässä tapauksessa ehta Dovzenko riittää minulle. Stalinia en kaipaa minäkään.
Arvio: 3.5/5
POEMA O MORE, 1958 Neuvostoliitto
Ohjaus: Julija Solntseva
Käsikirjoitus: Aleksandr Dovzenko
Näyttelijät: Boris Livanov, Boris Andrejev, Mihail Tsarjov
Runoelma merestä alkaa kirjaimellisesti runoelmasta merestä. Sota on viimein ohi, ja vanha mies palaa rintamalta entiseen kotikyläänsä vain kuullakseen pitäjän jäävän läheisen patohankkeen vuoksi pian veden alle. Solntsevan ohjaustyössä ei ole hyvän tai pahan kahtiajakoa: vanhat suhtautuvat kotinsa ja maansa menetykseen surumielisesti, nuoriso taas näkee patohankkeessa kaikuja tulevaisuuden edistyksestä ja hyvinvoinnista. Luonnon kierrossa syntymää seuraa kuolema, kuolemaa jälleensyntymä. Suuren päivän lähetessä ihmiset saavat vielä tilaisuuden nähdä ja koskettaa nuoruutensa niittyjä ja kiviä ennen raamatullisten vesimassojen vyöryä pelloille ja peitoksi asutuksen ylle. Toisinaan hahmot käyvät läpi muistojaan, jolloin leikkaus saa unimaisiakin piirteitä: ensin henkilöhahmo saattaa olla leikkauspöydän ääressä, seuraavaksi potilaana.
Ei ole vaikeaa ymmärtää, miksei Runoelma merestä edennyt Stalinin komennossa tuotantoon asti: Dovzenkon käsikirjoituksessa on jälleenrakennusajan konemaisen kylmäksi sosialistisen realismin teokseksi aivan liikaa sielua ja sydäntä. Toisaalta, suojasään kaudelle elokuvan kirjallinen sekä kuvallinen anti taas tuntuvat pölyttyneiltä verrattuna vaikkapa Tengiz Abuladzen, Grigori Tsuhrain sekä Mihail Kalatozovin saman ajan teoksiin. Uuden aikakauden leimallisena piirteenä vakiintuneita neuvostoelokuvan keinoja hylättiin ja uudistettiin kovalla kädellä – muiden suurten elokuvamaiden tavoin myös Neuvostoliiton kohdalla puhutaan uudesta aallosta. Erityisesti montaasileikkaus samaistettiin Staliniin, joten uuden isännän mukana seurasi radikaali muutos kuvallisen kerronnan saralla.
Suuren maailman spektaakkeleihin tai muodikkaampiin Hollywood-leffoihin mieltyneet tuskin saavat Solntsevan ja Dovzenkon teoksesta juuri mitään irti, mutta antiikkisempaan neuvostoelokuvaan tutustuneet saattavat nauttia avioparin sielukkaasta tematiikasta. Onko Runoelma merestä sellaisenaan mestarillista elokuvataidetta? Ehkäpä ei sentään. Ehkä uudistunut valtiovalta ei ollut kiinnostunut Stalinin suosikiksi tunnetusta ohjaajasta, eikä tämän teoksen hiomiseen siksi myönnetty aikaa tai resursseja. Stalinin määräysvallan alla tuotetut Dovzenkon äänielokuvat Runoelma merestä pieksee koska tahansa. Mitäpä tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan? Tuskin sen enempää Abuladzea, Tsuhraita kuin Kalatozoviakaan – tässä tapauksessa ehta Dovzenko riittää minulle. Stalinia en kaipaa minäkään.
Arvio: 3.5/5
POEMA O MORE, 1958 Neuvostoliitto
Ohjaus: Julija Solntseva
Käsikirjoitus: Aleksandr Dovzenko
Näyttelijät: Boris Livanov, Boris Andrejev, Mihail Tsarjov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.