Sotavuodet
eivät tarjonneet hedelmällistä maaperää elokuvataiteelle
Neuvostoliitossa. Stalinin suosioon päässyt Aleksandr Dovzenko
teki osansa ohjaamalla ja editoimalla dokumentaareja
rintamakuvaajilta saamastaan materiaalista. Mikäli sota
neuvostoliittolaisesta näkökulmasta – tai tässä tapauksessa
propaganda – lukijaa kiinnostaa, sopii kyseisiä filmejä
suositellakin. Sota oli, ja sota meni. Seurasi pitkä
jälleenrakennuskausi, jolloin myös Dovzenko palasi leipätyöhönsä.
Ajan henkeen sopiva Elämä on kukkiva kertookin optimistiseen sävyyn
kasveista, tieteen ja järjen voitosta, luonnon ihmeestä – sekä
vallankumouksesta. Sosialistinen realismi elikin sodan loppuvuosilta
johtajan kuolemaan kestävää kliimaattista vaihettaan, kiitos
Stalinin kiristyneen otteen valtion peräsimestä.
Elämä on kukkiva alkaa tsaarin ajan Venäjältä. Nerokas biologi Ivan Michurin yrittää kehittää Äiti Venäjän karuimmillakin kolkilla kukoistavan hedelmäpuun. Taantumukselliset voimat kuitenkin tekevät kaikkensa estääkseen tiedehäiskää saavuttamasta edistyksellistä tavoitettaan – jopa kylän paha pappi asettuu Michurinin biologista pyhäinhäväistystä vastaan. Sitten bolshevikit tekevät vallankumouksensa. Leninin ja Stalinin johdolla edistys suorastaan laukkaa Ukrainan arojen läpi Michurinin tutkimuskeskukseen – koko Venäjä on siis pääsevä nauttimaan mestaribiologin työn hedelmistä. Stalinin ajan elokuvana Elämä on kukkiva sisältää myös naurettavuuksiin asti nuorten ja kauniiden neuvostokansojen marsseja plakaatteineen ja patrioottisine lauluineen. Stalin saa puutkin kukoistamaan onnesta.
Tiesin jo etukäteen jälleenrakennuskauden neuvostoelokuvan heikkouksista – en vain olettanut Dovzenkonkin vajonneen ohjaajana näinkin alas tarinankerronnallisen kuivuuden ja latteuden yrjöttävään ytimeen. Elämä on kukkiva on niin falskia propagandaa, etteivät sen tarina ja hahmot enää edes tunnu uskottavilta tai realistisilta – pikemminkin tyylitellyltä teatterilta jonkun kiinalaisen vallankumouksellisen baletin hengessä. Tarina pelastavasta vallankumouksesta vastustajineen oli jo näihin aikoihin vanha ja kulahtanut klisee jopa neuvostoelokuvissa. Onneksi Dovzenkon sallittiin herkutella komeilla luontokuvilla sekä muutamilla näteillä kuvasommitelmilla, muuten ei tällaisessa enää olisi näkemisen arvoista sisältöä. Kuvat kelloistakin lienevät viittaus lähestyvän vallankumouksen odotukseen. Mene ja tiedä.
Kirjalliset lähteet tai viisaat päät eivät osaa kertoa Dovzenkon vähäisemmän väkerryksen vastaanotosta. Induktiivisesti iteroiden palaute lienee siis ollut olematonta jopa neuvostomittapuulla – Stalinin mielipidettä aiemmin palkitsemansa Dovzenkon teoksesta ei tunneta – Isä Aurinkoisella oli kylmän sodan kynnyksellä tähdellisempääkin ajateltavaa. Toisaalta, jälleenrakennus tuhoisan sodan jäljiltä olikin vielä ns. vaiheessa, joten elokuva-alan ja politiikan ulkopuolella moneltakaan tuskin löytyi kiinnostusta propagandaksi tiedettyä sosialistista realismia kohtaan.
Arvio: 1.5/5
MICHURIN, 1948 Neuvostoliitto
Ohjaus: Aleksandr Dovzenko
Käsikirjoitus: Aleksandr Dovzenko
Näyttelijät: Grigori Belov
Elämä on kukkiva alkaa tsaarin ajan Venäjältä. Nerokas biologi Ivan Michurin yrittää kehittää Äiti Venäjän karuimmillakin kolkilla kukoistavan hedelmäpuun. Taantumukselliset voimat kuitenkin tekevät kaikkensa estääkseen tiedehäiskää saavuttamasta edistyksellistä tavoitettaan – jopa kylän paha pappi asettuu Michurinin biologista pyhäinhäväistystä vastaan. Sitten bolshevikit tekevät vallankumouksensa. Leninin ja Stalinin johdolla edistys suorastaan laukkaa Ukrainan arojen läpi Michurinin tutkimuskeskukseen – koko Venäjä on siis pääsevä nauttimaan mestaribiologin työn hedelmistä. Stalinin ajan elokuvana Elämä on kukkiva sisältää myös naurettavuuksiin asti nuorten ja kauniiden neuvostokansojen marsseja plakaatteineen ja patrioottisine lauluineen. Stalin saa puutkin kukoistamaan onnesta.
Tiesin jo etukäteen jälleenrakennuskauden neuvostoelokuvan heikkouksista – en vain olettanut Dovzenkonkin vajonneen ohjaajana näinkin alas tarinankerronnallisen kuivuuden ja latteuden yrjöttävään ytimeen. Elämä on kukkiva on niin falskia propagandaa, etteivät sen tarina ja hahmot enää edes tunnu uskottavilta tai realistisilta – pikemminkin tyylitellyltä teatterilta jonkun kiinalaisen vallankumouksellisen baletin hengessä. Tarina pelastavasta vallankumouksesta vastustajineen oli jo näihin aikoihin vanha ja kulahtanut klisee jopa neuvostoelokuvissa. Onneksi Dovzenkon sallittiin herkutella komeilla luontokuvilla sekä muutamilla näteillä kuvasommitelmilla, muuten ei tällaisessa enää olisi näkemisen arvoista sisältöä. Kuvat kelloistakin lienevät viittaus lähestyvän vallankumouksen odotukseen. Mene ja tiedä.
Kirjalliset lähteet tai viisaat päät eivät osaa kertoa Dovzenkon vähäisemmän väkerryksen vastaanotosta. Induktiivisesti iteroiden palaute lienee siis ollut olematonta jopa neuvostomittapuulla – Stalinin mielipidettä aiemmin palkitsemansa Dovzenkon teoksesta ei tunneta – Isä Aurinkoisella oli kylmän sodan kynnyksellä tähdellisempääkin ajateltavaa. Toisaalta, jälleenrakennus tuhoisan sodan jäljiltä olikin vielä ns. vaiheessa, joten elokuva-alan ja politiikan ulkopuolella moneltakaan tuskin löytyi kiinnostusta propagandaksi tiedettyä sosialistista realismia kohtaan.
Arvio: 1.5/5
MICHURIN, 1948 Neuvostoliitto
Ohjaus: Aleksandr Dovzenko
Käsikirjoitus: Aleksandr Dovzenko
Näyttelijät: Grigori Belov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.