13 (1937)

Hiekka. Auringossa kiiltelevässä aavikossa on salaperäistä romantiikkaa, kuin häivä kangastusta. Mihail Rommin pikkuisen seikkailuelokuvan ensimmäisissä kuvissa horisonttia halkovat dyynit tuulen muotoilemine aaltomaisine kuvioineen saivat sisäisen pikkupoikani vartomaan Kari Grandia. Mehumainoksesta ei suinkaan ole kyse – ainoastaan sosialistisesta realismista. Ajan ja taidesuuntauksen perinteitä kunnioittaen myös Rommin elokuvan päähenkilöitä ovat sankarilliset puna-armeijan sotilaat. Kuin kohtalon oikusta työväenluokan puolesta taistelevat sankarit ovat harharetkillään päätyneet vaeltelemaan Keski-Aasian polttaville aavikoille. Maailman kuudenneksen etelärajoillakin riittää kapinallisia valkoisia harmiksi asti – tässä tapauksessa valtoimenaan riehuvat aseistetut afgaanikapinalliset eli basmachit, joiden edessä puna-armeijakin on aseeton. Kirottu taantumus!

Mitäpä sankarimme hiekan ja kivien seasta löytävätkään? Työväenluokan viholliset ovat kätkeneet piilopaikkaansa kuivuneen kaivon kupeeseen tukun aseita. Yksi miehistä lähetetään takaisin hakemaan apua, jolloin muut jäävät asemiin puolustamaan saalistaan paikallisen heimopäällikön johtamilta vihamielisiltä kapinallisilta. John Fordia avoimesti lainailevan seikkailun juoni ei olekaan kuvailtua monimutkaisempi, mutta elokuvassa on onneksi juuri ja juuri tarpeeksi toimintaa ja jännitystä kestoonsa nähden. Loppua kohden katsojan on tarkoitus jännittää, josko apua etsimään lähetetty mies saa yhteyden omiinsa sekä ehtii ajoissa ennen oikeamielisten ystäviensä perikatoa basmachi-taistelijoiden käsissä. Yksinkertaisena sanomana Rommin elokuvassa onkin yhteisön voitto yksilöstä. John Ford varmasti oksentaisi Rommin teoksen sosialistisille ihanteille.

13 onkin elokuvana kuin lahjakkaan elokuvantekijän varhainen harjoitustyö: kyseessä on joka kantilta pätevä, perusteiltaan onnistunut ja toimiva teos – muttei mitään muuta. Huomasin itsekin Rommin teosta katsoessani harhailevani mielessäni muiden leffojen pariin tuon tuostakin: Rommin kiinnostus hiekan dynamiikkaan esimerkiksi toi mieleeni Hiroshi Teshigaharan Dyynien daamin luonnottomat hiekkavirrat. Rommin seikkailu toimi suorana inspiraationa Humphrey Bogartin tähdittämälle Saharalle. Aavikko onkin selvästi mielekäs miljöö niin sota- ja taideleffoille kuin mehumainoksillekin. Jos elokuva on unitilaa kuten Scorsesen Mara teoretisoi, loihtii erämaa vetävimmät näyt ja kangastukset myös valkokankaalle – kuin unihiekan voimasta. Sisäisen pikkupoikani on silti ikävä kaikkien janoisten sankaria.


Arvio: 3/5


TRINADZAT, 1937 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Romm
Käsikirjoitus: Josif Prut, Mihail Romm
Näyttelijät: Ivan Novoseltsev, Jelena Kuzmina