Vanha
kunnon Erwin Rommel on vuosien saatossa saanut kunnian olla
monen poikaviikarin sankari. Saksassa ”aavikkoketun” menestys
taistelukentillä nousi puheenaiheeksi viimeistään muiden
sotatoimien mennessä ns. vihkoon; Rommelin edesottamuksista kuuli El
Alameiniin asti vain hyviä uutisia. Jopa Ranskaa vastaan käydyn
lyhyen sodan kuluessa marsalkka Rommel eteni rytmiryhmineen niin
vilkkaalla askeleella, että näiden esimiehilläkin oli haasteita
pysyä alaistensa perässä. Perinnökseen Rommel jätti hajanaisia
koottuja mietteitä panssarisodankäynnistä sekä strategiasta –
henkisen jatko-osan ensimmäisen maailmansodan kokemuksistaan
koostamalle Jalkaväki hyökkää -klassikolleen. Suuren
maailman miehenä Rommelia ihailivat ja kunnioittivat niin ystävät
kuin vihollisetkin.
James Masonin tulkitsemana marsalkka Rommelin henkilö saa ihannoituja ja ritarillisia piirteitä. Ammattisotilaana marsalkka on lain ja järjestyksen puolestapuhujia, mutta osoittaa myötätuntoa ja kunnioitusta myös vangiksi saamiaan vihollisiaan kohtaan. Fanaattisen natsin sijaan säntillinen Rommel on likaisessa sodassa pikemminkin velvollisuudentunnosta kuin fanaattisesta uskollisuudesta esimiestään kohtaan. Foxin elämänkertaelokuva olikin avainasemassa myöhemmän Rommel-myytin popularisoijana sekä sodanjälkeisen Saksan imagon kohentajana. Elokuvan sanomana onkin, kuinka sotaan osallistuneet puolin ja toisin eivät välttämättä yksilöinä olleet vihollisiaan moraalittomampia. Sota ei ole pelkkää mustaa ja valkoista.
Todellinen Rommelkin oli elokuvan vastinettaan moniulotteisempi hahmo. Aavikkoketun esimerkiksi tiedetään alkuaikoinaan jopa ihannoineen naiivisti natseja, mutta vanhemmiten karistaneen illuusionsa ja pettyneen Hitleriin karvaasti. Foxin elokuvassa Rommelin viilenevä suhde führerin tulee ilmi jälkimmäisessä puolikkaassa. Olisin mieluummin pitänyt korpraalin Ben-Hurin Jeesuksen kaltaisena mystifioituna ja kasvottomana varjona kuin aktiivisena ja konkreettisena hahmona. Katsojille näytetään jopa Stauffenbergin ja salaliittolaisten pommi-isku Hitlerin päämajaan. Rommelin osallisuus salamurhahankkeeseen on todellisuudessa kyseenalaistettu: erään version mukaan marsalkka kehottikin henkilökohtaisesti Hitleriä astumaan alas valtaistuimeltaan rauhan puolesta ja sai myöhemmin maksaa virheestään hengellään.
Rommel, erämaan kettu onkin viimeisissä kuvissaan melodramaattinen kuin mikä: ennen tuomionsa täytäntöönpanoa tämä jättää hyvästit perheelleen ja taistelutovereilleen naisten itkiessä ja kyynelehtivän musiikin soidessa taustalla. Marsalkka Rommelin kaltaiselle ammattisotilaalle liika sokeri ja enkelikuorot menevät mielestäni mauttomuuksiin, olihan tämä uravalintansakin kautta valmistautunut kuolemaan tyynesti ja arvokkaasti. Ilman lopun joutavaa hempeilyä Foxin elämänkerta olisi voinutkin olla kertaluokkaa päräyttävämpi elämys, ovathan elokuvan tuotantoarvot aikansa laatuluokkaa ja näyttelijät erinomaisia. Siloteltuna ja ihannoitunakin Erwin Rommelin tarina jaksaa sykähdyttää ja jännittää vaikka vanhempiakin poikaviikareita.
Arvio: 3.5/5
THE DESERT FOX: THE STORY OF ROMMEL, 1951 USA
Ohjaus: Henry Hathaway
Käsikirjoitus: Nunnally Johnson, Desmond Young
Näyttelijät: James Mason, Cedric Hardwicke, Jessica Tandy
James Masonin tulkitsemana marsalkka Rommelin henkilö saa ihannoituja ja ritarillisia piirteitä. Ammattisotilaana marsalkka on lain ja järjestyksen puolestapuhujia, mutta osoittaa myötätuntoa ja kunnioitusta myös vangiksi saamiaan vihollisiaan kohtaan. Fanaattisen natsin sijaan säntillinen Rommel on likaisessa sodassa pikemminkin velvollisuudentunnosta kuin fanaattisesta uskollisuudesta esimiestään kohtaan. Foxin elämänkertaelokuva olikin avainasemassa myöhemmän Rommel-myytin popularisoijana sekä sodanjälkeisen Saksan imagon kohentajana. Elokuvan sanomana onkin, kuinka sotaan osallistuneet puolin ja toisin eivät välttämättä yksilöinä olleet vihollisiaan moraalittomampia. Sota ei ole pelkkää mustaa ja valkoista.
Todellinen Rommelkin oli elokuvan vastinettaan moniulotteisempi hahmo. Aavikkoketun esimerkiksi tiedetään alkuaikoinaan jopa ihannoineen naiivisti natseja, mutta vanhemmiten karistaneen illuusionsa ja pettyneen Hitleriin karvaasti. Foxin elokuvassa Rommelin viilenevä suhde führerin tulee ilmi jälkimmäisessä puolikkaassa. Olisin mieluummin pitänyt korpraalin Ben-Hurin Jeesuksen kaltaisena mystifioituna ja kasvottomana varjona kuin aktiivisena ja konkreettisena hahmona. Katsojille näytetään jopa Stauffenbergin ja salaliittolaisten pommi-isku Hitlerin päämajaan. Rommelin osallisuus salamurhahankkeeseen on todellisuudessa kyseenalaistettu: erään version mukaan marsalkka kehottikin henkilökohtaisesti Hitleriä astumaan alas valtaistuimeltaan rauhan puolesta ja sai myöhemmin maksaa virheestään hengellään.
Rommel, erämaan kettu onkin viimeisissä kuvissaan melodramaattinen kuin mikä: ennen tuomionsa täytäntöönpanoa tämä jättää hyvästit perheelleen ja taistelutovereilleen naisten itkiessä ja kyynelehtivän musiikin soidessa taustalla. Marsalkka Rommelin kaltaiselle ammattisotilaalle liika sokeri ja enkelikuorot menevät mielestäni mauttomuuksiin, olihan tämä uravalintansakin kautta valmistautunut kuolemaan tyynesti ja arvokkaasti. Ilman lopun joutavaa hempeilyä Foxin elämänkerta olisi voinutkin olla kertaluokkaa päräyttävämpi elämys, ovathan elokuvan tuotantoarvot aikansa laatuluokkaa ja näyttelijät erinomaisia. Siloteltuna ja ihannoitunakin Erwin Rommelin tarina jaksaa sykähdyttää ja jännittää vaikka vanhempiakin poikaviikareita.
Arvio: 3.5/5
THE DESERT FOX: THE STORY OF ROMMEL, 1951 USA
Ohjaus: Henry Hathaway
Käsikirjoitus: Nunnally Johnson, Desmond Young
Näyttelijät: James Mason, Cedric Hardwicke, Jessica Tandy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.