Still the Water (2014)

Voi sentään. Naomi Kawasen elokuvien taso on katsojasta riippuen joko heitellyt vuosien saatossa rajusti, parantunut paranemistaan tai pelkästään huonontunut elokuva toisensa perään, mutta siitä tosiasiasta ei kuitenkaan pääse mihinkään, että ohjaajan kansainvälinen suosio on ajan mittaan vain kasvanut ja kasvaa yhä edelleen. Kawasehan on tunnetusti ollut kansainvälisissä kilpailuissa ja festivaaleilla aktiivisesti mukana jo ensimmäisistä elokuvistaan alkaen, ohjaajan jokainen tuotos ensimmäisistä lähtien on ollut ehdolla suunnilleen kaikkiin jaossa oleviin palkintoihin ja monia on myös tullut voitettuakin.

Still the Waterin piti alunperin olla Kawasen uran siihenastisista leffoista kaikkein suurin ja kaunein, tähän saatiin tuotantoapua Euroopasta asti ja erinäisten lähteiden mukaan ohjaaja itse piti tätä julkaisuaikaan parhaana työnään sekä mestariteoksenaan ja odotti tiettävästi voittavansa tällä vihdoin Kultaisen palmunkin. Toisin kuitenkin kävi, ja Still the Water taitaa yhä edelleen olla Kawasen elokuvista se kaikkein eniten mielipiteitä jakava yksilö etenkin lännessä. Osa kriitikoista ja yleisöstä vihaa tätä oikein tunteella kun taas toinen puolikas on ottanut Kawasen kasvukertomuksen enemmän kuin omakseen.

Kyseessä todellakin on kahden kahden nuoren aikuistumiskertomus, joka näyttää hämmentävästi yhdistelevän paitsi Kawasen omaa tyyliä, mutta myös Sinisen laguunin kaltaisten teinileffojen perusosasia. Still the Water kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan rannalta löytyvästä ruumiista käynnistyvän tarinan syrjäisellä japanilaisella saarella avusta teini-ikäisestä pojasta sekä tämän tyttöystävästä. Tytön äiti tekee elokuvan mittaan kuolemaa, kun taas pojan vanhemmat ovat vain eronneet. Tarinan edetessä katsoja päätyy oppimaan kaksikon mukana yhtä sun toista paitsi ihmissuhteista, myös elämästä ja kuolemasta sekä saaren paikalliskulttuurista.

Mikäli syy ihmisten inhoon kiinnostaa, uskoisin sen liittyvän Kawasen vapaamuotoisempaan tapaan soljua tarinassaan eteenpäin ilman selkeämpiä juonellisia rakenteita. Tätähän on siis harrastettu jo aivan ohjaajan uran alkupuoliskosta lähtien, eikä tyyli oikeastaan tässä ole juuri sen ihmempää kuin ennenkään. Paljon aikaa käytetään tässäkin komean aallokon sekä luonnon kuvaukseen, välillä vaihdetaan paikallisperinteisiin graafisen aitoine rituaaliteurastuksineen. Elokuva päättyykin lopulta kahden nuoren orastavan rakkauden lopulliseen lihalliseen täyttymykseen. Mikään edellisistä ei varsinaisesti ohjaajan tuntien ole kovin uutta tai ihmeellistä, mutta länsimaiseen valtavirtamakuun tämäkin vähä todennäköisesti on pelkästään liikaa.

Omasta mielestäni kumpikin kriittinen ääripää on kuitenkin väärässä, sillä Still the Water ei ainakaan omaan makuuni ole sen enempää ohjaajan parhaita kuin huonoimpiakaan tuotoksia, lähinnä niitä keskinkertaisimpia. Jotenkin tämä vain jätti itselleni vaikutelman todella rajusta yliyrittämisestä, mikä edelleen heijastui liian itsetietoisena taiteiluna, lievänä fokuksen puutteena sekä reippaana ylipituutena etenkin tällaiseen löyhärakenteisempaan draamaan. Kokonaisuus tuntuu loppujen lopuksi kauhean kuivalta ja tyhjältä, vaikkei elokuva itse mitenkään erityisen huono olekaan.



Arvio: 3.5/5



FUTATSUME NO MADO, 2014 Japani, Ranska, Espanja
Ohjaus: Naomi Kawase
Käsikirjoitus: Naomi Kawase
Näyttelijät: Hideo Sakaki, Junko Abe, Jun Murakami, Makiko Watanabe, Miyuki Matsuda, Nijirô Murakami, Sadae Sakae, Tetta Sugimoto