Confessions (2010)

Tetsuya Nakashiman kaltaisen kekseliään veijarin hengentuotosten tapittamisen aloittamisessa on aina omanlaisensa pahuksen hauska kutkutuksensa, sillä jos vähänkään sattuu tuntemaan tämän kaverin leffoja ja erityisesti Memories of Matsukoa, pitäisi jo etukäteen ymmärtää Nakashiman liikkuvan aivan omanlaisessaan anarkistisen hilpeässä atmosfäärissään, josta ei oikein koskaan voi olla täysin selvillä mitä tuleman pitää ja miten edes taide-elämyksen varsinaisesti käynnistyttyä. Tästä syystä miehen elokuvat ovat ainakin itselläni olleet jo pitempään korkealla katsomislistalla vaikka noiden peevelien saatavuus onkin meillä perinteiseen tapaan melkoisen onnetonta tasoa.

Confessions on taas vaihteeksi yksi japanilainen psykologinen jännäri, mutta sen muoto hämmentää. Heti ensialkuun käväistään japanilaisessa luokkahuoneessa, jossa uusi opettaja kertoo tarinan koulun uima-altaaseen hukkuneesta lapsestaan sekä kahdesta nimettömästä oppilaasta, joita epäilee tämän murhaajiksi. Koska alaikäiset nuoret ovat lain kovan kouran ulottumattomissa, on täti päättänyt ottaa oikeuden omiin kauniisiin kätösiinsä sekoittamalla epäiltyjen eväisiin HIV-sairaan miehensä saastunutta verta sekä tietysti kuuluttamalla uutisen jälkikäteen koko luokalle.

Taattuun Nakashima-tyyliin tämäkin on vasta kevyttä alkua melkoiselle vuoristoradalle. Tästä eteenpäin tarina alkaa pomppia paikasta ja ajasta holtittomasti suuntaan ja toiseen vähä vähältä paljastaen yksityiskohtia lapsen murhasta sekä tekijöistä ja samalla kuljettaen itse juonta kohti vääjäämätöntä päätepistettään. Lähes koko juttu on kerrottu nimensä mukaisesti ensimmäisestä persoonasta välillä henkilöä vaihdellen. Ratkaisu saattaa kuulostaa todella omituiselta, mutta se toimii todellisuudessa hämmästyttävän hyvin. Siitä kiitos erinomaisille näyttelijöille sekä salakavalan maestron itsensä pistämättömälle tyylitajulle.

Nakashiman kostotrilleri oli aikoinaan valtava yleisö- ja arvostelumenestys, tämä keräsi pelkästään kotimaassaan koko joukon nimekkäimpiä sikäläisiä elokuva-alan palkintoja ja pääsi lähelle virallista Oscar-ehdokkuuttakin. Itse kuitenkin löysin tästä harmittavasti myös muutaman hölmön lapsuksen, jotka saavat ainakin itseni taipumaan lievän yliarvostuksen puolelle. Kaikessa synkistelyssä esimerkiksi on menty toisinaan jo niin pitkälle, että katsoessa tuntui kuin hahmot saisivat turpiinsa ja puukosta pelkästään jääkaapilla tai vessassa käydessäänkin. Sitten on tietysti jo aiemmin mainittu opettaja, joka loppua kohden tuntui jo vähän liiankin täydelliseltä ja kaikkitietävältä jopa maaniseksi kostajaksi. Näiden lisäksi editointi erilaisine dramatisointeineen on vedetty muutamassa kohtaa niin pahasti yli, että välistä meno kävi jo suorastaan humoristiseksi.

Häröilevän ohjailijan tuntien en taasen yhtään ihmettelisi vaikka tässä olisikin kyse jonkinlaisesta tarkoituksellisesta mustasta komediasta, joten eipä överiydestäkään kai tässä tapauksessa liikaa sovi sakottaa. Eikä tässä muuta merkittävää nipotettavaa sitten olekaan, joten...

Kauniimmin tai ainakin tiiviimmin ja toisin sanoin lausuttuna kyseessä on enimmäkseen onnistunut ja sangen persoonallinen japanialainen jännitysnäytelmä nipponin omalta ihmeohjaajalta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin todeta aasialaisen trillerin kovimpien mestareiden pystyvän kyllä halutessaan vieläkin tiukempaan tavaraan.



Arvio: 4/5



KOKUHAKU, 2010 Japani
Ohjaus: Tetsuya Nakashima
Käsikirjoitus: Kanae Minato, Tetsuya Nakashima
Näyttelijät: Ai Hashimoto, Kaoru Fujiwara, Masaki Okada, Takako Matsu, Yukito Nishii