Kirkas taivas (1961)

Kirkas taivas taitaakin sitten olla sellaisia tiettyyn aikaan, tiettyyn paikkaan ja tiettyyn kohdeyleisöön sidottuja juttuja, joista nykyihmisen on tuskin enää tähän loveen mahdollista päästä täysin perille. Grigori Tšuhrain kolmas täyspitkä nimittäin sijoittuu kronologisessa mielessä kylmän sodan suojasään viimeisiin vuosiin, jolloin Stalinin ajan hirmutekoja käsiteltäessä ja kauhistellessa oltiin päästy jo pitkälle ja viimeisiä aikoja vallassa keikkuva liberaali puolue-eliitti mielellään korosti omaa erinomaisuuttaan tuottamalla vielä lisää ja sakeampaa tavaraa tuosta terrorin täyttämästä synkästä ajanjaksosta.

Tšuhrain henkilöhistoriasta kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä oli silloisen puoluejohdon suosikkeihin kuuluva ohjaaja, joten Kirkkaan taivaan räikeän poliittisuuden ei kannata antaa yllättää itseään. Mihail Kalatozovin Kurjet lentävät -klassikkoa surutta lainaileva tarina esimerkiksi kertoo Stalinin ajan naispuolisesta ahkerasta tehdastyöläisestä, joka rakastuu alussa rohkeaan sankarilentäjään. Sota-aikana tämä samainen pilotti kuitenkin jää vangiksi, mutta pakenee ja ajautuu ajan hengen mukaisesti neuvostoyhteiskunnan viholliseksi. Vihdoin ja viimein neuvostokansojen isä kuitenkin päästää kylmän pierun, vanha ystävämme Nikita Sergejevitš tovereineen nousee valtaan, rakkaus voittaa pääparin saadessa vihdoin toisensa ja sankaripilottikin saa kunniansa takaisin. Niisk.

Kauniin vilpittömästi sanottuna tässä taitaa olla suuresti ihailemani Grigori Tšuhrain uran heikoimpia elokuvia. Balladi sotilaasta teki ainakin itseeni niin suuren vaikutuksen, että odotin tältäkin jotain vastaavaa maailman kauneimpiin kuuluvaa romanttista sotakertomusta, mutta sainkin parasta ennen -päiväyksensä vuosikymmeniä sitten ohittaneen sosialistisen realismin henkeä huokuvan saippuaoopperan. Tarinamielessä tässä on selvästi lähdetty liikkeelle sanoma edellä ja draama tuntuu jo yksistään siksi laihalta ja ponnettomalta kuin mikä. Ilmeisesti tässä on vielä käytetty jotain ammoin vanhentunutta neuvostoliittolaista väritystekniikkaa, joka saa koko jutun näyttämään ja tuntumaan vielä vuosikausia ikäistäänkin kulahtaneemmalta.

Ettei kuitenkaan mene kokonainen arvostelu taas kerran pelkäksi negatiiviseksi sadatteluksi, otettakoon tähän väliin muutama positiivinenkin huomio. Tšuhrain visuaalinen silmä on tässäkin parhaimmillaan kohdillaan ja harvoina tipoittaisina hetkinä tästäkin löytää muutamia todella tyylikkäitä ja nättejä kuvia, onpa kuvaus ylipäänsä hetkittäinkin selvästi keskivertoa parempaa jälkeä, muttei missään nimessä mestarin kahden edellisen elokuvan tasoa. Tahatonta komiikkaakin voi löytää Tšuhrain tavasta kuvata Stalinin ajan suurkaupungitkin parhaimmillaan helvetin esikartanoita muistuttavina sumuisen pimeinä ja kalseina rauniokasoina, joissa halpoihin ja resuisiin vaatteisiin puetut siviilit käyvät omaa selviytymistaisteluaan kuin jossain post-apokalyptisissä leffoissa. Sota-aika on sota-aika, mutta silti. En ole mikään asiantuntija enkä osaa sanoa miten lähellä totuutta tässä liikutaan, mutten toisaalta yllättyisi laisinkaan vaikka kyse olisikin jonkinlaisesta korniuteen asti vedetystä dramatisoinnista.

Olen tästäkin teoksesta nähnyt ja kuullut kaikenlaista enemmän ja vähemmän ylistävää hehkutusta ja hypeä, jopa ihan siinä määrin, että aloin jossain vaiheessa jo itsekin kyseenalaistamaan olenko edes katsonut samaa elokuvaa kuin moni tämän näennäinen ihailija. Grigori Tšuhrain Kirkas taivas saattoi ilmestyessään koskettaa ja puhutella yleisöään kaukaisella 60-luvulla, mutta aika on yksinkertaisesti ajanut tämän ohi niin kovalla hurinalla, ettei tästä taida olla meikäläisille yleisölle parhaimmillaan ihan menevän visuaalisen puolen lisäksi olla oikein kaksiseksi viihdykkeeksi. Väitänkin että ilman nimekästä ohjaajaansa tätä tuskin moni nykypäivänä muistaisikaan.



Arvio: 2.5/5



CHISTOE NEBO, 1961 Neuvostoliitto
Ohjaus: Grigori Tšuhrai
Käsikirjoitus: Daniil Khrabrovitsky
Näyttelijät: Evgeniy Urbanskiy, Georgiy Georgiu, Georgiy Kulikov, Leonid Knyazev, Natalya Kuzmina, Nina Drobysheva, Oleg Tabakov, Vitaliy Konyaev