Mandariinit (2013)

Vanhaan hyvään aikaan Neuvostoliitto esiintyi mielellään maailmalla jonkinlaisena kansainvälisyyden ja rajat ylittävän veljeyden puolestapuhujana, jonka isällisten siipien suojissa kaikki kansat uskonnosta ja kielestä riippumatta yhtyivät rinta rinnan laulamaan työväenlaulujaan ja työskentelemään paremman maailman puolesta. Suuren ja mahtavan lopullisesti sorruttua meni myös propagandakoneisto, aina niin tehokas ja rauhanomainen militaristis-sosialistinen diplomatia sekä kaikkia pienempiä kansakuntia lämmöllä ja rakkaudella kaitseva ruoskakäsi. Lopputuloksena syntyi koko joukko pienempiä ja suurempia etnisiä kahakoita ja separatistiliikkeitä ympäri entistä imperiumia.

Georgian ja Abhasian sota 90-luvun alussa oli vain yksi monista. Niihin aikoihin samalla suunnalla oleili myös koko joukko virolaisia maahanmuuttajia, joita ovat myös elokuvan päähenkilöt Ivo ja Margus, arvokkaiden mandariiniviljelmiensä luokse sodan keskelle jäävä kaksikko, joka päätyy ennen pitkää ottamaan suojiinsa rintamalinjojen eri puolilta kaksi haavoittunutta sotilasta, jotka oppivat saman katon alla yhtä sun toista mokoman kahakan turhuudesta.

Juoni tuo itselleni voimakkaasti mieleen sellaisen taannoin Suomen kuppaisessa televiossakin taajaan näytetyn venäläisen elokuvan kuin Käki, jossa Ville Haapasalon esittämä suomalainen sotilas päätyy saman saamelaisen naisen majaan neuvostoliittolaisen sotilaan kanssa ikään kuin neutraalille vyöhykkeelle. Syön hattuni ellei Zaza Urushadze tiimeineen ole oikeasti jossain vaiheessa imenyt inspiraatiota juurikin kyseisestä leffasta, niin paljon tarinan perusasetelma sitä muistuttaa.

Mikäli juonen epäoriginaalisuus unohdetaan ainakin hetkeksi, on kyseessä omasta mielestäni huomattavasti edellistä parempi teos lähes millä tahansa mittarilla. Abhasian kriisi oli esimerkiksi itselleni sen verran uusi tuttavuus, että pääsin nopeasti tarinaan sisään jo pelkästä uteliaisuudesta, mutta kun näyttelijätkin erityisesti virolaisesta kaksikosta lähtien antavat koska tahansa rasittavasti ilmeilevälle Haapasalon pojalle nekkuun. Hyväksyvän murahduksen ansaitsee myös tekijöiden käytännöllisempi lähestymistapa aiheeseensa ilman turhia taikatemppuiluja ja astraalimatkoja (kts. Käki).

En silti jaksa ymmärtää tämän ympärilleen keräämää valtavaa hypeä. Tarinassa ei luovuus juuri kukoista miksikään ja kauneuskin taitaa tällä kertaa olla pahemman kerran katsojan silmässä, mutta silti Mandariinit keräsi aikoinaan säkillisen erilaisia huippupalkintoja ympäri maailmaa ja pääsi Oscar-ehdokkaaksi asti parhaana vieraskielisenä elokuvana. Kultaukkeli meni kuitenkin yllättäen Pawel Pawlikowskin Idalle, joka todennäköisesti tuleekin samaan konkurssiin arvosteltua vielä ihan piakkoin. Ihan mihin tahansa ei Mandariinienkaan hype näköjään riittänyt.



Arvio: 3.5/5



MANDARIINID, 2013 Viro, Georgia
Ohjaus: Zaza Urushadze
Käsikirjoitus: Zaza Urushadze
Näyttelijät: Elmo Nüganen, Giorgi Nakashidze, Lembit Ulfsak, Misha Meskhi