The Postman's White Nights (2014)

En tiedä varmasti mutta arvelisin ettei Andrei Kontšalovski nimenä juuri suoralta kädeltä sano kovinkaan monelle yhtään mitään, mutta kyseessä on oikeasti paljon suuremman kaliiberin itäeurooppalaisia tekijämiehiä kuin mitä voisi kuvitella. Nuoruusvuosinaan huippulahjakkaana pianistinakin tunnettu Kontšalovski aloitti uransa jo 60-luvulla läheisen taiteilijaystävänsä Andrei Tarkovskin hovikäsikirjoittajana ja myöhemmin instrumenttikin vaihtui pianosta elokuvakameraan. Monenmoista käännettä ja mutkaa urallaan kokenut Kontšalovski onkin ainakin laatumielessä itänaapurin eturivin elokuvantekijöitä yhä edelleen vaikkeivat miehen tuotokset enää meillä juuri teattereihin asti tunnu helpolla pääsevänkään.

Vuosituhannen vaihteessa oli maailmalla muodikasta tuottaa elokuvia klassisen neorealismin ja cinéma vérité hengessä halpabudjetilla, amatöörinäyttelijöillä ja pitkälle improvisoiden. The Postman's White Nigts ei ehkä enää varsinaisesti lukeudu samaiseen liikehdintään, mutta imee siitä selvästi huomattavia vaikutteita ja onnistuu ainakin omasta mielestäni ylittämään useimmat genren paremmistakin tuotoksista. Tässäkin tapauksessa tapahtumapaikkana toimiva kylä ja kansallispuisto ovat oikeasti olemassa, ihmiset yhtä hahmoa lukuun ottamatta aitoja ja osa kuvastosta on taltioitu piilokameralla.

The Postman's White Nights ei sisälläkään perinteisessä mielessä minkäänlaista yhtenäistä juonta, vaan tässä seurataan kaikessa yksinkertaisuudessaan Aleksei-nimistä syrjäisen venäläisen pikkukylän postimiestä arkisissa askareissaan. Välillä tupaan astuessa talon väki onkin rakastelemassa takahuoneessa, välillä mieli tekee muuten vain rupatella ihmisten kanssa, välillä kiskotaan topallinen tupakkaa ja manataan kansanomaisen rehevään sävyyn maailman menoa. Siinä sivussa opitaan tuntemaan kylän monia värikkäitä persoonallisuuksia ja otetaan osaa kylähyhteisön pieniin iloihin ja suruihin. Jälkimmäisessä puolikkaassa Aleksei menee paikallisen pikkupojan kanssa kalastamaan. Kalareissun jälkeen huomataankin, että Aleksein veneen moottori on varastettu.

Mitään kaksista vauhtihirmua jännistysnäytelmää ei toisin sanoen ole tarjolla, mutta itse nautin ainakin suunnattomasti Kontšalovskin elokuvan aidosta ja kaunistelemattomasta realismista. Pelkästään katsomalla tunsin jo melkein nenässäni ehdan hiena, vodkan ja mahorkan tuoksun sekä opin tuntemaan koko kyläsen henkilöhahmot pienintä yksityiskohtaa myöten. Harmittavasti tässäkin vain on jälleen ne muutama pientä kauneusvirhettä, jotka onnistuivat nakertamaan kaikkein parhaat katselunautinnot ainakin itseltäni. Kyseessä esimerkiksi on pohjimmiltaan ehkä liiankin synkkä ja pessimistinen tarina vanhan kansanperinteen katoavaisuudesta muuttuvan maailman melskeissä; syrjäkylän asukkaatkin ovat jo pitkälle keski-iän ohittaneita vanhuksia, mutta kuvankauniissa maisemissa kylpevän köyhän yhteisön vääjäämätöntä tuhoa vauhdittaa entisestään naimaikäisen nuorison ja perheiden muutto kaupunkeihin. Lopulta matkan päässä katsojaa ei odota kuin avoimeksi jäävä lopetus ja järveä halkovalta autolautalta otettu yhteiskuva koko pienestä kyläyhteisöstä.

Toinen ongelma liittyy yllättäen elokuvan henkilöhahmojen runsaaseen voimasanojen käyttöön. Arkikielessä vanhat vodkaa maiskuttelevat maalaisukot kun tuppaavat käyttämään vapaamuotoisempaa kieltä kirouksineen, joten tekijät ovat fiksusti päättäneet lähteä sensuroimaan näitä klassisella piippausmetodilla. Parhaimmillaan näitä häiritseviä piippausääniä tuleekin sitten sellaisella tahdilla ettei niitä voi olla enää ikävällä tavalla huomaamatta. Vaihtoehtoinen ratkaisu sovinnaisine hiljennyksineen olisikin venäläisten kirousten ahkerasta viljelystä johtuen ollut tässä tapauksessa huomattavasti järjellisempi ratkaisu.

Mitä taas kokonaisuuteen noin yleensä tulee, itse pidän Kontšalovskin pitkälle viedystä arkirealismista kovasti. Joku heikkopäisempi olisi todennäköisesti koettanut tihrustaa harmaantuvan kyläyhteisön tarinan täyteen sokeria ja siirappia tai vähintään sensuroinut kaiken tupakoinnin ja juopottelun, mutta Kontšalovski ei suinkaan tähän sorru vaan antaa katsojan itse päättää miten asiaan suhtautuu ja miten siitä ajattelee - sillä poikkeuksella että tekijät ovat kuitenkin kokeneet tarpeelliseksi varoittaa katsojaa tupakoinnin vaaroista erillisellä varoitustekstillä. The Postman's White Nights valittiinkin aikoinaan Venäjän viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi, mutta se ei päässyt jatkoon. Venetsian elokuvajuhlilta taas tuli tuomisiksi kokonainen Hopeinen leijona.



Arvio: 4.5/5



BELYE NOCHI POCHTALONA ALEKSEYA TYAPITSYNA, 2014 Venäjä
Ohjaus: Andrei Kontšalovski
Käsikirjoitus: Elena Kiseleva, Andrei Kontšalovski
Näyttelijät: Aleksey Tryapitsyn, Irina Ermolova, Irina Silich, Nikolay Kapustin, Tatyana Silich, Timur Bondarenko, Viktor Berezin, Viktor Kolobkov, Yuriy Panfilov