Long Way North (2016)

Eletään tarkemmin määrittelemätöntä aikaa 1800-luvun Keisarillisella Venäjällä. Vanha aristokraatti ja arktisten alueiden tutkija on kadonnut matkallaan pohjoisnavalle ja tsaari on luvannut miehen olinpaikan selvittävälle miljoonan ruplan palkkion. Sasha, vanhan seikkailijan lapsenlapsi, karkaa kotoaan ja suostuttelee pohjoista rannikkoa kiertävän jäänmurtajan mukaansa matkalle kohti tutkimatonta napaseutua ja kadonnutta isoisäänsä.

Ensimmäinen Long Way Northissa pysäyttävä ominaisuus on sen äärimmäisen yksinkertaistettu ja yksityiskohdaton animaatio, joka todennäköisesti on sitä jo pelkästään kustannussyistä, sillä täydellisen Disney-henkisen piirrosjäljen tuottaminen maksaa satoja miljoona dollareita kun taas tämän budjetti oli hädin tuskin edes kymmenesosaa siitä. Pienen budjetin vuoksi kaikki kuviteltavissa oleva onkin pyritty selvästi tarkoituksella pelkistämään ja suoraviivaistamaan, hahmojen elehtiminen ja elekieli mukaan lukien. Jälki on todella omaperäinen, mutta aiheuttaa hahmotasolla myös paljon ongelmia.

Yksi pahimmista kompastuskivistä itse tarinassa on sen tylsyys. Mitään kovin erityistä ei tapahdu missään kohtaa, konflikteja ei nähdä eikä yksikään ongelma tunnu olevan tarpeeksi haasteellinen vaatiakseen kovin kaksista pähkäilyä tai ponnistelua. Tarinan hahmotkin tuntuvat päähenkilöä lukuun ottamatta enimmäkseen yksiulotteisilta ja mielenkiinnottomilta. Täysin olemattoman budjetin asettamat rajat hahmojen elekielen animointiin ja yleiseen designiin eivät ainakaan auta asiaa.

Toisaalta mikä animaatiossa ja juonipuolessa menetetään, se otetaan korkoineen takaisin silkassa tunnelmassa. Selvästi tekijät ovat nimittäin tällä kertaa panostaneet ääriään myöten huoliteltuun äänisuunnitteluun ja sen myös huomaa kaikessa rikkaudessaan viimeistään tapahtumien siirryttyä kohti pohjoista. Hyvän äänentoiston kanssa katsottuna melkein tunteekin hyisen puhurin, meren aallot ja yllään lentelevien naurulokkien jätökset niskassaan.

Varsinaista musiikkia Long Way Northssa kuullaan toisaalta hyvin vähän ja sekin koostuu pitkälti yksinkertaisesta sellomusiikista ja modernista post-rockista. Vaikka yleensä vedänkin hirveät pultit nykyaikaisen listamusiikin tunkemisesta historiallisiin elokuviin, tässä se ei oikeastaan liiemmin ärsyttänyt tai hämmentänyt, sillä muutama tarinan aikana kuultu lyhyt pätkä tavallaan istuivat muuhun kokonaisuuteen yllättävänkin hyvin. Hämmentävä ratkaisuhan tuo on, muttei välttämättä huonolla tavalla.

Ennen katsomista olin lukenut paljon ylistäviä arvosteluja tästä elokuvasta ja ainakin Wikipedian mukaan tämä on voittanutkin paljon palkintoja ympäri maailmaa. En tiedä mitä joku muu tässä näkee, mutta omasta mielestäni kyseessä on lähinnä hyvin keskinkertainen, ehkä hiuskarvan parempi animaatio mahtavilla soundeilla ja ylipäänsä jonnin verran persoonallisella otteella. Tässä ei vain ole oikein mitään ihmeellistä tai genreään mullistavaa, että tätä voisi oikeasti juhlia jonain alan uutena riemuvoittona.

Ei hirveän hyvä, muttei erityisen huonokaan. Sanotaan vaikka katsottava.



Arvio: 3.5/5



TOUT EN HAUT DU MONDE, 2016 Ranska, Tanska
Ohjaus: Rémi Chayé
Käsikirjoitus: Claire Paoletti, Fabrice de Costil, Patricia Valeix
Näyttelijät: Antony Hickling, Chloe Dunn, Christa Theret, Féodor Atkine, Leslie Clack, Peter Hudson, Tom Morton, Vivienne Vernes