Älä odota kirjettä (1959)

No mutta mitäs kaikkea muuta hyvää Mihail Kalatozov, tuo Georgian hassu pieni suuri mies tulikaan urallaan tehneeksi sen yhden kurkien lentämisestä kertovan klassikkoteoksensa lisäksi? No vaikkapa heti perään tällaisen perinteikkään Hollywood-seikkailuleffan hengessä tuotetun selviytymistarinan, mutta tavoilleen uskollisesti jälleen miljoona kertaa näyttävämmin ja tyylitajuisemmin kuin genren tuotokset keskimäärin yhä tänäkään päivänä. Nykyään katsottavissa oleva versio ei kuitenkaan ole virallisesti kuin keskeneräinen, sillä tyytymättömällä ohjaajalla oli alunperin tarkoitus kuvata muutamia kohtauksia uudelleen, mutta suunnitelmat eivät lopulta koskaan realisoituneet suuntaan taikka toiseen.

Tarinamielessä Kalatozovin seikkailufilkan ymmärtämiseen ei varsinaisesti tarvita kaksista mielikuvitusta tai symboliikantajua, sillä mies tässä harvemmin sellaisia juuri harrastaa. Tämän tarinakin esimerkiksi kertoo timanttiesiintymää etsivästä geologiryhmästä, joka jää ansaan Siperian loputtomaan erämaahan metsäpalon keskelle. Kulovalkeaa pakeneva ryhmä yrittää epätoivoisesti selvitä armottomia luonnonvoimia vastaan ja saada yhteyden ulkomaailmaan, mutta arvokkaat resurssit alkavat nopeasti huveta ja aika loppua kesken...

Lisättäköön edelliseen kuitenkin, että vaikka tarina lähteekin varsinaisesti liikkeelle metsäpalon tulisesta helvetistä, muuttuu tilanne elokuvan edetessä yhä enemmän taisteluksi lähenevää talvea, vähä vähältä kiristyvää pakkasta ja kasvavia nietoksia vastaan läpi tundran ja vuoristojen.Tällainen yllättävä täyskäännös tunnelmassa oli ainakin omasta mielestäni tekijöiltä suorastaan fantastisen loistava idea vaikkei se ehkä juonellisessa mielessä mitään kovin merkittävää uutta elokuvaan tuonutkaan.

Koska kyseessä on lähes samalla tuotantotiimillä kuvattu teos kuin Kurjet lentävät, lienee turha erikseen mainitakaan, että kyseessä on visuaalisesti lähes yhtä leuat loksauttava, parhaimmillaan jopa vähän komeampikin, kuin Kalatozovin ja Sergei Urusevskin edellisenkin yhteistyön hedelmänä syntynyt mestariteos. Tällä kertaa mustavalkoisena kuvattu siperialainen ikimetsikkö varjoineen ja siluetteineen riittää jo yksinään täräyttämään katsojaa tyylitajuisuudessaan lekalla takaraivoon, mutta viimeistään Kalatozovin harrastamien päällekkäisten kuvien ja Urusevskin akrobaattisen lennokkaiden kamera-ajojen liittyessä edelliseen päästään jo lajissaan kaikkein aikojen komeimpien kuvausteknisten suoritusten tasolle.

Älä odota kirjettä on todellinen ilo silmälle ja korvalle. Jos voisin, varmaan rakastelisinkin tätä elokuvaa silmilläni. Mutta ikävästi tämäkään ei vain ole mikään maailman täydellisin ja virheettömin timantti, vaan Kalatozovin visualisesta vyörytyksestäkin löytyy muutamia ikäviä säröjä, jotka onnistuvat repimään kokonaisuutta ainakin karvan verran väärään suuntaan. Kuten jo esimerkiksi aiemmin totesin, tarina ei ole mitenkään kovin syvällinen ja tyypilliseen kikkailuelokuvan tapaan ne komeat kuvaustekniset niksitkin tuntuvat hautaavan henkilöhahmot motiiveineen vahvasti alleen. Tatjana Samoilovan kauniista kasvoista toki ropisee roppakaupalla lisäpisteitä, vaikken ehkä tässä vaiheessa enää täysin varma hahmon päänsisäisestä maailmasta olekaan. Kaiketi yhtenä oleellisena teemana kuitenkin oli yksilötason tarpeiden ja kaunojen sivuuttaminen suuremman tehtävän tieltä.

Eri katsojilla todennäköisesti on hyvin erilaiset motiivit lähteä katsomaan tällaisia vanhan ajan vähemmän tunnettuja klassikoita. Itselleni uteliaisuuden ja yleissivistyksen ohella himo iski ihmepoika Rian Johnsonin taannoin julistettua Älä odota kirjettä Star Wars: The Last Jedin suurimmaksi inspiraatioksi. Luonnollisesti iski jälkimmäisen kuohittua tarve nähdä missä määrin Johnsonin visio möytäilee Kalatozovin näkemystä, mutta nyt molemmat katsottuani voin vain todeta The Last Jedin vertailun tähän olevan vähän samaa kaliiberia kuin vertaisi pierua oopperaan.

Mitä edellinen sitten ikinä tarkoittaakaan, jätän suosiolla lukijan oman mielikuvituksen varaan. Älä odota kirjettä on kuitenkin päräyttävä kokemus vailla vertaansa.



Arvio: 5/5



NEOTPRAVLENNOYE PISMO, 1959 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Kalatozov
Käsikirjoitus: Grigori Koltunov, Valeri Osipov, Viktor Rozov
Näyttelijät: Galina Kožakina, Innokenti Smoktunovski, Jevgeni Urbanski, Tatjana Samoilova, Vasili Livanov