Directionsin ensimmäisen kymmenminuuttisen verran seurataan rähjäistä taksikuskia, joka lähtee kuljettamaan teinityttöä isoäitinsä luo läheiselle hotellille. Autossa tyttö kuitenkin paljastuu ilotytöksi ja hotellillakin odottaakin tämän seuraava asiakas. Taksikuski päättää potkia tytön pihalle ja matkata takaisin aikeisemman asiakkaansa luo. Taakse jäävä ilotyttö kiroaa taksikuskin ja huutaa tämän olevan alhaistakin alhaisempi konna, jopa halpoja ilotyttöjäkin kurjempi otus. Piankos myös paljastuu, että näin asian laita Stephan Komandarevin kuvaamassa maailmassa valitettavasti myös toisinaan on...
Tässä leffassa on kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin kekseliäs ja suhteellisen toimiva perusidea, joka saa vain ihmettelemään miksei vastaavaa ole meillä keksitty koskaan sellaisenaan hyödyntää. Directions nimittäin koostuu kokoelmasta bulgarialaisten taksikuskien yhden illan keikkoihin nivoutuvien pienempiä tarinoita. Taksikuskit itse ovat tarinoissaan yleensä kaikkein vähäpätöisimpiä toimijoita, eikä katsojalle oikeastaan kerrota edes heidän nimiään. Yhdestä tiedetään tämän menettäneen ainoan poikansa, yksi joutui vaikeuksiin velkajärjestelyiden kanssa. Yksi kuskeista on pappi ja yksi yrittää vakuuttaa itsemurhaa hautovaa miestä luopumaan suunnitelmistaan.
Koko jutun nerokkuus piilee simppelin juonikuvion tarjoamasta mahdollisuudesta olla koko ajan kiinnostavassa liikkeessä ja käsitellä lyhyessä ajassa useita erilaisia teemoja ilman monimutkaisia ja kalliita kameratemppuiluja. Suurimman osan ajasta kameramies vain istuu pelkääjän paikalla, asiakkaat sekä radio hoitavat pääosan dialogista ja välillä sitten leikataan sujuvasti eri kuljettajien välillä. Tähän päälle erinomainen käsikirjoitus ja a vot. Komandarevin eloisa ohjaustyö ei tunnu missään kohtaa turhaan pysähtyvän tai alkavan toistaa itseään sen enempää kuvallisessa kuin verbaalisessakaan mielessä.
Kuvaus- ja kerrontatyylillä on kuitenkin yksi todella paha Akilleen kantapäänsä, joka onnistuu syömään muuten näppärää kokonaisuutta pahemman kerran: tarinan sinkoillessa nopeaan tahtiin dialogista ja hahmosta toiseen, alkaa nopeasti tuntua etteivät tekijät oikeasti ole osanneet syventyä mihinkään tai varsinaisesti halunneetkaan sanoa oikein mitään erityisen painavaa mistään vaan tyytyvät räiskimään sujuvaa dialogia ja karikatyyrimäisiä hahmoja vähän sinne tänne. Tämä saattaa kuulostaa nipottamiselta, mutta kyseessä on tässä tapauksessa oikeasti sellaisen kokoluokan ongelma, ettei tuosta noin vain pääsekään yli eikä ympäri.
Mistä kuitenkin Directionsissa pidin alussa, pidin myös sen loputtua. Perusidea ei varsinaisesti kanna täysin siivin aivan loppuun asti, mutta se kantaa tarpeeksi jotta tämän pystyy sujuvasti katsomaan yhdeltä istumalta ja jopa varovaisesti vähän suosittelemaankin aiheesta kiinnostuneille. Kaiken vähäisenkin hypen perusteella odotin tältä kuitenkin vieläkin enemmän.
Arvio: 3.5/5
POSOKI, 2017 Bulgaria, Ranska, Makedonia
Ohjaus: Stephan Komandarev
Käsikirjoitus: Simeon Ventsislavov, Stephan Komandarev
Näyttelijät: Assen Blatechki, Dimitar Banenkin, Haralan Alexandrov, Ivan Barnev, Sofia Bobtcheva, Stefan Denolyubov, Vasil Banov
Arvio: 3.5/5
POSOKI, 2017 Bulgaria, Ranska, Makedonia
Ohjaus: Stephan Komandarev
Käsikirjoitus: Simeon Ventsislavov, Stephan Komandarev
Näyttelijät: Assen Blatechki, Dimitar Banenkin, Haralan Alexandrov, Ivan Barnev, Sofia Bobtcheva, Stefan Denolyubov, Vasil Banov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.