Kirsikkapuiden alla (2015)

Pitihän tämäkin ihme sitten lopulta nähdä. Vähän vajaan parinkymmenen vuoden festivaalien ahkeran kiertämisen ja vaihtelevan menestyksen saattelemana vihdoin ensimmäinen Naomi Kawasen ohjaustyö myös Suomessa. Eipä ohjaaja ollutkaan tähän mennessä ehtinytkään kuin voittaa kertaalleen lähestulkoon kaiken Oscaria lukuun ottamatta, joten ajan voinee sanoa olleen enemmän kuin valmis tällekin merkkitapaukselle vaikka enin osa Kawasen urastakin taitaa tässä vaiheessa olla jo takanapäin. Niin jättekivaa.

Onneksi Kawasen tämänkertaisesta voi ainakin todeta sen kuuluvan ohjaajansa töiden parempaan ja helppotajuisempaan päähän. Kaikenlaiset nuoruusvuosien kokeilut sekä vuosituhannen alun dokumentaarisemmat kikkailut on tässä vaiheessa jo selvästi jätetty vähemmälle ja valtavirtaa kosiskeleva perinteinen juonielokuva nostettu entistäkin näkyvämpään osaan. Viimeinen ei siis tässä tapauksessa ole mitenkään erityisen huono juttu.

Tutun kawasemaiseen tyyliin varsinainen juoni ei ole tälläkään kertaa sieltä monimutkaisimmasta päästä, itse asiassa se on jo vähän turhankin nähty ihan kliseisyyteen asti. Suurin osa Kirsikkapuiden tapahtumista sijoittuu Sentaro-nimisen keski-ikäisen ukkelin pyörittämään pieneen dorayaki-pannukakkuja myyvään kojuun, jonne palkataan avustajaksi Hirokazu Kore-edan viimeisimmistä tutun edesmenneen Kirin Kikin esittämä piskuinen mummeli. Uudella avustajalla on ruoanlaittohommat enemmän kuin hanskassa ja bisnes kukoistaakin oman aikansa, mutta satumaisen kauniisti alkanut liikekumppanuus ei kuitenkaan voi jatkua sellaisenaan loputtomiin...

...eli kyseessä on toisin sanoen jälleen vanha tuttu sydäntä lämmittävä tarina vähän erilaisista ystävyksistä; olen pelkästään kuluneen vuoden aikana nähnyt vastaavia elokuvia ainakin kolme tai neljä vähintään. En tiedä mikä tällaisissa jutuissa ihmisiä niin paljon kiehtoo, mutta aiheesta tunnutaan parhaimmillaan saavan aikaiseksi kiinnostavia tarinoita mitä erilaisemmista teemoista vaikka sitten pogromeista ja holokaustista (esim. Liike pääkadulla) lähtien. Harva asia lämmittäkään yhtä paljon mieltä kuin etniset puhdistukset ja uuninluukkujen kolina näin aamutuimaan.

Kawase ei tosin mene elokuvassaan ihan niin pitkälle. Oikeasti Kirsikkapuiden alla onkin jälleen ohjaajalleen totuttuun tapaan kertomus ihmisen suhteesta itseensä ja ympäristöönsä, mitä edelleen korostetaan keskittymällä oikein pieteetillä ruuanlaiton pienimpiin yksityiskohtiin taustalla tirisevää rasvaa ja kiehuvaa vesipataa myöden. Välillä poistutaan kojusta kuvaamaan puiston kirsikkapuita ja kuuntelemaan taustalla leikkivien lasten tuottamaa hälyä, hetkeä myöhemmin palataan takaisin rauhoittavasti porisevien papupatojen pariin. Tässä mielessä ainut varsinainen ero ohjaajan aiempiin teoksiin on hengellisemmän sanoman täydellinen puuttuminen, mikä on toisaalta myös kauhean harmi.

Suurin osa Kawasen ystävyyskuvauksesta pyöriikin enemmän tai vähemmän kuvatun kaltaisen tunnelmallisen aistillisuuden ja rikkaan äänimaiseman ympärillä, mutta tapahtuu tarinassakin yhtä ja toista. Katsojalle esimerkiksi paljastetaan kojunpitäjän historian kattavan muutakin kuin tylsän työn pikaruoka-alalla: aiemmin mies tuli baari-illan päätteeksi nujakoineeksi maksettavakseen sievoiset vahingonkorvaukset, pahainen pannukakkupömpelikin on todellisuudessa velkojien omaisuutta ja avustajana työskentelevällä mummollakin on taudin aiheuttamia epämuodostumia käsissään muistona nuoruusvuosiltaan.

Mihin kaikki edellinen lopulta johtaa, en ala tässä spoilaamaan, mutta mitään nenäliinatragediaa tai oopperamaista melodraamaa on tältä(kään) leffalta kuitenkaan turha odottaa. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan näinkin simppeliltä draamalta maltillisempaa kestoa ja Kawasen kaltaiselta nimiohjaajalta edes ripauksen omaperäisempää otetta vanhojen kierrätyksen sijaan.

Eipä kai tuossa muuten. Oikeasti pitäisikin olla vain iloinen, että Kawasenkin ura on tällä hetkellä vain nousujohteinen ja ohjaajan uusimmatkin tuotokset löytävät nykyisin tiensä lähes säännönmukaisesti myös meikäläisille markkinoille. Kurjemmassakin jamassa voisi tässä maailmassa asiain laita tunnetusti olla.



Arvio: 4/5



AN, 2015 Japani, Ranska, Saksa
Ohjaus: Naomi Kawase
Käsikirjoitus: Naomi Kawase
Näyttelijät: Kirin Kiki, Kyara Uchida, Masatoshi Nagase