Himizu (2011)

Vuoden 2011 tietämillä Japanin Sendain kaupungin lähettyville iski yli yhdeksän magnitudin massiivinen maanjäristys, joka aiheutti pienessä ajassa mittaamattomat määrät vahinkoa sekä tappoi kymmeniä tuhansia ihmisiä ja jota seuraavat tsunamit johtivat meillä asti näyttävästi uutisoituun Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen. Sion Sono oli samoihin aikoihin valmistelemassa Himizun kuvauksia ja kyseisen luonnonmullistuksen myötä kaikki päätettiinkin panna nopealla aikataululla kerralla uusiksi.

Himizu alkaa Sendain maanjäristyksen ja tulvien taaksen jättämistä raunioista, jossa tarinan päähenkilö vaeltelee vailla päämäärää elokuvan toisen päähenkilön lukiessa samalla runoja. Seuraavaksi vaelteleva nuori mies avaa vanhan jääkaapin, ottaa sieltä aseen ja ampuu itseään päähän. Sitten paljastuukin, että kaikki olikin vain unta. Siis kaikki paitsi maanjäristys ja tsunami.

Tarinan teini-ikäinen päähenkilö on nimeltään Yuichi. Yuichi elättää itseään ja äitiään perheen pienellä veneilybisneksellä. Perheen isä on pelkkä pummi ja luuseri, joka yleensä ilmaantuu kuvioihin vain tarvitessaan rahaa milloin mihinkin. Normaalisti perheenjäsenten kohtaaminen päättyy väkivaltaisesti ja Yuichi löytää itsensä verisenä kuralammikosta kerta toisensa jälkeen. Viimeinen on samalla myös osa elokuvan toistuvaa teemaa.

Toinen päähenkilö on vuorostaan runoja harrastava teinityttö nimeltä Keiko, Yuichin ystävä ja turhautuneiden vanhempiensa kanssa asuva häviäjä, jolle isukki ja äitykki ovat jo valmistelleet ikiomaa hirttoköyttäkin itsemurhaa varten.

Varsinaisen juonen kuvaaminen on tässä tapauksessa vähän vaikeampi tehtävä, sillä Himizukoostuu lähestulkoon pelkästään näiden kahden hahmon ympärille koostetuista angstisista ja karuista kohtauksista, joissa yleensä itketään ja huudetaan poikkeuksellisen paljon. Mikäli Sion Sonon vuoristoratamaisesti yksittäisten elokuvien sisällä heittelevä tyyli on ennestään tuttu, niin tässä on kyse juurikin samasta asiasta vähän turhankin äärimmäisyyksin asti venytettynä.

Henkilökohtaisesti kävin pitkään sisäistä kamppailua Himizun nerouden ja sekavuuden välillä, ja tulin lopulta lopputulokseen, että Sonon kikkailu on tainnut tässä mennä vähän liiankin pitkälle. Mitä enemmän tämän juonta miettii, sen sillisalaattimaisemmaksi sotkuksi se tuntuu muuttuvan. Eiköhän nuorisodraamaa, yakuza-juttuja ja puhdasta vihaa hybridisoivalle japskielokuvalle faninsa löydy, mutta omaan makuuni Sonolta on paljon parempia hillitympiäkin elokuvia, esim. Hazard.

Tämä menee omalta osaltani jo aivan itsensä toistamiseksi, mutta Himizun pääkaksikko tekee jälleen kerran aivan loistavaa jälkeä - kumpikin ensikertalaisia. Itse asiassa duo voittikin muinoin Venetsian elokuvajuhlilla jonkin erityispalkinnon parhaasta roolityöstä. Mutta milloinka Sion Sonon leffassa olisi huonoja näyttelijäsuorituksia ollutkaan?

Loppujen lopuksi Himizu jätti allekirjoittaneelle taas kerran aika kaksijakoiset fiilikset. Onhan tässä nyt tavallaan ohjaajan vihaisimpia ja ahdistuneimpia päräyksiä, mutta kun kokonaisuus tuntuu niin kauhean epämääräiseltä ja sekavalta ettei siitä meinaa saada kunnolla otetta millään. Vähän vähemmän poikkoilevalla ohjauksella tässä olisi voinut Sonon parempia teoksia, mutta minkäs teet.

Ai niin. Himizu muuten tarkoittaa myyrää, mikä on viittaus siihen aiemmin mainittuun kura-teemaan. Myyrä velloo ikänsä kurassa, mutta jatkaa, jatkaa elämää....


Arvio: 3.5/5


HIMIZU, 2011 Japani
Tuotanto: Masashi Yamazaki, Haruo Umekawa
Ohjaus: Sion Sono
Käsikirjoitus: Sion Sono, Minoru Furuya
Näyttelijät: Fumi Nikaidô, Shôta Sometani, Tetsu Watanabe