Unico in the Magic Island (1983)

"Olen elänyt kaikki nämä vuodet vain vihasta ihmisiä kohtaan, mutta nyt sinä väität minulle ihmisten olevan hyviä ja kerrot minun tarvitsevan ystävää. Kauniit sanasi sulattavat sydämeni."

Ystävyyden ja lähimmäisenrakkauden esitaistelija numero yksi on jälleen täällä - yhdessä Sanrion tiukimmista ja armottomimmista elokuvista koskaan! Tai no, oikeastaan Sanrio on vain hoitanut tämän tuotantopuolen ja itse animaatio on ikilegendaarisen Hiroshiman pojanelokuvaversion tekijöiden käsialaa. You know, se leffa missä päähenkilön perhe kärventyy kuoliaaksi Hiroshiman pommituksissa.

Toisin sanoen vihdoin halinalleleffa, jonka minäkin haluan katsoa!

Jos ylläoleva sai karvat nousemaan pystyyn, niin odottakaapa vain itse leffan näkemistä. Unico-saagan edellinen osa, The Fantastic Adventures of Unico oli sen verran lapsellinen ja tyhmä, että Sanriolla päätettiin taas vääntää nupit kaakkoot ja tuottaa kakaroille taas vaihteeksi oikein kunnolla painajaisia vanhojen hyvien aikojen tapaan. Tällä kertaa Unico päätyy keskelle pahan noidan salakavalaa suunnitelmaa muuttaa kaikki ihmiset ja eläimet zombimaisiksi palikkaukoiksi, joista noita sitten kokoaa itselleen suurta taikalinnaa.

Juoni ei varmaan kuulosta kovinkaan erikoiselta, mutta tämä elokuva todellakin on juuri sitä. Ajatus koko elokuvan hahmojen muuttumisesta "zombeiksi" kesken tarinan tuntuu jo ajatuksena kammottavalta, mutta kun tässä käytännössä kaikki Unicon ystävät pieniä lapsia ja söpöjä koomisia sivuhahmoja myöten muutetaan eläviksi kuolleiksi. Suuri osa elokuvan kohtauksista sijoittuu vielä näistä samaisista kasvottomista ukoista koottuun linnaan, jossa elottomia silmiä ja raajoja pilkottaa joka seinästä pelkästään muistuttamassa tuhosta ja kuolemasta.

Huhhuh!

Ai niin. Kannattaa etenkin lopun kliimaksissa muistaa että aina kun zombi-ihmisistä kootun linnan osia tuhoutuu, kohdalla olevat ihmiset ja pikkueläimet kuolevat samalla.

Kunpa muu elokuva olisi edes vähän iloisempi, mutta kun ei. Tuntuu, että vähän kaikesta on tässä koetettu tehdä tarkoituksella mahdollisimman häiritsevää ja hämmentävää. Nukkemainen noita itse on häkellyttävän epäinhimillinen ilmestys, noidan linnake erilaisine ilmeisesti lapsekkaiksi tarkoitettuine kojeineen äärimmäisen häiritsevää kamaa ja koko leffan tunnelma noin yleensäkin on pilteille suunnatuksi leffaksi poikkeuksellisen painostava ja lohduton. Edellisestä osasta tuttua söpöilyä ja halinallemeininkiäkin nähdään ja kuullaan vasta aivan loppuminuuteilla.

Tämä menee jo ihan psykologisen kauhun puolelle. Ihme jos joku piltti ei tästä ole kehittänyt jotain elinikäistä psykologista kompleksia.

Sääli, että suuri osa muusta elokuvasta ei oikein toimi laisinkaan yhtä hyvin kuin sen pelottavampi anti. Tai no, animaation taso taitaa tässä olla ylivoimaisesti paras kaikista Unicoista ja ehkä Sanrion leffoista noin yleensäkin, mutta tarinapuoli ontuu tässä kyllä toisinaan pahasti. Suuri osa Island of Magicin juonesta on hyvin ohuella punaisella langalla kokoon sidottu sotku, tarinan hahmoihin ei oikeastaan pääse kunnolla sisään missään vaiheessa ja Unicon itsensäkin rooli on viimeistä viittä minuuttia lukuun ottamatta täysin olematon. Oikeastaan koko hahmon voisi leikata tästä pois mitään kovin olennaista menettämättä.

Näin Sanrio-maratonin lähestyessä loppuaan voin kai jo hyvällä omallatunnolla paria viimeistä elokuvaa näkemättä julistaa Unico in the Magic Islandin firman synkimmäksi ja traumaattisimmaksi tuotokseksi about koskaan. Chirinin Kello kohautti jo aikoinaan äärimmäisellä synkkyydellään ja The Mouse and His Child vei piirretyn väkivallan ja nihilismin aivan uusille leveleille, mutta Unico menee jo siinä määrin kunnon kauhuksi ettei tästä varmaan enää paljoa pidemmälle lastenleffassa pääsekään - edes Japanissa.

Kun muu leffa vain olisi vähintään yhtä tasokas kuin mitä se on surrealistisen painajaismainen ja tässä voisi hyvinkin olla viiden tähden klassikko.


Arvio: 4/5


UNICO: MAHO NO SHIMA E, 1983 Japani
Ohjaus: Morimi Murano
Käsikirjoitus: Osamu Tezuka, Mami Sugano
Näyttelijät: Chieko Baisho, Iruka, Katsue Miwa, Masako Nozawa, Masaru Ryuzaki