The Fantastic Adventures of Unico (1981)

Söpön pienen ystävyyttä ja lähimmäisenrakkautta opettavan yksisarvisen seikkailut jatkuvat jälleen. Kyseessä on toisin sanoen Osamu Tezukan tosi pienille taaperoille suunnattu halinalle-tyyppinen kivailuhahmo, jonka seikkailuja kustansi aikoinaan samainen Sanrio-niminen lafka, jonka tuotantoa olen arvostellut huvikseni pitkin kevättalvea.

Ennen tätä Sanrio oli sarjakuvan lisäksi julkaissut hahmosta pilotin asteelle jääneen televisiosarjan verran materiaalia. Firma haistoi Unicossa sen verran potentiaalia, että hahmolle päätettiin omistaa kokonainen oma pieni elokuvasarjansa, jonka ensimmäistä oikeaa episodia käyn mä nyt perkaamaan.

Elokuvan ihka ensimmäisessä kuvassa nähdään vaaleanpunainen yksisarvinen ja...

*PIIPPIIPPIIPPIIPIIPIIPIIP*

Hei! No homo!

Sitten päästäänkin itse asiaan. Unico on söpö pieni yksisarvisen poikanen, jolla on erityinen taito tehdä ihmisistä onnellisia. Olympoksen kuolemattomat jumalat eivät katso hyvällä yksisarvisen temppuja vaan käskevät ihmishahmoisen Länsituulen viemään otuksen kauas kadotuksen vuorille, mutta Länsituulen käy pikku söpöläistä sääliksi ja se päättää jättää sen ihmisten maailmaan.

Edellisen pilottijakson arvostelussani taisin mainita, miten turhaa ja typerää Unicon alkuperäisen tarinan muuttaminen oli. Noh, tässä koko homma kuitenkin unohdetaan ja aloitetaan tarinamielessä taas kätevästi täysin alusta sillä alkuperäisellä.

Itse elokuvan muuta juonellista antia tuskin tarvitsee kauheasti erikseen puidakaan, sillä sitä ei taaperoikäisille lapsille suunnattuna käytännössä juurikaan ole. Ensimmäisen kolmanneksen verran Unico häärää pikkupirun kanssa ja loppu leffa menee korissa asustavan laulavan kissanpennun seurassa. Kissanpentu haluaisi olla ihminen ja löytää itselleen noidan, koska... öh... äh... ööööööööö.....

Lopussa vastaan astuu salaperäinen häiskä, joka sitten paljastuu elokuvan pahikseksi. En vielä leffan loputtuakaan tiennyt heebon nimeä tai motiivia, mutta ainakin meno tuntui paranevan huimasti heti häijyläisen ilmestyttyä maisemiin.

Tason yllättävällä nousemisella myös tarkoitan sitä. Lähes puoliväliin asti The Fantastic Adventures of Unico on täysin päämäärätöntä pitkäveteistä sättäämistä ja sottaamista ilman minkäänlaista järjen hiventä, mutta loppua kohden animaation taso alkaa dramaattisesti parantua koko ajan, onpa tässä ihan hyvin rakennettua jännitystäkin. Tätä katsoessa tuntuu kuin tekijät olisivat vain ladanneet puolet koko roskan budjetista pelkkään loppupuolikkaaseen ja vetäneet alun miten sattuu, mutta homma tuntuu toimivan.

Ai niin, tässä myös lauletaan. Yllättäen kyseiset rallattelut eivät ole ollenkaan niin kamalia kuin voisi luulla. Musiikista nauttimista toki avitti taustalla loistava vinkeä musiikkivideomainen animoitu psykedelia, joissa Hello Kittykin tekee pikaisen cameon. Ainut ongelma itselläni on, etteivät kyseiset venkutukset oikein tunnu istuvan muuhun elokuvaan laisinkaan eikä niihin viitakaan enää alun parikymmenminuuttisen jälkeen ollenkaan. Ei musikaaleja näin tehdä.

The Fantastic Adventures of Unico on tyhmä, tyhmä elokuva. Missään ei ole mitään järkeä, tarinassa on aukkoja kuin kalaverkossa ja englanninkielinen dubbaus aivan erityisesti riipii hermoa ja sielua. Mutta toisaalta tässä ei ainakaan ole Jar jar Binksiä tai Indiana Jonesia kiipeämässä siihen jääkaappiin, joten kai tämä ihan hyvä on. Unicokin on edelleen hahmona harvinaisen sympaattinen ja hienosti suunniteltu, joten...

Kai se vaan niin on, että ystävyys on taikaa Japanissakin.

Hihii!


Arvio: 3.5/5


UNICO, 1981 Japani
Tuotanto: Masao Maruyama, Tsunemasa Hatano
Ohjaus: Osamu Tezuka, Toshio Hirata
Käsikirjoitus: Osamu Tezuka, Masaki Tsuji
Näyttelijät: Chieko Baisho, Iruka, Junko Hori, Katsue Miwa, Kazuko Sugiyama, Makio Inoue, Ryouko Kitamiya, Taeko Nakanishi