tiistai 6. maaliskuuta 2018

Be Sure to Share (2009)


Be Sure to Share on vähän erilainen elokuva. Sion Sono noin yleensä on varsin särmikäs ja räiskyvä persoonallisuus ja esimerkiksi juuri ennen tätäkin miekkonen tuli ohjanneeksi superkunnianhimoisen ja eeppisen, alunperin yli kuusituntisen Love Exposuren. Ymmärrettävästi Sonolla ei ollut minkäänlaista aikomustakaan tehdä heti perään kovin suurta tai kunnianhimoista taide-elokuvaa. Kyseessä on toisin sanoen kevyt välityö, joten rima ei tässä ollut tarkoitettukaan kovin korkealle.
Tarinapuoli on yksinkertaisuudessaan sentimentaalinen kertomus 27-vuotiaan Shiron pyrkimyksestä päästä väleihin syöpäsairaan, nuoruudessaan tiukkana jalkapallovalmentajana ja kalamiehenä pätevöityneen isänsä kanssa. Varsinainen tarina on kerrottu Shiron näkökulmasta ja takaumina.
Tietysti varsin yksinkertaisessa tarinassa on myös pari ihan mielenkiintoista ja yllättävää twistiäkin, mutta niitä en tietenkään halua tässä spoilata.


Kuten arvata saattaa, tässä leffassa ei paljoa kirjoittamista ole, sillä tällä kertaa kyse ei todellakaan ole mistään kovin moniulotteisesta tai filosofisesta taideteoksesta. Loppujen lopuksi kysymys on vain suoraviivaisesti etenevästä pienestä ja intiimistä draamasta ilman Sonon aiempien leffojen lennokkaampia kommervenkkeja ja splatter-juttuja. Be Sure to Share on periaatteessa juurikin niin tavanomainen kuin Sion Sonon leffa voi vain olla, ohjaajalleen terapeuttinen höyryjenpäästelyelokuva ennen Cold Fishiä, Guilty of Romancea ja Himizua.
Lopullinen totuus Be Sure to Sharen varsinaisesta hyvyydestä tai huonoudesta on lähinnä kiinni katsojan omasta mausta ja odotuksista. Periaatteessa kyseessä taitaa olla Sonon elokuvista tylsin ja "mainstreamein", mutta kun ottaa huomioon sen syntyajankohdan ei tuosta jaksa paljoa harmistua. Ainakin tämän tunnistaa hyvällä tavalla ohjaajansa teokseksi ja pystyy helposti katsomaan vähintään kerran vaikka sitten yhden illan iloksi.


Arvio: 4/5


CHANTO TSUTAERU, 2009 Japani
Tuotanto: Sion Sono
Ohjaus:
Sion Sono
Käsikirjoitus: Sion Sono
Näyttelijät: 
Akira, Ayumi Ito, Denden, Eiji Okuda, Keiko Takahashi, Mitsuru Fukikoshi, Sosuke Takaoka, Toshiki Ayata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.