Pyhän Yrjön juhlat (1930)

Olen viime aikoina ottanut tavoitteekseni katsoa osana meneillään olevaa suurta neukkumaratonia kaikki itselleni tuntemattomat Jakov Protazanovin neuvostovuosien teokset alusta loppuun. Tähän mennessä on tullut vastaan useampikin positiivinen yllätys ja onnistuminenkin, jotka ovat muuttaneet käsitystäni ohjaajasta huomattavasti. Pyhän Yrjön juhlien ja edellisen katsomani protazanovin välissä on muutama vielä arvostelua odottava yksilö, mutta halusin vaihteeksi katsahtaa edes yhden miehen vähemmän hyväksi havaituista teoksista ennen paluuta niiden parempien pariin.

Ymmärtääkseni tämän tekoaikaan Neuvostoliitossa oli voimissaan pitkän vapaamielisemmän jakson jälkeen uusi kontrollin tiukentumisen ja kiihkeän uskonnonvastaisen kampanjoinnin kausi. Näinpä Protazanovinkin elokuvan keskeiseksi aiheeksi tuli trendikkäästi kirkon sekä tyhmien ja rumien kristittyjen kustannuksella ilkkuminen.

Tällä kertaa upporikkaat kirkonmiehet päättävät järjestää rahamieskapitalistien kanssa juhlat köyhyyden puolesta saarnanneen pyhimyksen kunniaksi ja kerätä rahat pois tyhmiltä uskovilta. Hommaan tulee kuitenkin mutka matkaan kun vankilasta paenneet roistot päättävät esiintyä uudestisyntyneenä pyhäinmiehinä ja kerätä massit parempaan talteen.

Pyhän Yrjön juhlat alkoi ainakin omaan silmääni hilpeästi lavastetulla kertomuksella pyhän miehen elämästä, mistä jatketaan kirkkoisiin katsomassa samaa valkokankaalta. Ilmeisesti tällä on tarkoitus korostaa pyhien kertomusten olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

Siitä eteenpäin homma jatkuukin loppuun asti hyvin ennalta-arvattavia polkuja. Pyhän Yrjön juhlat käyttää kaikki mahdolliset uskonnonvastaisen propagandan perinteisimmät kliseet ja argumentit sellaisella tarkkuudella ettei tästä jaksanut kauheasti enää edes innostua. Vanhemmissa protazanoveissa on sentään perusidean lisäksi paljon yksittäisiä luovia gageja ja irtovitsejä, mutta tämä tuntuu parhaimmillaankin vain turhan tärkeilevältä yhden vitsin komedialta.

Loppujen lopuksi tämän katsominen tuntuikin itsestäni vähän samalta kuuntelisi jotain ikivanhaa kömpelöä black metal -albumia, jossa lauletaan pelkästään siitä miten "Jeesus haisee, mä en tykkää Jeesuksesta". Ennen vanhaan tuokin on varmaan yleisöön uponnut, mutta nykyään kyseisen kaltainen lapsekas pelleily herättää lähinnä myötähäpeää. Pyhän Yrjön juhlat ei todellakaan ole maailman huonoin elokuva, mutta sen mielikuvituksettoman farssin katsominen tuntui ainakin omaan makuuni kauhean vaivaannuttavalta.

Esimerkkinä hilpeästä ja kekseliäästä elokuvan muotoon purkitetusta uskontokritiikistä käyköön tähän loppuun vaikka Luis Buñuelin nerokkaan absurdi Simon ja viettelykset, josta Monty Pythoninkin on kelvannut ottaa mallia.


Arvio: 2/5


PRAZDNIK SVYATOGO YORGENA, 1930 Neuvostoliitto
Ohjaus: Jakov Protazanov, Porfiri Podobed
Käsikirjoitus: Harald Bergstedt, Jakov Protazanov, Oleg Leonidov, Sigismund Krahyzhanovskii, Vladimir Shvejtser
Näyttelijät: Anatoli Ktorov, Georgui Agnivtsev, Igor Arkadin, Igor Ilyinsky, Mariya Strelkova, Mikhail Klimov, Vladimir Uralskiy